perjantai 15. lokakuuta 2021

Toteutunut haave: Paratiisi liemimalja

Unelmista tulee joskus tosia. Kun Arabian Paratiisi astiasto otettiin mustavalkoisena uudelleen tuotantoon vuonna 2000, ihastuin siihen todella paljon. Siihen aikaan ihailin vain sisustuslehdistä kuvia mustavalkoisista Birger Kaipiaisen (1915-1988) astioista ja keräilin kuvia inspiraatioleikekirjaani. Tuo ihana manuaalinen aika ennen Pinterestiä. 

Kun myöhemmin aloin kerätä tätä astiasarjaa, ei liemikulhoa ollut enää tuotannossa ja aloin etsiä sitä vintagena. Sen opin vuosien aikana, että jos tällainen mustavalkoinen kannellinen tarjoilukulho tulee vastaan, se pitää ostaa heti eikä hinta saa hirvittää. Sen verran harvoin tähän astiaan törmää.

Eräänä päivänä sitten selailin Francklyn sivuja ja siinä se oli; moitteettomassa kunnossa ja hinta kipurajalla, mutta siedettävä. Tilasin tuotteen ja kaikki sujui kaupanteossa hienosti. Osaava myyjä oli pakannut liemikulhon tuplalaatikkoon ja paljon pehmustetta joka väliin. Hyvä fiilis jäi tästä ensimmäisestä Franckly-ostoksesta.

Ajattelin että liemikulho olisi 2000-luvun alusta, mutta pohjassa olikin Wärtsilä Arabia -leima ja kulhoni taitaa ollakin tuotannon alku hetkiltä 1972-1974. Me happy.



















sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Miniatyyri Artekit Japanista

Miniatyyrit Artekin kalusteista näin viikkoja sitten Artek Japanin instatilillä ja löysin juttua myös netistä. Nämä Artekin kalusteiden pienoismallit on valmistettu muovista, pakattu "Kinderpalloihin" ja niitä on myyty automaateista. Tuoteet on tarkoitettu Japanin markkinoille, mutta hovihankkijani Fintage.fi osti muutaman setin Ebaystä ja minä sain sitä kautta yhden setin käsiini. 

Hermo meinasi mennä ja ärräpäitä lensi näitä koottaessa, mutta onhan ne söpöjä. Setistä löytyy Paimion tuoli, tarjoiluvaunu 901, selkänojallinen tuoli 66 sekä kolmijalkainen jakkara 60 puunsävyssä sekä keltaisella ja salvian vihreällä istuinkannella. Hauska on myös musta jalkainen jakkara 60, jossa on kolhuja punaisessa istuinosassa, koska se kuvaa tietysti vintage Artekia.












torstai 7. lokakuuta 2021

Inspiraatio NYT 2110

 






kuukauden arkkitehtuuriuutinen | Arkkitehtuuri Finlandia-palkinto 2021 Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri, mutta kuvassa oma suosikkiehdokas Ylivieskan kirkko
kuukauden ilmiö | pimeyden karkoitukseen Innoluxin Sirri ja Artekin valaisimet 
kuukauden puutarhatoimi | sipulikukat tilaukseen ja maahan Monosilla Gardenista



torstai 30. syyskuuta 2021

Hetkiä kotona 2109

Elokuun hetket jäi kiireessä kokonaan postaamatta. Syyskuussa on ollut kauniita auringonnousuja ja laskuja. Kausivalot on sytytetty. Ensi lumi ehti jo sataa. Ruskan värit ovat juuri nyt parhaimmillaan.

Töllölistalla on ollut Elisa viihde palvelusta Nyrkki II tuotantokausi ja Remppa vai Muutto Neloselta.













sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Menopaluu Yötäpäivää

Kävin tällä viikolla kuvaamassa taiteilija Veikko Törmäsen Menopaluu-muraalin Oulun rautatieasemalla. Abstrakti teos sijaitsee aseman viereisten kerrostalojen radanpuoleisella seinustalla. Teoksesta on valmistunut nyt puolet. Valmiina se tulee olemaan 130 metirä pitkä ja korkeutta on viisi metriä. Taitelijan ajatuksena on ollut, että sitä katsellaan liikkeessä. Törmäsen mukaan muraali avautuu katsojalle parhaiten hitaassa liikkeessä kävellen tai kiihdyttävän/hidastavan junan ikkunasta katsoen.

Hienoa että taitelija on valinnut rohkeat värit ja ei esittävän muodon. Tässä teoksessa on urbaania sykettä, kun junamatka päättyy soiden, metsien ja peltoaukeiden jälkeen maalikylille.

Onko teoksessa mielestäsi jotain tuttua? Lukijat saattavat tunnistaa taitelijan käsialan parista Yötäpäivää maalauksesta, jotka löytyvät meiltä kotoa. Nyt taitaa tulla tosi kotoisa olo, kun seuraavan kerran junalla kotiin palaa.









torstai 23. syyskuuta 2021

Peikonlehti luo viihtyisyyttä

Meille on saapunut Peikonlehti Monstera delicosa olohuoneeseen. Kasvi asettui kodiksi kirpparilta löydettyyn Arabian kukkaruukkkun. Kivasti tuollainen iso viherkasvi luo tunnelmaa ja pehmeyttä sisustukseen. Toivottavasti se jaksaa kasvaa ja kukoistaa meillä, vaikka en kummoinen viherpeukalo olekaan. Koulutukseeni kuluu kyllä vapaavalintaisena opintoina vihersisustus, mutta sillä kurssilla taisin oppia vain kasvien latinankielisiä nimiä pätevien hoito-ohjeiden sijaan. Toisilla tuntuu olevan viherpeukalo luonnostaan, minulla taas on peukalo keskellä kämmentä.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista huonekasviviikkoa. Huonekasviseura ry ja Puutarhaliitto ry järjestävät yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisia tapahtumia. Käyn aika ajoin katsomassa Viherpeukaloiden huonekasvivalikoimaa. Kekkilän kasvikirjastosta haen hoito-ohjeita, kuten myös Huiskulan hoito-ohjeista

Plantagenin julkaiseman raportin Kasvitrendit 2021 mukaan suomalaisten suosikkeja ovat palmut, kaktukset, orkkideat, köynnöskasvit ja begoniat. Omat viherkasvisuosikit ovat mehikasvit, köynnöskasvit ja kaikki kasvit minikokoisina. Kasvien lehtimuodot ja kasvutapa innostavat. Miten siellä, mitkä viherkasvit ovat suosikkeja?






perjantai 17. syyskuuta 2021

Syksyinen Pieni Karhuemo

Tällä viikolla satoi Oulun alueelle ensilumi ja sisustukseen ilmestyi kynttilät; Iittalan Kaasa ja Orvolan vintage Tuikku lämmittävät mieltä. Sisustustyynyt lisääntyivät taas uudella tulokkaalla; Marimekon Pieni Karhuemo ihastuttaa kuvion ja värin puolesta.

Karhuemon taustalla on neljän suunnittelijan yhteistyönä syntynyt paperileikkaustekniikalla toteutettu Ruudut-kuosi Marimekon 70-vuotisjuhlavuoden 2021 kevätmallistoon. Yhteen omaan kasviaiheiseen ruutuunsa Aino-Maija Metsola leikkasi myöhemmin kukkien ja lehvien sekaan karhun pentuineen. 

















perjantai 10. syyskuuta 2021

Inspiraatio NYT 2109

 



kuukauden CLT talo | Asumma katso video täältä
kuukauden TV-ohjelma | ruotsalainen Unelmakoti YLE Teema
kuukauden kukkaruukku | Iittalan Nappula sarjan uudet osat hurmaavat
kuukauden sisutustyynyt | Pieni Karhuemo ja Joonas Marimekolta
kuukauden huutokauppa | Marimekko on koonnut Bukowskille huutokaupan vintagemekoista ja uniikeista taideteoksista 



lauantai 28. elokuuta 2021

Callunat ja mehikasvit

Kesäkukat saivat siipeensä ensimmäisenä kylmänä syysyönä ja kävin hankkimassa syyskukkia etuovelle. Tällä kertaa otin vain pienen kokoelman callunoita, mehikasveja ja pari variksenmarjaa. Seuraksi kasvit saivat kirpparilta hankittuja lasipulloja.

Suosin syyskukissa yleensä havuja ja varpumaisia kasveja, koska ne pärjäävät kaikkein pisimpään syyskylmillä. Mehikasvit varmaankin lakastuvat yöpakkasissa ja ne joutuu poistamaan. Callunat ja variksenmarjat kestävät todennäköisesti ensilumetkin.