Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muoti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. kesäkuuta 2025

Hetkiä kotona 2506

Kylmä kesäkuu. Lämpöisiä hetkiä tarjosi Kuopuksen rippijuhlat ja juhannus raparperimehuineen. Kävelyreitin varrella kukkivat metsätähti ja oravanmarja. Vanamoa en ole vielä löytänyt. Ostin halpoja orvokin jämätaimia, leikkaisin Arabian Suvi maljakkoon ja olen lannoittanut taimia. Nyt ne kukkii taas matalan kauniisti. Ihana hulevesiuoma yllätti työpäivän maastokierroksella. Suoraksi rakennettu uoma oli luontoäidin käsittelyssä muovautunut mutkittelevaksi uomaksi. Loma alkaa ihan kohta, saa lämmetä.

Töllölistalla Viaplaystä vuokrattiin The Brutalist, joka on Brady Corbetin ohjaama elokuva, ja se sai yhteensä kolme Oscar-palkintoa. Palkinnot tulivat parhaasta miespääosasta (Adrien Brody), kuvauksesta (Lol Crawley) ja musiikista (Daniel Blumberg). Elokuva oli ehdolla peräti kymmenessä kategoriassa. Odotin niin tätä elokuvaa ja se oli valtava pettymys. 

Onneksi toinen vuokrafilmi oli hyvä; Kesäkirja (2024) on Charlie McDowellin ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Tove Janssonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1972. Elokuva kertoo Sophia-tytön kesästä isoäidin kanssa pienellä saarella Suomenlahdella. Elokuvan pääosia näyttelee maailmanluokan tähti Glenn Close ja elokuva on kuvattu Suomessa. Elokuva on viipyilevän kaunis ja Tiina Kaukasen puvustus jäi erityisesti mieleen. 











sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Inspiraatio NYT 2410

 
kuukauden lasikoriste | Klaus Haapaniemen suunnittelema kettu seisovana ja istuvana Iittalasta

kuukauden korut | Unikko-kuvion 60-vuotisjuhlavuoden upeat hopeiset korut Kalevala x Marimekko

kuukauden tuoli | K tuolin 20. juhlavuoden monokromaattiset värivaihtoehdot Harri Koskinen Woodnotes

kuukauden valaisin | huikea paperivalaisin Medoc Jotexin valikoimista

kuukauden asuste | nahkainen laukku Olka Nansolta, jonne mahtuu A4

kuukauden koti | tämä Bo LKV myynnissä oleva koti Oulun Kirkkokankaalla ihastuttaa

kuukauden peili | Knot peili, jonka kehyksen pehmeän epäsymmetrinen aukko muistuttaa puun oksankohtaa, Reeta Laine Lundia




sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Nurmesniemet esillä Protossa

Piti tulla ystävä Jenkeistä asti ennenkuin sain itseni lähtemään Muotoilukeskus & Design Shop Protoon Oulun Pikisaaressa. Proton näyttelytilassa esittäytyy 1.9.–25.11.2023 välisen ajan sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemi ja tekstiilitaiteilija Vuokko Nurmesniemi os. Eskolin. 

Näistä ikoneista innostuneena lähdin etsimään internetistä tietoa ja laitan tähän linkkejä myös teidän iloksi; Designmuseon sivuilta, juttu Designmuseon näyttelystä, lisää juttua näyttelystä, Nurmesniemien upea koti Kulosaaressa ja Iltasanomien juttu Vuokko Nurmesniemestä 2016. Mikäli haluat hankkia Nurmesniemien tuotantoa, etsi vintagemyymälöistä tai Vuokko -brändikaupasta




Triennale-tuolit design Antti Nurmesniemi | Piiroinen
Palace-saunajakkara kuvassa matalamalli | Vuokko 
Pehtoori- kahvipannu Finel
Leposohva malli 001
Lentävä lautanen -valurautapata Wärtsilä
Wire-tuoli Vuokko


Iloinen takki, Kihlatasku, Riemullinen ranta-asu Marimekko Nadja-kuvio 1959
Klassikko Jokapoika-paita Marimekko Piccolo-kuosi 1953
Varvunraita kuosinen leikkuulauta Marimekko, kuosi vuodelta 1958 on edelleen tuotannossa mm. sisustustyynyissä 
Muksunhylly-kuosi 1959 Marimekko | katso Maripediasta Vuokko Nurmesniemen kuosit 


Katso upea video Vuokko & Antti Nurmesniemen Kulosaaren kodista.




sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Omalla autolla Haaparannan kautta Tukholmaan

Tämän kesän matkakohteeksi  karsiutui monista vaihtoehdoista Tukholma sekä edullisen kruunun että tyttöjen toiveiden mukaisesti. Olisi ollut mahdollista lyhentää ajomatkaa menemällä lautalla Vaasasta Uumajaan, mutta päädyimme ajamaan koko matkan omalla autolla Oulusta Tukholmaan. Yhteen suuntaan matkaa kertyy noin 1160 km. Ensimmäinen etappi oli pisin Oulu-Haaparanta-Sundsvall, mutta siten toinen etappi Sundsvall-Tukholma jäi lyhyeksi. Tullessa ajoimme Tukholma-Uppsala-Uumaja ja viimeisenä etappina Uumaja-Haaparanta-Oulu.

Huomioita: ruotsalaisilla huoltoasemilla on monesti vain yksi vessa, ohituskaistat ovat aika lyhyitä ja rantareittillä on upeat maisemat.


Meno ja tulomatkalla yövyimme uusissa Clarion hotelleissa, joissa on upeat ravintolat yläkerroksissa. Aamiaiset olivat runsaat ja maittavat. Sundsvallissa meillä oli deluxe dubblerum, jossa 38m2 tilassa oli kolme lattiaan asti ulottuvaa ikkunaa ja teinit nukkuivat vuodesohvassa. Todella viihtyisä hotelli, harmi että yläkerran ravintola oli sunnuntaisin kiinni. Tullessa Uumajassa yövyimme perhehuoneessa ja teinit nukkuivat taas vuodesohvassa. Molemmissa hotelleissa oli vieressä parkkitalo, joissa automme oli yön yli. Tukholmassa hotelliksi valikoitui Nordic Light Hotel, koska alakerrassa oli parkkihalli ja sen sijainti oli kaikin puolin kätevä suhteessa E4 maantiehen ja keskustan palveluihin. Perhehuoneessa oli väliovi sekä kaksi kylpyhuonetta. 

Huomioita: aamiaiset olivat hotelleissa mainiot ja perhehuoneissa oltiin arjesta poiketen tiiviisti yhdessä.


Ensimmäinen Tukholma päivä oli pyhitetty shoppailulle ja kaupat valikoituivat teinien toiveiden mukaisesti: Sephora meikkikauppa ja Brandy Melville vaatekauppa olivat kuulemma tärkeimmät. Shoppailun lomassa syötiin Vau de Villessä vähän paremmat lihapullat. Innostavaa kokea miten perusruoka nostetaan gourmet-tasolle.

Huomiota: vaatteet ja kosmetiikka olivat hieman edullisempia ja Abba museon kauppa oli hitti.


Toisena päivänä kierrettiin kävellen vanhaa kaupunkia mm. Stortorget, kapein katu Mårten Trotzigs gränd, joka sijaitsee Prästgatanin ja Västerlånggatanin välissä, kuninkaanlinnan nähtävyydet ja lopuksi seurasimme noin 45 minuuttia kestävän vahdinvaihdon kuninkaan linnan pihalla. Sitten suuntasimme kävellen Vasalaiva ja Abba museoille. Kävelyä oli tullut jo sen verta paljon, että otimme taksin hotellille (maksoi noin 500 kruunua) ja autostakin oli kiva katsella Tukholmaa katuvilinää.

Huomioita: yleensä tulee vain shoppailtua Tukholmassa, mutta oli tosi mielenkiintoista olla turistina ja koluta museoita. Seuraavaan kertaankin jäi vielä monta museota. 


Tulomatkalla pysähdyimme vielä Upsalan ihmeiden äärille ja ihastuimme kaupunkiin. Hienosti kaupunki näkyi etelästä saapuessa. Ensin kävimme vanhassa Upsalassa, joka on jo muinaisina aikoina ollut merkittävä paikka ja sitten menimme vielä Tuomiokirkolle ja Linnalle, josta näkyi hienosti Linnéträdgården.

Huomioita: Uppsalaan olisi kannattanut varata enempi aikaa 


Tulomatkalla vuorossa oli perinteiden Ikea pyrähdys lihapullineen sekä ICA Max ja Systembolaget. Borta bra men hemma bäst.




















keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Kesä 2023 pellavissa

Huomattavan monella vaatemerkeillä pellava on pääosissa tämän kesän vaateissa, lähes kaikilla on ihan oma osio pellavavaatteille. Ja pellavavaatteen laatikkomaiset, karheat päivät ovat ohi. Nyt pellavavaatteissa on muotoa, väriä ja kuvioita. Usein myös pellava on kankaassa sekoitteena, jotta saadaan laskeutuvuutta ja istuvuutta. Eikä pidä unohtaa asusteita, huivit ja lippalakit ovat myös pellavaisia.

Aion olla mukana tässä ilmiössä ja kaivan kaapista jo olevat pellavat esiin. Myös muutaman uuden vaatehankinnan luulen olevan paikallaan. Kannattaa googlettaa sanalla pellavavaatteet, itse löysin monta uutta mielenkiintoista nettikauppaa ja merkkiä. 

takaa solmittava, röyhelötoppi | NA-KD, saatavana mm. Zalandon valikoimista
Jessica paita, jossa koristeena metallirengas niskassa. | Josefiinan aitta
takaa avoin pellavasekoite toppi | Zara
pellava liivi | Cos
huiveissa hehkuu värit | Lindex
samoin shortseissa, sunkissed, coral pellavashortsit | Gina Tricot
solmittava mekko | Mango
neulemekko pellavasekoitetta | Lindex
pellavainen poimutettu mekko | Zara
french toile kuvioidut shortsit | Cos
leveä lahkeiset pellavahousut | Kay/Day Kappahl
100 % pellava, puuterinsävyinen suorableiseri | Zara



perjantai 15. toukokuuta 2020

Kokemuksia UNIQLO x Marimekko vaatteista

Marimekko ja globaali japanilainen vaatebrändi Uniqlo ovat lanseeranneet suomalaisen kesäelämän innoittaman yhteistyömalliston, joka on saatavilla rajoitetun ajan. Mallistossa on valikoima kesäisiä tuotteita naisille sekä lapsille Annika Rimalan ja Maija Isolan suunnittelemissa klassikko Marimekko-kuvioissa.  

Ihastuin UNIQLO x Marimekko limited edition collection Spring/Summer 2020 mallistoon ja tilasin itselleni pitkän t-paidan ja shortsit. Lisäksi tilasin lasten t-paidan, vaikka tytöt eivät kuvissa siitä innostuneet. Nyt paita on Esikoisen suosiossa ja ahkerassa pidossa. Tämä on Uniqlon ja Marimekon kolmas yhteistyömallisto ja kuvissa näkyvä mekko on ostettu aikoinaan ensimmäisestä mallistosta. 

Tilauksen saapuminen taisi kestää lähes kaksi viikkoa, mutta olen erittäin tyytyväinen ostoksiini. T-paidat ovat tukevaa puuvillatrikoota ja vaikuttavat erittäin laadukkailta. Shortsit ovat puuvillapopliinia ja materiaali tuntuu hyvältä. Uniqlon hintataso on erittäin maltillinen, tuo raitapaita maksoi 19,90 €. Näitä sovitellessa joutuu ihan ihmettelemään voiko Marimekko tuotteita saada näin edullisesti ja laadukkaana.







Annika Rimala Raide -shortsit| Uniqlo x Marimekko ss2020
Annika Rimala Raide -t-paita| Uniqlo x Marimekko ss2020
Annika Rimala Kukka lasten t-paita| Uniqlo x Marimekko ss2020
Maija Isola Joonas-lierihattu | H&M:n tribute to Marimekko 2008






sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Tyttöjen Reima untuvatakit

Ostin Black Fridaystä Reiman verkkokaupasta molemmille tytöille talvitakit. Rupesin noin viikon päästä kyselemään takkeja, koska mitään ei ollut kuulunut. Sitten Reimalta tuli viesti että kiirettä pitää ja etteivät pysty toimittamaan takkeja ja haluanko rahojen palautuksen. Vaikka kirosin niin ajattelin että ootellaan. Sitten sähköpostissa olikin jo viesti että toinen takeista on lähetetty ja toisesta rahat palautettu. Postista hain sitten iloisena toisen untuvatakin mallia Wisdom, jonka sai eniten talvitakkia tarvinnut tyttö, vaikka tämä malli ei ollut hänelle alunperin tarkoitettu.

Vielä piti saada Kuopukselle takki, koska hänelle tarkoitettu oli mennyt isosiskolle. Oululaisessa kauppakeskus Valkeassa toimiva Noomi storessa alkoi joulun jälkeen heti ale ja siltä sitten sain avokaupalla mukaani Molo Kidsin takin kotiin sovitettavaksi. Harmillisesti saatavilla oleva koko oli liian niukka, jotta alle mahtuisi kerrospukeutumaan. Takaisin kauppaan ja tällä kertaa tyttö mukaan. Palveleva myyjä suositteli sovittamaan Reiman Ugra karvakauluksella varustettua untuvaparkaa ja Kuopus tykästyi takkiin. Äitikin oli tosi tyytyväinen. Nyt molemmilla on lämpimät talvitakit ja lisäksi ulkonäkö sekä viimeistellyt yksityiskohdat miellyttää. Iso plussa myös useista heijastimista. Näillä mennään vielä ensitalvenakin.