sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Trinitas Ylivieska

Syyslomareissuun sisältyi arkkitehtuuritutustumiskohde; arkkitehtitoimisto K2S suunnittelema Trinitas (kolmiyhteys, kolminaisuus) voitti 2017 Ylivieskan seurakunnan järjestämän avoimen arkkitehtuurikilpailun, jossa etsittiin suunnitelmaa tulipalossa tuhoutuneen 1700-luvulla rakennetun puukirkon tilalle. Arkkitehtuurisuunnittelusta vastasivat Kimmo Lintula, Niko Sirola ja Mikko Summanen. 

Voittaneen toimiston käsialaa on myös Kampin kappeli ja arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon vuonna 2020 saanut Helsingin olympiastadionin peruskorjaus. Uusi Ylivieskan Pyhän kolminaisuuden kirkko oli myös arkkitehtuurin Finlandia-palkintoehdokkaana tänä vuonna Kirkkonummen pääkirjasto Fyyrin voittaessa.

Kirkko näkyy hienosti kun Kalajoen ylittäviltä silloilta saavutaan Ylivieskan keskustaan. Keltainen seinä- ja kattotiili ovat lämpimän valoisia muodostaen yhtenäisen massan. Saumauksessa on käytetty ikivanha sutimestarin muurausmenetelmä. Tässä Välimeren maissa tavallisessa menetelmässä saumasta pursuva ”ylijäämä” levitetään tiilien päälle sen sijaan, että se poistettaisiin ja julkisivu siistittäisiin saumaraudalla. 

Upea vierailukohde ja kukaties seuraavalla kerralla pääsee tutustumaan myös sisätiloihin. Vahvennettu teksti yllä on linkki videoon, josta pääsee kurkistamaan kirkon sisätiloihin.

















4 kommenttia:

  1. Minullakin on vielä käymättä vaikka mekin ollaan nykyään osa Ylivieskan seurakuntaa. Että tavallaan toinen "oma" kirkko. Jospa tässä joskus saisin aikaiseksi. Kuopus ja esikoinen kävivät kesällä, meidän vanhimmainen asuu toisella puolen jokea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä vierailun arvoinen kohde, jään odottamaan sinun kuvia.

      Poista
  2. Seurasin järkyttyneenä sitä kirkon paloa! Vaikka en kirkkoon kuulukaan, niin vanhat kirkot on lähellä sydäntä. Uudet eivät niinkään, paitsi jos ne ovat arkkitehtonisesti mielenkiintoisia. Ehkäpä tuolla vielä tulee käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuriperinnön säilyminen on minullekin tärkeää.
      Arkkitehtuuri kiinnostaa, pidän sekä vanhoista että uusista rakennuksista.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.