sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Hetkiä kotona 2401

Ei niin kiva tammikuu omakotitalon omistajalle; joko paukkupakkaset tai sitten tulee lunta kinoksiksi asti. Vuoden ensimmäinen näyttely on Oulun Protossa käyty nauttimassa ja samalla tuli tehtyä vuoden ensimmäinen kirjahankinta; Puutalon Oy:stä kertova New standard.

Ensimmäiset rippikakkuharjoitusversiotkin on jo nautittu. Olenko muuten muistanut brassailla pienellä, suurella taidekokoelmallani. Pikku hiljaa olen keräillyt museoista taidemagneetteja ja siellä ne ovat sulassa sovussa Helene Schjerfbeckit, Miina Äkkijyrkkä, Kustaa Vaasa ja Elin Danielson-Gambogin Kesäyö. Uudet lukulasit hankittu taas Tiger storesta ja nyt voi taas nauttia uudesta Asun homes bookazinesta.

Töllölistalla on ollut ruotsalainen, jännä Lupaus ja tietysti ruutuun palannut Levyraati.









lauantai 20. tammikuuta 2024

Värit 2024

Ulkona kaikki on tällä hetkellä valkoista. Kalenterissa mennään kohti vihreää. Seuraan väritrendejä ehkä siksi, että yleensä niihin on tehty taidokkaasti stailattuja kuvia, joista inspiroidun. Toisinaan toivoisin olevani rohkeampi värienkäyttäjä. Osin laiskuuttani valitsen valkoisen tai mustan vaatetuksessa ja sisustuksessa. Pelkään kyllästyväni väreihin ja vaihtamisella on hintalappunsa. Murretut, tummat epämääräiset sävyt ja toisaalta kuultavan, huurteiset pastillit kiinnostavat juuri nyt. Raikas perusvihreä ja musteen sininen trendaavat minulle aina. Luulen että värit kannatta valita tunteella.

Tänä vuonna selasin taas maalivalmistajien sivuja, mutta jotenkin en hullaantunut. Aloin miettiä, että kaksi asiaa värienmaailmassa on pinnalla sävyjen ohessa. Ensinnäkin maalilaadut nousevat keskiöön, onko maali luonnonmukainen ja onko lopputulos matta ja hengittävä. Toisaalta pinnalla on sisustus maailman vaikuttajien kuratoimat rajatut värikartastot. Ja sitten kuvakavalkaadi ja lopussa linkkejä mielenkiintoisiin värisivuihin.










Cover Story Galleria ja Cover Story Yhteisö ovat paikkoja jossa käyn inspiroitumassa
Tikkurila Color Now 2024 -värikokoelma: You know it when you feel it yhdessä ruotsalaisen suunnittelijan Marie Olsson Nylanderin kanssa







lauantai 13. tammikuuta 2024

Inspiraatio NYT 2401


kuukauden herkut | vegaanihaaste reseptipankki
kuukauden Marimekko | UNIQLO x Marimekko vaatemallisto
kuukauden pinnatuoli | Ellos VIND Nojatuoli Tjärno
kuukauden kukka | tulppaanikausi julistetaan alkaneeksi

 

perjantai 5. tammikuuta 2024

Tulossa 2024

 


vuoden 2024 värit | Tikkurila Nude in Nizza ja Pantone Peach Fuzz

näyttelyt jota odotan | nonfiguratiivisen taiteen ja konkretismin taitajan Lars-Gunnar ‘Nubben’ Nordströmin töitä voi ihailla juhlavuonna sekä EMMA museossa että Helsingin Taidehallissa

vuoden HeVi (= Vuoden Hedelmä ja Vihannes) | basilika Ocimum basilicum

Iittalan uutuus astiastossa on muotoa ja kuviota runsaasti | Klaus Haapaniemi Taika Sato

Iittalan taidelasia käsityönä ja suupuhallettuna  | Oiva Toikka N529-taidevaasi 

klassikon kuuskymppiset | Marimekko ja Maija Isolan Unikko kuosi täyttää pyöreitä ja Unikko leviää nyt villisti

astiaston uusi väri | Arabia ja Heikki Orvola 24h Tuokio beigen sävyssä


Materian tajussa tavataan blogin puolella viikoittain ja Instagram sekä Pinterest -tilit päivittyvät edelleen aktiivisesti. Kesän alussa meillä on rippijuhlat ja niihin valmistaudutaan pikku hiljaa koko alkuvuosi.