Siivouspäivänä menen soffalle maaten ja katson lempiohjelmiani tai luen sisustuslehteä. Noin puolentoista tunnin kuluttua koti on imuroitu ja mopattu. Päiväuni vai arkipäivää?
Meille on hankittu kesän aikana siivousapua; Ecovacs Deebot Ozmo 950 robotti-imuri. Tuo nimi on linkki ja sieltä voi katsella kaikki tekniset ominaisuudet. Tässä kerron kokemuksia robotti-imurista. Kyllä tekniikka on ihmeellistä. Robotti-imuri tekee työnsä huomattavasti säntillisemmin kuin sen omistajat. Väitän ettei meillä ole ollut näin hyvin imuroitua kotia sitten muuttosiivouksen. Meillä käyttöönotto on ollut melko helppoa; meillä on vain pari mattoa ja muutenkin melko vähän tavaraa. Deebot ei oikein tykkää mattojen hapsuista, joten olohuoneen mattohaaveet menevät nyt uusiksi. Kynnykset se ylittää yllättävän helposti. Johtoja olemme hieman säätäneet robotti-imurille ystävällisemmäksi; lattialla olevia jakorasioita on muutettu seinämalleiksi.
Tuota moppausta olemme vielä aika vähän käyttäneet ja vielä jälki on hieman "raitaista", joten välillä pitää vielä mopata itsekin. No, se menee samalla kun ottaa ne pari kohtaa, johon Deebot ei mahdu. Malli on kuitenkin niin matala, että meillä menee hyvin pattereidenkin alle.
Olemme hankintaan tyytyväisiä. Nyt jää enempi vapaa-aikaa ja aikaa sellaiseen siivoamiseen, johon ei vielä ole laitetta mm. valkoisten sohvien pyyhkimiseen ja vessansiivoukseen. Robotti-imuri muuten juttelee eli kertoo toimistaan. Ensimmäisillä kerroilla koko perhe seurasi Deebotin menoa melkein kuin uutta koiranpentua. Laitan Materiantajun Insta-tilille videon pätkän robotti-imurista tosi toimissa.
Heippa! Nyt kun sinulla on jo hieman pidempi kokemus tästä imurista, onko tarkemmin sanoa, onko ollut odotusten mukainen yms?
VastaaPoistaTyökaverini totesi että robotti-imuri on avioliitonpelastaja.
PoistaJa kyllä se kovasti arkea helpottaa, jää aikaa sellaisiin siivoustöihin, joihin ei ole konetta ja vähän muuhunkin.
Matot ja sähköjohdot ei tule oikein toimeen robotti-imurin kanssa. Meillä on vain pari mattoa, joten ei ongelmaa, mutta unelmamatto taitaa nyt jäädä hankkimatta, koska siinä on liian pitkät hapsut ja karvat. Johdot on viritelty ylemmäs ja lattiapistojakorasiat muutettu seinäjakorasioiksi. Imuri on toiminnassa vain jos olemme kotona, vaikka aika harvoin mitään ongelmia enää on. Tarvitaan myös tavallista imuria, jolla voi ottaa esim. sohvat.
Meillä käytetään myös moppausta ja jälki on ihan OK. Olemme erittäin tyytyväisiä robotti-imurin käyttäjiä ja rehellisyyden nimissä se jaksaa paljon paremmin ottaa ne vaikeat kolot ja kulmat kuin itse.