Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2026

Hetkiä kotona 2605

Ja yhtä äkkiä oli kesä. Kevät jarrutteli tuloaan ja sitten se oli jo poissa kesän tieltä. Alku kuusta ihania hetkiä lapsuuden ystävän kanssa, joka oli vierailulla ison meren takaa. Kuun keskivaiheilla Haaparannan reissu Ikea PS 2026 -sarjaa katsastamaan, näytteellepano oli pettymys. Kannattaa muuten tarkistaa hinnat, Suomessa tämä sarja edukkaampi. Iittala outlet oli hieman uudistunut ja Solare sarjan teräsosat ihastuttivat.

Ihana, sininen ruukkukukka ilahdutti, mutta kesäkukkien esikasvatus on ollut melko haastavaa. Noinkohan saan jonkun kukkimaan, tosin eipä ole vielä uusi potager valmis istutuksille. Herkin hetki oli Kuopuksen 9. luokan päättäjäiset. Kyllä nuoret ovat kauniita. Hyvin Kuopus veti, mutta kuvaa ei luvannut julkaista. Sitä päätöstä on kunnioitettava. Asun lehti on taas ilmestynyt ja tiedossa silmäkarkkia.

Töllölistalla YLE Areena Poliisin väreissä, Secret service -sarja, Tappava yölento, elokuva Puutarhuri ja Au pairit Marokossa. Netflixistä Legends.








tiistai 26. toukokuuta 2026

Räpsyjä Rollei Mini digikameralla

Jossakin näin kuvan ja ihastuin. Oman Rollei Mini digikameran ostin Verkkokaupasta. Vasta alle sata kuvaa otettu ja harjoittelua jatketaan. Muutaman tosi hyvän otoksen olen onnistunut saamaan, mutta kuvien tarkoituksellinen epätarkkuus aiheuttaa vielä ongelmia. Yleensä onnistun, kun luulen ottaneeni hutikuvan ja kun luulen onnistuneeni, lopputulema on ollut pettymys.

Lapsuuden ystäväni oli taas käymässä Oulussa ja kiersimme turisteina mm. Fotografiska Tallinn x Oulu2026 Kauppakortteli Pekurin PLAY-näyttelyssä sekä Myllytullissa. Kotona mehikasvivati 3.0 kukoistaa ja Kuopuksella on viimeiset koulupäivät peruskoulussa.

Kahden ensimmäisen kuvan jälkeen, kaikki loput kuvattu Rollei Minillä.












tiistai 10. kesäkuuta 2025

Rippijuhlien kattaus 2

Kuopuksen rippijuhlat heti tähän kesän alkuun. Mentiin aika lailla viime vuoden kaavalla, kun löytyi vielä viime vuoden exel-taulukot ja word-tiedosto, johon suunniteltiin tarjottavat + tarjoiluastiat niille. Kahvikupit olivat jo valmiina ja työkavereilta sain lainata täydennystä. Tänä vuonna tuotti eniten pohdintaa mistä iso tarjotin Britakakun alle. Kaikki löytämäni tarjottimet olivat liian pieniä, mutta sitten kotoa löytyi remontista ylijääneet laatat 40x25 cm ja kahdesta sellaisesta sai kattaukseen sopivan alustan. Toinen etsimistä aiheuttanut asia oli vaaleanpunaisten kynttilöiden löytäminen viime tingassa. K-raudasta löytyi jännät kynttilät, jotka kivasti toistavat Miranda-sarjan kynttilänjälan muotokieltä. Harmillisesti näistä tuli valumia pellavaliinaani.

Ihanat juhlat olivat ja oli ihana nähdä sukulaisia pitkästä aikaa. Meidän perheen rippijuhlat on nyt sitten juhlittu ja edessä häämöttää valmistujaiset muutaman vuoden kuluttua. Nämä nuorten juhlat ovat niin herkkiä ja kauniita, toivoa täynnä.

Makeat kakut | Hyväkakku Oulu

Kukat | Kukkakauppa Minna Ekdahl Oulu

Mini croissant ja mini Eclairs and choux | Mon Chou Pâtisserie Oulu

Broilerivoileipäkakku | Pirkan ohjeella meidän perheen kakkulinjaston taidonnäyte

suklaahippukeksit | taikoi Kuopus itse

Hopeinen ristikakkukoriste ja Konfimoitu kyltti | Confetti










lauantai 31. toukokuuta 2025

Hetkiä kotona 2505

Ehkä kiireisin toukokuu ikinä. Tyttärien harrastukset ja menot pitää äidin kiireisenä: kuljeta, kannusta ja kustanna. Äitini muutossa mukana rivitalosta kerrostaloon. Ja tietysti mieheni työmatka Rooman oli siirtynyt tähän toukokuulle.

Parasta oli lapsuudenystäväni vierailu alkukuusta, kiersimme Oulun uudistuneita kohteita: Nallikari, Lohipadonniemi ja Pikisaari. Vierailimme myös taidenäyttelyssä Neliögalleriassa ja teimme pikavisiitin myös taitelija Riikka Soinisen työhuonelle. Oli ihania hetkiä yhdessä, jutut jatkui aivan kuin vuosia ei olisi välissä ja edelleen jaamme kiinnostuksen moniin samoihin asioihin. Kuvissa kevättä Oulun kaupungista ja muutama sneak peak kuva kesän asuntomessujen julkisilta viheralueilta.

Esikoisella oli peruskoulun päätösjuhlat ysigaaloineen. Päättäjäisissä hän pokkasi stipendin aktiivisesta kuorotoiminnasta ja lukudiplomin. Uskomatonta että peruskoulu on nyt häneltä ohi, vastahan hän aloitti ekaluokan. Miten vuodet voi mennä näin nopeasti... Valmistautuminen Kuopuksen rippijuhliin on käynnissä ja kuvissa etuovelle laitetuista kukista.

Töllölistalla norjalainen Wisting-sarja Viaplayssa ja AuPairit Thaimaassa YLE Areena.








lauantai 15. maaliskuuta 2025

Rippijuhlien koekattaus III

Meillä on tänä vuonna taas rippijuhlat, vuorossa on Kuopus. Viime vuonna hankin jo pöytäliinan, Miranda-sarjan kermakon ja valkoisen pumpputermoksen Esikoisen rippijuhliin. Nyt olen hankkinut Arabian mustavalkoiseen Paratiisi-sarjaan pari pienempää mukia, jos joku haluaa nauttia juhlakahvinsa hieman epämuodollisemmin ilman aluslautasta. Pullalautasina toimii taas Kastehelmi lautaset.

Lautasliinat on päätetty ja malliksi valikoitui vaalenpunainen Mini Unikko, jota löytyi kaapista jo edellisten juhlien jäljiltä. Havilta löytyy muutenkin ihania juhlakattauksen lautasliinoja mm. Marimekolta. Nyt odotan innolla myöhemmin keväällä lanseerattavia Havin ja Marimekon yhteistyön kynttilämallistoa: Unikko-kuosi kohokuviona läpivärjätyissä pöytäkynttilöissä eri sävyissä. Lisäksi mallisto pitää sisällään Havin Riihimäen kynttilätehtaalla valmistettuja, Marimekon kuratoimia värillisiä kruunukynttilöitä. Noista varmaan löytyy Miranda-sarjan kynttilänjalkoihin sopivat.





Ananas vadelma lautasliina
Ananas vihreä 
Auringonkukka sininen lautasliina 
Auringonkukka keltainen

Rosarium pinkki lautasliina
Mini Unikko vaaleansininen lautasliina

Lumimarja roosa lautasliina
Vihkiruusu roosa lautasliina
Puketti roosa lautasliina
Green green tummanvihreä lautasliina





maanantai 10. kesäkuuta 2024

Rippijuhlien kattaus

Esikoisen rippijuhlia on pitkään suunniteltu ja hankintoja on tehty pitkin kevättä. Ihanan kallista. Mutta kyllä nuoret ovat kauniita ja kesäjuhlat ovat aina kivoja. Pitkästä aikaa nähtiin taas lähisukua. Kirkossa oli hyvä tunnelma ja kanttori päästi uruilla komeasti. Sitä me ei mieheni kanssa tajuta, miten terhakas pieni vauva voi jo nyt päästä ripiltä...

Tarjottavat voi vaklata kuvista, kiitos Hyväkakku, Huovisen leipomo ja Lidl. Menun suomenkieli on Acricolan aikaista, koska kirjaimet loppu. Omasta keittiöstä tuli mansikkakakku ja broilerivoileipäkakku, tietysti K-ruokakaupan ohjeella. Buffapöydän kukkakimppu on Kukkakauppa Minna Ekdahl. Konfirmoitu kakkukyltti tilattiin Untovikkopuodista ja juustokakun rippiristi tilattin Confetista, kuten myös kultaspray, jolla värjättiin myös "ketju"pallot.

Pöytäliina Tarha on Jokipiinpellavan, mustavalkoiset Paratiisi astiat omasta astiakaapista, alemyynnistä ja Torista. Kastehelmi lautasia hankin lisää Tokmannilta ja Halpahallista. Kiitos ihanan työkaverin, joka lainasi perus Paratiisi -kahvikuppinsa meille. Valkoinen pumpputermari on Tefal Ponza.













perjantai 7. huhtikuuta 2023

Inspiraatio NYT 2304

 


kuukauden keramiikka | Arabian ja sen Taideosastoyhdistyksen juhlavuoden keraaminen taide-esinekokoelma

kuukauden brändiyhteistyönä syntyneet vaatekokoelmat | Reima x Minna Parikka sekä RATIA X Samu-Jussi Koski

kuukauden keittiöunelma | Rocco Borromini Caldesini

kuukauden kaluste | Alvar Aalto Artek jakkara 60 Kontrasti

kuukauden lapsiystävällisin pihatuote | KOIA premium-leikkimökki



sunnuntai 14. elokuuta 2022

Kehdosta laveriin

Meillä on taas upgradattu lastensänkyjä. Lapsiperheessä hankinnat ovat kasvun myötä tulevia pakollisia liikkeitä. Kierrätys kannattaa sänkyjen kohdalla. 

Ensimmäinen sänky tytöillä äitiyspakkauslaatikon jälkeen on ollut Ikean Gulliver pinnasänky. Näitä sänkyjä oli meillä itse asiassa kaksi kappaletta, koska yhden reunan poistamalla se sopii vielä taaperollekin. Ikean lastensängyissä on aika halpa vaihtohinta, mutta kiertoarvoa on eli tuotteen saa helposti kiertoon esimerkiksi Tori.fissä tai muilla myyntialustoilla.

Seuraava hankinta, punainen Brion Sleep pinnasänky oli hintaansa nähden yllättävän himpula, mutta niin tyylikäs. Tämä sänky ostettiin käytettynä ja laitettiin kiertoon, yllättävää kyllä, vielä ehyenä.

Sitten tytöt nukkuivat vintage kerrossängyssä, joka oli Niemen tehtaiden klassikko Torista. Tämäkin kätevä kerrossänky lähti kiertoon sukkelaan kun tuli aika luopua siitä.

Sitten kotiutui Ikea Gulliver juniorsänky ja siihen oli kaksi patjaa kerrossänky ajoilta. Toisen patjan sai helposti siirrettyä lattialle ja siihen petattiin yökylään tulleelle kaverille helposti oma peti.

Nyt oli sitten aika hankkia aikuisen mitoilla oleva sänky ja melkoista pohdintaa asian tiimoilta on käyty. Vuoteen on pitänyt täyttää sekä äidin että varsinaisen nukkujan kriteerit; kevyt ulkomuoto ja mahdollisuus imuroida vuoteen alta, ulkonäkö sekä koko 90x200 cm. Yövieraat on huomioitu taas kahdella Jyskin patjalla. Sängyksi valikoitui viimeistään tämän kuvan perusteella Kiteen Notte runkosänky, joka oli sopivasti Vekessä alennuksessa, kun päätös saatiin tehtyä.

Nukkuja on tyytyväinen ja molempien silmään myös näyttää kivalta. Tässä vuodetta vielä joskus opiskelukämppäänkin. Ellei lähde kiertoon...