lauantai 28. elokuuta 2021

Callunat ja mehikasvit

Kesäkukat saivat siipeensä ensimmäisenä kylmänä syysyönä ja kävin hankkimassa syyskukkia etuovelle. Tällä kertaa otin vain pienen kokoelman callunoita, mehikasveja ja pari variksenmarjaa. Seuraksi kasvit saivat kirpparilta hankittuja lasipulloja.

Suosin syyskukissa yleensä havuja ja varpumaisia kasveja, koska ne pärjäävät kaikkein pisimpään syyskylmillä. Mehikasvit varmaankin lakastuvat yöpakkasissa ja ne joutuu poistamaan. Callunat ja variksenmarjat kestävät todennäköisesti ensilumetkin.
















lauantai 21. elokuuta 2021

Kahvinkeittimenä Wilfa Black Performance

Meillä oli reilu kymmenen vuotta Bochin kahvinkeitin, joka oli ihana. Aikaa myöten muoviosat alkoivat ratkeilla sekä tummua, ja tuli aika hankkia uusi kahvinkeitin. Ihastuin Wilfan Black Performancen kahvinkeittimen ulkonäköön. Kun kahvinkeittimestä löytyi vielä irroitettava vesisäiliö, johon olin erityisen ihastunut Bochin keittimestä, oli helppo tehdä ostopäätös.

Sulavalinjaisessa keittimessä ihastuttaa myös täyslasinen kahvipannu ja muoviosien mattapinta. Totuttelua on vaatinut keittimen käynnistysäänet ja lopun voimakas imuääni, kun vesipumppu tyhjentää vesisäiliön täysin jokaisen keittokerran yhteydessä. Toisaalta tämä ominaisuus takaa aina raikkaan ja puhtaan veden kahvinkeitossa.























Kahvinkeittin | Wilfa Black Performance

Kahvirasia | Paulig Klaus Haapaniemi 2008 kirppislöytö

Sokerisiroitin terästä | työkavereiden valmistumislahja 2004

4 dl vetoinen kahvimuki | Marimekko Stockmann Kestit ja Siirtolapuutarha

kermanekka | Oiva Toikka Flora ametistin värisenä kirppislöytö

keittiön terästaso sekä teräksinen taustalevy | Stala


lauantai 14. elokuuta 2021

Franckin kaadin 1621

Olen Myiittala jäsen ja käytin -30% etuni hankkimalla Kaj Franckin uudelleen tuotantoon otetun mehukaatimen 1621. Vuonna 1955 suunniteltua kaadinta ei ole ollut tuotannossa pitkään aikaan, mutta tänä vuonna se kuuluu Iittalan 140-vuotisjuhlavuoden kokoelmaan. Päätin heti kun se tuli valikoimiin, että tuon hankin kotiini. 

Tässä kaatimessa yhdistyy suunnittelijalle tyypillisesti kaksi perusmuotoa: pallo ja kartio. Kaadin on suupuhallettu Suomessa Iittalan lasitehtaalla. Se sopii kylmien juomien tarjoiluun ja käsin pesua suositellaan.

Tämä kaadin on jatkuvassa käytössä vesikannuna ruokapöydällä ja sitä voisi käyttää myös maljakkona. Kyllä silmä lepää noissa perusmuodoissa. Kuvissa mukana myös Franckin sininen Kartio-maljakko ja Kilta astioita.





















sunnuntai 8. elokuuta 2021

Inspiraatio NYT 2108



kuukauden CLT inspiraatio ja kesämökkiunelma | LEVA Husfabrik
kuukauden keramiikka | Paula Ruuttusen taikinakulhot LOKAL
kuukauden astia-arvoitus | IKEAn Chilifrukt maljakko ja kannu, saatavana myös metallisena