Tähän pieni vinkki lomailtojen ratoksi: tilasin netistä Keskustelupakka kortit ja aioin jatkossa tunkea pelikortteineni perheeni ja ystävieni illanviettoihin. Miten hauska idea ja hyvä lahjatuominen esimerkiksi kesämökille. Sähköiset vempaimet ja nettimaailma narikkaan ja keskustelmaan ihan kasvokkain!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. kesäkuuta 2022
sunnuntai 14. kesäkuuta 2020
Kultainen leikkaus omissa kuvissa
Näïn jossain netin syövereissä kuvia, joihin oli kuvien päälle mallattu kultaisen leikkauksen kuvio ja kultaisen leikkauksen mukainen ristikko. Päätin kokeilla omiin suosikkiotoksiin. Sommittelu on aina kiinnostanut ja ilmeisesti sitä alitajuntaisesti osaa joskus soveltaa.
Kultainen leikkaus syntyy jaettaessa jana kahteen osaan siten, että pidemmän osan suhde lyhyempään osaan on sama kuin koko janan suhde pidempään osaan.
Kultainen leikkaus tarkoittaa kuva-alan jakamista vaakasuunnassa kolmeen osaan sekä pystysuunnassa kolmeen osaan, siten että osien suhde on 8:13 tai yksinkertaistettuna 2:3. Kultaisessa leikkauksessa pyritään sijoittamaan kuvan kohde tai kohteet näihin diagonaalien leikkauspisteisiin.
tiistai 1. tammikuuta 2019
Tulossa 2019
Kaksi sisustuksen päätapahtumaa taas tulossa Asuntomessut Kouvolassa ja tietysti Habitare syksyllä.
Arabian rakastetut kuviot saavat uuden astiaston Heini Riitahuhdan Huvila-kuviolla.
Sami Ruotalaisen Marimekolle suunnittelema Oiva-astiasto täyttää 10 vuotta ja kuvassa näkyvät maksiastiat ja kultaisilla yksityiskohdilla varustetut Räsymatto-astiat saatavilla helmikuussa.
Yhdysvaltalainen väri-instituutti Pantone on valinnut jälleen vuoden värin; eloisa koralli.
Iittalan vuoden väri on merensininen ja Iittala tekee yhteistyötä WWF:n kanssa lahjoittaen vuoden aikana jokaisen Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta 2,5 % Arktisen alueen suojeluun.
Iittalan uusi kattaussarja Raami on Jasper Morrisonin suunnittelema. Ensi silmäyksellä miellyttää eniten tämä valkoinen kuva ja uritettujen lasiesineiden hehkuvat värit.
Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry ovat valinneet Vuoden 2019 vihannekseksi juurikkaiden suvun.
Materian taju jatkaa kuukausittain noin 8 postauksen tahdilla. Vapautuvat ajan aion käyttää kasvojoogaan, venyttelyyn ja lähimetsien polkuja vaeltaen. Kauppakassiin sisältöä tutkitaan, maljakkoon laitetaan kukkia, inspiroidutaan uutuuksista, luetaan kirjoja, tutustutaan näyttelyihin ja metsästetään designaarteita. Toiveissa olisi kotimme pikkuvessan remontti ja Kuopus tarvitsee isomman sängyn.
KAIKKEA HYVÄÄ TEILLE LUKIJOILLE VUONNA 2019!
lauantai 13. elokuuta 2016
Tyttöjen huoneen ideointia
Esikoinen aloitti 9 vuoden putken ja Kuopus menee eskariin. Taaperoajan pöytä siirtyy kummipojan opiskelukämppään sohvapöydäksi ja tytöt saavat Artekin hyllyistä rakennetun työpisteen. Työpiste on ideoitu ihailemistani String-työpisteistä täällä ja täällä. Huoneeseen mahtuu muutoksen myötä myös kaksi vuotta varastossa ollut vanha kirjakaappi. Olemassa olevat kerrossänky, verhot ja valaisimet säilyvät muutoksessa.
Viimeiset hankinnat tyttöjen huoneen muutokseen haettu Ikeasta ja nyt kääritään hihat. Tässä ideakuva tulevista muutoksista.
perjantai 20. kesäkuuta 2014
Vappukukkia kultaseni!
Päätin ilahduttaa teitä näin Jussina parilla pienellä idealla. Ystäväni Ulla-Maija oli hankkinut tuon upean kukkakimpun rippijuhlapöytään ottamalla kahviliinan mukaansa kukkakaupaan ja toivoen yhteensopivaa kimppua. Hyvä idea ja kimpusta tuli todella upea. Servetin kuosi on Vallilan Vappukukka.
Toinen idea on Oulun Kodin1:ssä bongaamani itse ommeltu kesämekko Vallilan Mon Amour kuosista, joka on muuten henkilökohtainen suosikkini Vallilan mallistossa. Tahtoo tuollaisen. Huomaa kuosin taidokas käyttö kaavan eri osissa.
Rentoa Keskikesänjuhlaa!
maanantai 24. syyskuuta 2012
Käyntikortti
Kerrankin kävin ripeästi tuumasta toimeen ja tilasin Vistaprintin kautta käyntikortin blogilleni. Aika usein on tilanteita, että haluaisi antaa pienen muistilapun tapaamilleen kavereille tai uusille tuttavuuksille omasta blogista. No, nyt minulla sellainen on. Vistaprintin kautta tilaaminen oli helppoa ja nopeaa. Minun kortissa on lisämaksullinen kiiltäväpintainen paperi ja värikuvallinen kääntöpuoli, silti hinta jäi alle 50 euroa 250 kpl käyntikortteja kotiovelle tuotuna 3 päivässä.
Viime aikoina olen pohtinut paljon mikä on oikeastaan sisustusblogi ja millainen blogi omani on. Tähän sisustusblogi kategoriaan menee valokuvapäiväkirjablogeja, rakentamis- ja remppablogeja, DIY-blogeja, Citysinkkuelämäblogeja, perhe-elämäblogeja ja keräilijäblogeja jne... Korjasin hieman oman blogini esittelyä, koska moni blogissani vahvasti esillä oleva asia ei tullut entisessä kuvailussa ilmi riittävästi.
Toinen viime aikoina minua askarruttanut aihe on sisustusblogien kaupallisuus ja bränditietoisuus. Aika surutta tulee itsekin mainostaneeksi erilaisia palveluja ja tuotteita. Juttu onkin siinä että mielestäni lukijan pitää tietää milloin on kyseessä taviksen käyttäjäkokemus tai aito fanitus, ja milloin on kyse "lahjotusta" mielipiteestä. En ole vielä koskaan saanut senttiäkään alennusta tai ilmaista tuotetta blogini ansiosta, mutta kuka tietää. Löysin kaksi hyvää eettistä ohjetta bloggareille ja yritän itsekin näitä soveltuvin osin noudattaa. Indiedays Bloggaajien eettinen ohjeistus sekä Lily -palstan Lily-etiketti.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Pääsiäisen saldoa
tiistai 13. maaliskuuta 2012
IKEA PS 2012
kokoelma sisältää 45 erilaista kalustetta ja esinettä, joissa toteutuu Ikean eräs tärkeistä arvoista, demokraattinen muotoilu. Ensimmäiset tuotteet tähän sarjaan ilmestyivät jo vuonna 1995 ja aina muutaman vuoden välein Ikea PS sarja saa uusia tulokkaita. Tässä muutama stailattu kuva toukokuussa myyntiin tulevista tuotteista. Nämä ovat Ikean parhautta. Klikkaamalla saa hieman isommat kuvat.
tiistai 8. marraskuuta 2011
Valoa pimeyteen
Tähän mustaan marraskuuhun on pakko saada valoa!
Pienten lasten myötä, kynttilöiden polttaminen on haastavaa puuhaa. Mun ratkaisu on lämpökynttilät vedessä kellumassa. Aikas mahtavan värikokoelman olen pikku hiljaa liinavaatekaappiin kerännyt!
Light in to dark November.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Tuoksuja liinavaatekaappiin
Parhaimmat ideat syntyy kiiressä ja köyhyydessä. Liinavaatekaappini on duunattu vanhasta kaapista ja siinä oli perusteellisen pesun jälkeen hieman outo haju. Liinavaatteet oli kuitenkin siihen heti sijoitettava ja kiireessä piti keksiä jotain hyväntuoksuista sekaan. Keksin varastoida tuoksukynttiläni liinavaatteiden väliin, ja nyt siellä tuoksuu raikas merituuli.
A good idea: store scented candles in a linen closet.
lauantai 11. kesäkuuta 2011
Sommartorpetin Ernst
Onkohan kukaan lukijoista katsellut aiempina kesinä ruotsin televisiosta Ernst Kirchsteigerin Sommartorpet ohjelmia? Nyt Ernst on lanseerannut uudet viljelylaatikot ja nämä ovat ihanat (kuten kaikki mitä hän tekee).
Poikkeuksena muihin markkinoilla oleviin nämä on tehty metallista, joka saa joko ruostua tai pinnat voi puhdistaa asetonilla ja lakata sen jälkeen kirkkaalla lakalla. Saatavana myös muita puutarhatarvikkeita. Ainakin Pietarsaarelaisen Sunds Trädgårdilla pitäisi olla saatavilla näitä tuotteita.
torstai 27. tammikuuta 2011
Kun rahat loppuu, luovuus alkaa
Keittiötarjousten ohessa kysyimme tarjousta kodinhoitohuoneen kalusteista noin 3 metrin pätkälle. Hintahaitari oli noin 1200-6000€. Päädyimme loppujen lopuksi käyttämään vanhat kaksi korkeaa kaappia sekä allaskaapin + teräsaltaan. Sahasimme entiset sokkelit pois ja laitoimme tilalle neliönmalliset, metalliset irtojalat. Myös vetimet uusittiin. Vanhoissa vetimissä oli ruuviväli 960 mm. Niihin ei ole kovin monia vaihtoehtoja tarjolla, koska nykyisin vetimet ovat leveämpiä. Onneksi muutamissa leveissä vedinmalleissa itse vedin peittää vanhat ruuvinpaikat ja näin niitä voi asentaa myös vanhoihin oviin. Kätevää! Lisäksi Ikean Udden sarjan terästaso+laatikot sekä yläkaapit.
- teräsjalat 4x18€=72 €
- vetimet Clas Ohlson 6x2,95=17,70 €
- kaikki Udden -kalusteet 315 €
- yhteensä 404,70 €
Huoneesta tuli mieluisa, kyllä nyt kelpaa hoitaa kotia ja lapsia. Vielä kiinnitetään Massiven pistokkeet ja hankitaan työvalot, kunhan kivat tulee vastaan. Niin, ja tietysti allaskaapin yläpuolelle kaapit tuonnenpana.
perjantai 31. joulukuuta 2010
Hyvää alkavaa vuodenkiertoa
Taas on Tellus kiertänyt Auringon ympäri ja on aika aloittaa uusi pyörähdys. Toivon pieniä ja suuria kasvun, kehityksen sekä oppimisen ihmeitä. Meille kaikille.
Tässä ideani Sagaformin yrttiruukun uusiokäytöstä. Jos joku ihmettelee noita varrastikkuja, niin niiden funktio on pitää juuret vedessä ja sipuli kuivassa.
Tässä ideani Sagaformin yrttiruukun uusiokäytöstä. Jos joku ihmettelee noita varrastikkuja, niin niiden funktio on pitää juuret vedessä ja sipuli kuivassa.
maanantai 13. joulukuuta 2010
Joulun odotusta 2
Muutto jouluksi remontoituun kotiin näyttää erittäin epävarmalta... Pakkaskuva on uuden kodin puutarhan aronia pensaasta (Aronia). Joulua olen laittanut kahden liitutaulun verran. Keksin myös mielestäni hyvän idean: laitan joulukortteihin tarran, jossa on perheemme kuva ja nimet. Adventtiin kuuluvat ehdottomasti mandariinit vai onko ne satsumia vai klementiinejä??
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























