keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kesäkukissa tummia sävyjä 2

Kirjoittelin viime kuussa tummasävyisistä kesäkukistani ja totesin silloin etteivät kesäkukat ole koskaan parhaimmillaan juuri istutettuna. Nyt heinäkuun lopuksi onkin hyvä palata aiheeseen ja näyttää muutamia uusia kuvia kesäkukista ilta auringossa.

Kaikkein suurin muutos istutuskuviin on tumman petunian runsas kukinta. Myös koristeapila on rehevöitynyt mukavasti ja olen siihen todella ihastunut. Kaikki kesäkukat ovat kasvaneet hyvin kesäkukkalannoiteen voimalla ja olen valintoihini tyytäväinen. Mietin istutusvaiheessa laitanko tummat vai vaaleat ruukut. Mielestäni vaaleat ovat oikea ratkaisu. Kokonaisuudesta tuli oikein mukava.










sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Hetkiä kotona 1907

Tässä kuussa muu perhe on lomaillut, mutta minä olen jo palannut töihin. Lienee tuttua aika monessa lapsiperheissä että vanhemmat vuorottelevat, jotta lapset eivät olisi yksin kotona. Yhteistä lomailua voi suunnitella vain viikonlopuille. Kesäpäivät ovat soljuneet nopeasti ja kesästä nauttiminen jää lähinnä ruokapöytään. Pihalla ruiskaunokit ja krassit ovat kukassa.

Katselulistalta löytyy tässä kuussa Netflix -sarja Viimeiset tsaarit. Kuninkaallista loistoa löytyi myös elokuvasta Victoria & Abdul. Olemme katsoneet myös useita Oscar-palkittuja elokuvia. Monissa niistä loistavat naiset ja heidän elämänkohtalonsa: mustavalkoinen elokuva Roma, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri sekä englannin kuningashuoneesta kertova The Favourite. Bohemian Rhapsody ja Green Book ovat myös suositeltavia Oscar-elokuvia. Yksi länkkärikin on katsottu, Hostiles (2017), joka oli raakuudestaan huolimatta erittäin mieleenpainuva katselukokemus. Iloa tuottaa tieto, että Downton Abbey ilmestyy elokuvana syyskuussa.













torstai 25. heinäkuuta 2019

Kauppakassissa 1907

Tässä kuussa on kakuteltu. Voileipäkakkuja on tehty kaksinkappalein ja toisen tein pyöreään muotoon. Ratkaisin myös voileipäkakkuun käytettävien paahtoleipien leikattujen reunojen ongelman laittamalla ne peltiherkkuun. Pellille laitoin reunapalat, kirsikkatomaatteja, kukkakaalin kukintoja ja  fetajuusto snack-rasian, jossa oli mukana oliiveja. Makeissa kakuissa maistuu tietysti kotimaiset marjat.

Kokeilimme myös SantaMarian thin&crispy Pizza Tortilla paistovalmiita pizzapohjia. Tykään vähän liiankin paljon.


"Älä pidä kodissasi tavaroita, joiden et tiedä olevan hyödyllisiä tai joita et pidä kauniina." William Morris - tekstiilisuunnittelija













sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kimalaisen kyydissä

Blogini sain ilmaiseksi lukukappaleen Gaudeamus kustannustalon kirjasta Dave Goulson Kimalaisen kyydissä ja tätä teosta olemme lukeneet innolla tyttöjen kanssa luku kerrallaan iltasatuna.

Dave Goulson on biologian professori Sussexin yliopistossa Englannissa. Hän on kirjoittanut useita yleistajuisia teoksia mesipistiäisistä ja muista hyönteisistä sekä niiden merkityksestä ekosysteemeissä. Goulson on myös perustanut kimalaisten suojelusäätiön. Kimalaisen kyydissä -kirjassaan hän avaa tarinoiden kautta kimalaisten elintapoja, evoluutioita ja ominaisuuksia. Näiden tärkeiden pölyttäjien elinympäristöt ovat viime vuosikymmeninä kaventuneet ja hän rohkaisee kaikkia tekemään pieniä tekoja kimalaisten eteen – vaikka vain kasvattamaan luonnonkukkia pihalla tai kukkia parvekkeella.

Hyviä suomalaisia ohjeita mehiläisiä huokutteleviin kasvivalintoihin omalle pihalle löytyy esimerkiksi Suomen mehiläishoitajain liiton oppaasta  tai ehkä haluat perustaa mesibaarin, jonka ohjeet täältä



lauantai 13. heinäkuuta 2019

Eiffel-tuoli kotiutuu

Nyt on tässäkin talossa aito Vitran Eames tuoli. Käsinojallinen tuoli on mallia DAR ja lyhenne tulee sanoista Dining Height Armchair Rod Base. Tämän designklassikkon on 50-luvulla suunnitellut amerikkalainen suunnittelijapariskunta Ray ja Charles Eames.

Varhainen lintu designklassikon nappaa edullisesti. Kesälomasta on se hyöty, että Tori.fi tarjontaa ehtii selaamaan jo aamusta. Tuolimme on aito, siitä kertovat tulin pohjasta löytyvät sarjanumero ja valmistuspäivä merkintä 31.1.219. Meidän tuoli on siis nykyihmisten mitoille päivitetty versio, jossa  jalkarakennetta on korotettu noin 20 millimetrillä. Alakerrassa man cavesta löytyy tuolin halvat kopiot. Tuolla kellarissa ne täyttävät hyvin tehtävänsä.

Edellinen omistaja luopui tuolista, koska sille ei ollut oikein löytynyt paikkaa kodista. Kuvissa olen sovitellut tuolia useampaan paikkaan kodissamme: ruokapöydän ääreen, työpisteelle, olohuoneeseen ja lopuksi Kuopuksen huoneeseen toisen Tori,fi löydön kanssa. Tuoli menee Tapiovaaran Pirkka-pöydän pariksi, mutta pöydän kunnostaminen on vielä kesken. Tämä tuolin löytäminen oli taas yksi slow sisustamisen huippuhetkiä. 







Lisää kuvateksti











keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Inspiraatio NYT 1907



kuukauden herkku | kotimaiset, tuoreet marjat ja vihannekset
kuukauden säilytin | valkopigmentoitu, tamminen Allan senkki Ellos Home
kuukauden istuin | indig ovärjätty jakkara 60 Aizome Artek
kuukauden asuste | Klaus Haapaniemi Fruits Purse



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Viimeinen lomapäivä

Se oli täydellinen kesäpäivä. Se vietettiin perheen kanssa ja ilma oli hyvä ennusteista huolimatta. Siinä nautittiin taiteesta ja luonnosta sekä syötiin hyvin. Siinä kertyi ainakin 7000 askelta, sekä harkittuja että spontaanisti harhailtua. Oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
  • syötiin torilla Street Food Fiestassa friterattuja merenhedelmiä ja churroja
  • vierailtiin uudistettussa, Pikisaaressa sijaitsevassa Merimiehenkotimuseossa eli Matilan talossa, joka on Oulun vanhimmassa puutalossa
  • Galleria Harmajassa käytiin Jussi Valtakarin & Antti Ylösen Siirtokunta näyttelyssä
  • käveltiin ja ihasteltiin läpi taidepolku Pikinen poloku
  • hienosti kunnostetussa Mustasaari Galleriassa oli taiteilija Heidi Toivainen kertomassa omista töistään
  • viereisellä tontilla oli Jaala galleriassa näyttely Havaintoja itsestä ja paikasta
  • lopuksi jäätelöt Nallikarista ja näimme samalla vaikuttavan 28 Ferrarin ohiajon Ferrari Club Passione Rossa vieraillessa Nallikarissa











Lauri Rankka: Aallokko / Surge

Veikko Törmänen: Kuutioko / A Cube?

kuvataiteilija Heidi Toivainen Galleria Mustasaaressa