tiistai 29. tammikuuta 2013

Näillä voisi tapiseerata

Meillä on kotona vain Lumi maalilla maalattuja seiniä ja muutamia laatoitettuja seinäpintoja. Välillä iskee tapetinhimo. Näitä kuvia katson ja kuolaan. Meille ei tule tapettia, meille ei tule tapettia, meille ei tule tapettia...







sunnuntai 27. tammikuuta 2013

WDC 2012 vuoden saldo

Näin tammikuussa saanee vielä hieman katsoa viime vuotta. Elettiin siis aikaa, jolloin Helsinki oli valittu maailman designpääkaupungiksi. Rummutus oli aluksi kova, minulle muistoksi jäi pari esinettä.

  • Postimerkit olivat mieleeni ja ne hankin. Taitavat jäädä keräilyesineeksi, en raski käyttää. 
  • Arabian Miira Zukalen kaksi Hetkiä Kotikaupunki sarjan mukia olen hankkinut Teema mukikokoelmaani: Keskusta ja Puisto. Nämä ovat kovassa käytössä. Muuten, jos ostat mukeja nyt, katso pohjaa, uusissa ei ole enää WDC leimaa, vaan Hetkiä leima.
  • Hurraa Helsinki! on mainio opus, jota katsellaan ja lueskellaan tyttöjen kanssa mielellään. Tytöt oppii Helsingin keskeisimmät paikat ja finnish designin ikonit ;). 

Aiempia WDC juttuja: eka juttu täältä, juhlavuoden postimerkit täällä, HEL2012 täältä.

Loppu kaneettina olkoon ajatukseni designin tärkeydestä: jos se pitää tehdä, se pitää muotoilla.




torstai 24. tammikuuta 2013

Origo saa vihreän sävyn ja korvan

Iittalan uudistaa tänä keväänä Origo sarjaa tuomalla siihen uuden vihreän värityksen ja korvallisen kupin. Vihreät tuotteet käyvät hyvin yksiin Teeman uuden värin celadonin vihreän kanssa. Oheistuotteina löytyy keittiötekstiilit sama sarjaa mm. esiliina, kaitaliina, keittiöpyyhe ja uunikintas.

Origo sarjassa olen aina ihaillut keramiikkamassan ohuutta, suoranaista siroutta. Meillä on sarjan pieniä kippoja ja ne toimivat lastenruokailussa sekä jälkiruoka-astioina. Kädensijallista mukia en ole osannut kaivata Origo sarjaan, tosin kannike on mukavasti muotoiltu.













P.S. Olin vähän hätäinen tämän julkaisun kanssa. Meille malttamattomille tiedoksi, että ostoksille pääsee vasta huhtikuussa. Muuten jos aloit miettiä Origon värivaihtoehtoja kautta aikojen, käy katsomassa Pientä mutta suurta -blogista postaus.


tiistai 22. tammikuuta 2013

Hyllykössä 1301

Viime vuonna hankkimaani hyllykköön on asettunut tällä hetkellä kirppikseltä kerättyä lasia ja keramiikka rasioita. Setti Tamara Aladinin Carmen kääntömaljakoita, tupaantuliaislahjana saatu turkoosi Arabian Memories -sarjan rasia (Ekholm) ja kokelman alku Arabian Runo sarjan rasioita kannella: Kesäsäde ja Hallamarja (sesonkituote).






P.S. Joulukuun hyllykkö 1212 täällä (kaksi viimeistä kuvaa).




lauantai 19. tammikuuta 2013

Haaste: keskusta kämppä osa 2

Jos et ole kärryillä, mistä on kysymys katso täältä. Tunnisteen "keskustan kämppä" alta löytyy kaikki tiedot asunnosta. Alkovi, eteinen ja keittiö ei varsinaisesti kuulunut haasteeseen, mutta mulla on sellainen salainen pahe vai liekö pakkomielle, että kun näen pohjapiirustuksen tai vierailen asunnossa, alan sitä sisustamaan ajatuksissani. Luulen muuten että aika moni lukija jakaa kanssani tämän ominaisuuden.

Olen aivan ihastunut Elloksen Bonnie Placed -taustatapettiin. Sijoittaisin sen L-muotoon siten että kolme vuotaa takaseinälle ja yksi sivulle. Näin sängyssä olijakin voi ihailla kuosia. Yksiöön tarvittiin nukkumapaikat neljälle: sohvalla voi nukkua kaksi ja alkovissa jopa kolme. Tai sitten leveästi yksi henkilö, jos ei muita paikalla.

Eteiseen vaihtoehtona voisi olla Elloksen vaaterekki, jos nettikaupan kattoon kiinnitettävä ei sovellu. Tällöin penkki korvautuu jollain samanlaisella tuolilla kuin keittiössä. Jokin keittiön tuoleista voi myös toimittaa yöpöydän virkaa alkovissa. Keittiöön Enne kyseli valkoista hanaa ja sanoin etten osaa auttaa. Myöhemmin muistin että Volalla on kauniin klassiset hanat ja runsaasti eri värejä. Tosin taitaa olla hintava.

Astiat ja liinavaateet olen myöskin miettinyt ;). Pellavaiset pussilakanat on kätevät, mikäli asuntoon tulee pesukone. Ei tarvitse huolehtia silityksestä. Sitä paitsi pellavassa on miellyttävin ihotuntuma niin kylmällä kuin helteellä. Olen miettinyt että 6 hengen astiasto riittää neljälle hotellimaisessa majoituksessa. Hintatietoa lähinnä siksi, että on samalla tuoteluettelo. Huomaa että nettikaupasta hankittavan vaatetangon hinta on arvio.








Muuten kannattaa ehdottomasti katsoa muidenkin hienoja suunnitelmia postauksen kommenttiosan linkeistä.

torstai 17. tammikuuta 2013

Haaste: keskusta kämppä

Sisusta siis -blogin Enne pisti pahan ja haastoi sisustamaan 3000 eurolla yksiön olohuoneen, jota käytetään hotellin tapaan. Lue ylläolevasta linkistä lähtötiedot. Mulla ei ole cadiä tällä hetkellä koneella, joten tein jutun Ikean keittiösuunnitteluohjelmalla. Kalusteet on kuvattu kuutioina (ohjelmassa: este lattialla).

Lähdin etsimään vuodesohvaa ja rakastuin Ikean KARLSTADin Blomstermåla sohvaan, joka tuo mieleeni Svenska Tennin kankaat. Sen ympärille juttu on rakennettu: mustavalkoisia graafisia kuvioita, flowerpower, metallisia valaisimia ja retrokalusteita lämpöä tuomaan.

Kuvien ja budjetin ulkopuolelta lisään vielä että mielestäni seinät tarvitsevat taidetta ja pienoisveistos lipaston päälle olisi myös kiva. Ikkunalaudalle ostaisin secondhand kaupasta värillisiä lasia olevia maljakoita ja kynttilänjalkoja sellaisen kivan ryhmän. Hinnastossa näkyvästä Eivor Leva kankaasta on tarkoitus tehdä tyynyjä.

"Pientä pintaremonttia" haaste on nyt sitten tehty. Saapa nähdä mitkä tilastot Enne kerää tällä kertaa ;). Viittaan tähän.










tiistai 15. tammikuuta 2013

Vaskiset pukukorut

Tuossa taannoin postasin kuparikuumestani. Metallihohto viehättää tällä hetkellä ja kuparia on ilmestynyt korulippaaseen. Sekä Seppälästä hankittu rannekoru, että Pieces sormus on pongattu tietysti alelaarista.




sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Värit: Minttu

Heti aluksi pyydän anteeksi värierottelukykyäni. Minun on välillä hieman vaikea erottaa mintunvihreää vaaleasta turkoosista. Lisäksi näiden värien harmaalla taitetut muunnokset tekee värien erittelyn todella haastavaksi. Joka tapauksessa nämä minttusuklaajäätelön väriset jutut ovat alkaneet salakavalasti viehättää.




  1. Tikkurilan väri Y370 Capri. Käykääpä kurkkaamassa Parolan asema blogista mitä mintunvihreä väri tekee vanhalle lipastolle. Mielestäni täydellinen.
  2. Artekin luottaa minttuun. Juhlavuottaan viettävä jakkara 60 löytyy myös mintunvärisenä.
  3. Ferm livingin mainiossa Mrs. and Mr. Posters kuvassa on yksi senkin ovista saanut minttua pintaan. Katso uusi kevät-kesä 2013 esite.
  4. Farrow and Ball valmistaa tapetteja ja maaleja. Heidän inspiraatiosivuillaan on upeasti stailattuja kuvia värinälkäisille.
  5. Ihastuttava olotila minttuisin maustein Bostadsrättsspecialisten sivuilta.
  6. Muuton Nerd tuoli Petra Bindelin upeasti stailaamassa kuvassa. Jos haluat nähdä mintun väriset keittiökaapit marmori höystöin, katso täältä. Muuten tahtoo käsinojallisen wienertuolin, kuten kuvissa.
  7. Tähän Ferm livingin Harlequin-tapettiin en kyllästy. Saatavana mm. Ellokselta.
  8. Toastin lookbook sivuilta tämä tunnelmallinen valokuva peltisistä matkalaukuista.
  9. Arabian KoKo astioista löytyy myös mintunvihreää.


torstai 10. tammikuuta 2013

Inspiraatio NYT 1301

Tarkoitus olisi kertoa tänä vuonna kuukausittain jutuista, jotka innostavat ja kiehtovat silmää arjen keskellä. Joskus näillä jutuilla voi olla joku yhteinen nimittäjä, joskus ei. Näissä kuvissa näyttää vilahtavan värit keltainen ja turkoosi.


  • Marimekon mallisto kevät-kesä 2013 on huikea. Tahtoo tekstiilejä, vaatteita ja astioita. Pari lautasta tulee astiakaappiin ihan varmasti. Katso esite tästä.




  • HM Homen mukava kuva kevätesitteestä. HM homen tuotteista vain pieni prosentti on osastoa "pakko saada"; hinta niissä on aina kohdillaan. Huomaa Artekin jakkara 60, joka täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Jakkara vilahtaa muuten Marimekonkin esitteessä. 



  • Ikean ideakuvassa on loistava walk in ruokakaappi eli pantry; skafferi på svenska. Huomaa kupariset astiat. Katso täältä miten ruokakaappi kuuluu olla varusteltu.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Sydämen ja mielen harmoniaa

Philippe Starck on suunnitellut Hansgrohelle uuden hanasarjan Axor Starck Organic. Kyllä vanha kehäkettu osaa hommansa. Stailatuissa tuotekuvissa on myös sitä jotain. Huomaa erityisesti seinän petrooli sävyisen maalin jatkuminen katossa.






torstai 3. tammikuuta 2013

Celadonin vihreää

Celadonin vihreä on vaalea jadenvihreä sävy ja termiä käytetään nimityksenä myös tietyn tyyppisestä keramiikasta. Väri on yksi Iittalan kauden 2013 sävyistä metsänvihreän ja lohenpunaisen rinnalla.




  1. "Arabian 140-vuotista historiaa juhlistetaan vuonna 2013 sinivalkoisella lautaskokoelmalla. Lautaset ovat saaneet inspiraationsa vanhoista Arabian kuoseista ja ne on nimetty Arabiassa työskennelleiden naistyöntekijöiden mukaan. Pohjaleimassa 2013 juhlavuoden ajan Arabia 140 v. juhlavuoden leima. Lautasten kuosin on suunnitellut Johanna Kunelius Heikki Orvolan 24h lautasen muotoon." Jos mulla olisi 24h sarjaa, tämä olisi ihan must.
  2. Kartio lasistossa värinä on metsänvihreä.
  3. "Essence Plus -kokoelmassa vähemmän on enemmän. Sarjaan kuuluu dekantteri ja neljä viinilasia, jotka kattavat kaikki lasit, aromeja kunnioittaen mutta mutkattomasti." Kyllä Alfredo Häberli osaa; yhtäkkiä kaarevat muodot miellyttävät taas viinilaseissa.
  4. Aalto maljakon kausiväri on lohenpunainen.
  5. "Arabian uuden Piilopaikka -sarjan retromaisen kuosin on suunnitellut kuvittaja Piia Keto. Piilopaikan kuviot yhdistyvät luontevasti yhden Arabian suosituimman sarjan, Arctican, eleettömän kauniisiin muotoihin." Niin tosiaan Arcticaakin voi kuvittaa. Tämä on varmasti tervetullut niille monille suomalaisille, joiden keittiökaapista sarjaa löytyy. Nyt sarjan päivittäminen 2000-luvulle käy tyylikkäästi.
  6. Piilopaikan 0,3 l kuppi on uusi osa myös Arctica sarjassa ja kuvitettuna erittäin kaunis.
  7. Teema astiaston uusi väri on luonnollisesti celadonin vihreä. Kuvassa minitarjoilusetin kolmio tarjoiluvati.
  8. Nappula kynttilänjalkakin on saanut pintaansa celadonin vihreää.
  9. Tämä Piilopaikka sarjan tarjoiluvati voi olla kyllä esillä aterioiden välilläkin. 

Ja sitten kun näitä yhdistetään, saadaan tämmöistä. Alla oleva inspiroiva kuva on lainattu Iittalan etusivulta. Tykkään.



keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kastehelmi räiskyy väreissä

Olen ihastunut tällä hetkellä Iittalan Kastehelmi sarjan kynttilälyhtyyn, jota käytän keittiössä monipuolisesti myös tarjoilu- ja säilytysastiana. Kyllä tästä voisi varmaan siemailla glögiä tai lusikoida jälkiruokaakin. Nyt on saatavissa uudet vuoden 2013 värit. Voi Ihanuus!

Värien nimetkin on onnistuneet. Tahtoo laventelin, sitruunankeltaisen, pomeranssin ja turkoosin nyt ainakin.



  1. Mattakirkas
  2. Laventeli
  3. Sitruunankeltainen
  4. Vaaleapinkki 
  5. Metsänvihreä
  6. Lohenpunainen
  7. Merensininen
  8. Pomeranssi
  9. Turkoosi

P.S. Yle Teeman dokumentti Oiva, pöytä ja Kaj Franck on nähtävissä tammikuun ajan Yle Areenassa, jos missasit. Oiva Toikkahan on suunnitellut tämän Kastehelmi sarjan vuodesta 1964 lähtien.