sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Hetkiä kotona 2407

Heinäkuu ja kesäloma ovat juuri päättymässä. Olen vaan lepäillyt; nurkkien, kaappien ja vaatehuoneiden järjestelyt saavat odottaa vuoroaan. Automatka Kööpenhaminaan ja kirpistelyt ovat olleet mukavinta lomalla. Ja tietysti perheen yhteinen aika.

Kuvissa kirppislöytöjä; Arabian Kosmos sarja leimikulhon ostin Kontista puolen hinnan päivänä. Pakko laittaa tähän myös kuva Marimekon Tiara lautasesta, joka hintalapussa oli komeasti lukema 60 euroa! Uutena nuo 20 cm lautaset maksavat noin 27 euroa. Ihanan kallista. Kilta sarjan aamiaislautanen Järkikirppikseltä ja Marimekon Mysteri kuvioinen kulho Paljetien kirppiseltä. Kivasti sopivat yhteen olemassa olevien astioiden kanssa. 

Olen tänä kesänä ihastellut luonnonniittyjä, viljapeltoja ja mehikasvivatini kukkimista. Poimin maljakkoon ruiskaunokkeja ja katoin kesälomalla kauniisti. Ihastelin Hemtexin sängynpäätyjä ja kävin vanhassa Limingassa ihastumassa muistokoti Aappolaan.

Töllölistalla Vera Stanhope kaudet 1-8 Yle Areena ja kaudet 9-12 Katsomo+. Yle Areenasta Oxen, jonka tapahtumat sijoittuvat juuri vierailtuun Tanskaan. Suosittelen myös Yle Areena Tarina Ruotsin historiasta. Viaplaystä vuokrattiin  Past lives elokuva, joka oli myös kaunis, viipyilevä kokemus.
















torstai 18. heinäkuuta 2024

Inspiraatio NYT 2407

 


kuukauden siniset keittiöviettelykset | Marimekko Unikko Kollaasi pannulappu ja Smeg x Dolce & Gabbana "Blu Mediterraneo" -leivänpaahdin
kuukauden mökkiunelma | uusin Vipp vierastalo Latviassa Salaca river 
kuukauden istuinhaave | Artek 45 vintagena ja siihen uusi nahkaverhoilu "Age with grace" -näyttelyn innoittamana 

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Ikea hotelli ja museo

Kööpenhaminaan suuntautuvalla automatkalla olin sovittanut vierailun myös noin 18 000 asukkaan Älmhultiin, josta ovat kotoisin niin luonnontutkija ja tieteellisen luokittelun isä Carl von Linné sekä tietysti Ikea. Paikkakunnalla on nykyisin Ikean Hotelli, Ikea ravintola Grilli ja tietysti Ikea Museo myymälöineen.

Olipa kiva kokemus. Hotelli oli äärimmäisen siisti ja raikas. Parasta oli yhteiset tilat, joita löytyi joka kerroksesta ja ala-aulasta. Hotellissa oli myös kaunis pyykkitupa, joka on vieraiden käytettävissä. Aamiainen oli perus hyvä ja illalla söimme viereisessä Grillissä, jossa annokset olivat yksikertaisia, mutta maukkaita. Piha oli myös kivasti kalustettu Ikean tuotteilla ja museon edestä löytyi kekseliäs leikkipaikka.

Museo on perustettu ensimmäisen myymälän paikalle ja sillä oli monenlaista mielenkiintoista nähtävää Ikean taustasta ja historiasta. Museomyymälä oli odotettu käyntikohde ja jotain pientä lähti mukaan. Minulla on hassu unelma, että omistaisin joskus Airnb-kämpän, joka olisi sisustettu Ikea PS tuotteilla. No, avaimenperä on jo valmiina ;)

Älmhultia voi lämpimästi suositella, jos ajelee autolla Ruotsin poikki. Hotelli oli niin hyvä, että on harmillista että niitä on vain yksi maailmassa. Paikkakunnalla on koostaan huolimatta myös paljon muita kaupallisia palveluita mm. Ikean myymälä ja Iittalan outlet. Pieneltä paikkakunnalta suuntasimme jalojen lehtipuumetsien siimeksessä kohti Etelä-Ruotsin peltoaukeita ja päämäärämme Kööpenhaminaa.























tiistai 9. heinäkuuta 2024

Omalla autolla Kööpenhaminaan

Tänä vuonna ajettiin omalla autolla 3600 km Oulu-Haparanda-Sundsvall-Jönköping-Älmhult-Mälmö-Kööpenhamina-Mälmö-Ystad-Kalmar-Nörrköping-Uppsala-Umeå-Haparanda-Oulu. Teen oman jutun Älmhultin Ikea Hotellista, Grillistä ja museosta.

Sundvallissa yövyttiin taas Clarion hotellissa ja koska yläkerran ravintola on sunnuntaisin kiinni, tilasin jo matkalla pöydän Basta -ravintolasta. Kivoilta keraamisilta astioilta söimme hyvin, pizzani oli koko matkan paras. Matkan suurin järkytys koettiin aamulla, kun jouduin maksamaan jo etukäteen maksetun hotellihuoneen toistamiseen, kun heidän järjestelmässä ei maksua näkynyt. No, seuraavana päivänä maksu palautettiin tilille. Jos siis maksat etukäteen, ota ote myös omalta tililtä, heidän lähettämänsä sähköposti, jossa luki maksettavaa jäljellä 0 € ei riittänyt. Tästä matka jatkui Ikean kotipaikan kautta läpi jalopuumetsien Tanskaan.

Olimme maksaneet Ruotsin ja Tanskan välisen siltamaksun etukäteen menopaluuna ja vihreää linjaa ajettiin sujuvasti hotelli Scandic Copenhagenin parkkipaikalle. Pikaisesti Rundetårn pyöreän tornin katsastus ja illaksi Tivoliin. Seuraavana päivänä käveltiin 22 000 askelta Ny havenin kautta Pienelle Merenneidolle ja kauppakadun liikkeisiin ja lopuksi Gråbrødretorven aukiolle syömään.

Kööpenhamina on viehättävä kaupunki, jossa uusi ja vanha matala arkkitehtuuri kohtaavat. Pyöräily leimaa katukuvaa. Suosittelen Buka bakeryn pistaasi croisanttia ja nakkikopista nakkisämpylää. Vihreää on pyritty lisäämään katukuvaan, jos ei muuta ole mahtunut niin köynnöksiä kumminkin. Kööpenhaminalaiset pukeutuivat vielä välikausivaatteisiin; kevytuntuvia, villakangastakkeja ja trenssejä näkyi suurimmalla osalla katukuvassa. Itselle HAYn myymälä ja Illumin sisustustavaratalo olivat mieluisat ja inspiroivat kokemukset. Vaikka vierailu jäi pintaraapaisuksi, tänne palaa mieluusti vielä uudelleenkin. 

Tulomatkalla poikkesimme Ystadin vanhaan luostariin ja ihastuimme. Tänne pitää palata ajan kanssa. Saman totesimme myös Kalmarin kaupungin kohdalla. Yövyimme Norrköpingissä ja pikasesti ehdimme hieman rantareittiä kävellä. Kaupungin ystävyyskaupunki on Tampere, ja paljon samaa olikin ratikkaa myöten. Korjasimme myös viime vuoden virheen ja kävimme katsomassa Uppsalan tuomiokirkossa Kustaa Vaasan haudan. Kirkko on pohjolan suurin ja edustaa upeasti goottilaista arkkitehtuuria. Meillä oli hyvä tuuri, kun jäimme fiikkaamaan kirkkokahvilaan, sillä kirkon torniparvekkeella alkoi samalla puhallinorkesteri soittamaan. Vielä yksi yö Umeån Clarionissa ja ihana illallinen yläkerran ravintolassa, sitten pääsi kotiin.