lauantai 19. joulukuuta 2020

Kissapöllö espressokuppi

Vuonna 2012 lanseerattiin sarja astioita Marimekko for Finnairin yhteistyönä ja ihastelin niitä kovasti. Tilasin jopa Finnairin verkkokaupasta kaksi Oiva Koppelo korvatonta mukia. Espressokahvia juon vain kodin ulkopuolella, joten söpöt Kissapöllö espressokupit jäivät hankkimatta. Tämä oli kuitenkin alkanut harmittamaan. Marimekon Kissapöllö kuosin on suunnitellut Maija Isola vuonna 1961. Kuppien sininen sävy on juuri se oikea musteensininen ja pikkuruisessa neliönmallisessa lautasessa on täydellinen pieni painauma kuppia varten.

Näin fb-kirppiksellä ilmoituksen noista espressokupeista ja vaikka ilmoituksessa ei luvattu postitoimitusta, otin myyjään yhteyttä. Viestini meinasi hukkua myyjän viestipyyntöihin, mutta lopuksi saimme sovittua kaupat. Meillä oli aluksi hieman väärinymmärrystä tuotteesta jonka halusin, ja ehdin jo pelätä, noinko joudun huijauksen kohteeksi. Vaan eipä mitä. Sain seurantakoodin ja pian Posti toi minulle kaksi täydellisen ihanaa Marimekon Kissapöllö espressokuppia alkuperäispakkauksessa.

Tarkoituksenani on hankkia vielä Räsymatto-espressokupit ja käyttää näitä jälkiruokakattauksissa. Ja kuka tietää vaikka espressokeitinkin tulee kotiin hankittua...







Marimekko for Finnair Maija Isola Kissapöllö 1961 espressokupit | fb-kirppis
teräksinen sokerikko | valmistumislahja työkavereilta
sininen keraaminen rasia | tunnistamaton kirppislöytö
Arabia Raija Uosikkinen Sotka kermakko1970-1974  | kirppislöytö
Marimekko for Finnair Maija Isola Koppelo 1961 korvattomat kupit | Finnair verkkokauppa
Arabia Olin-Grönqvist Gunvor hammastikkupikari 1969-1974 | kirppislöytö
Marimekko Maija Louekari Räsymatto Oiva lautanen 8,5 cm | Marimekko 



8 kommenttia:

  1. Aivan tosi ihanat kupit pienine lautasineen! Hyvä löytö.

    Minulla on ongelma sinisen värin kanssa astioissa ja monissa tavaroissa (ei vaatteissa, outoa kyllä), olen aikanaan käyttänyt sinistä niin paljon kaikessa ja tavallaan jotenkin "käyttänyt sen loppuun".

    Toisaalta se on myös "onni", koska nyt tänä vuonna ja ensi vuoden tulokkaista on osunut silmään monia sinisiä kippoja ja kuppeja, joten olen ne saanut jätettyä väliin.

    Tuo tumma mustensininen on kyllä kaunis, pelottavasti alan lämmetä sille. ;) Onneksi olen keskittynyt pääsääntöisesti mustavalkoisiin kuoseihin Marimekon astioissa, niin riittäävät rahat sekä kaappitilat paremmin.

    Mutta eksyin aiheesta omiin jorinoihini. Tosi kivat kupit ja tuo Arabian nekka on lähes kuin samaa sarjaa. Muut siniset astiat täydentävät upeasti. Ihania asetelmia sinulla aina kuvissa, niitä on kiva katsoa.

    Itsekään en juo kotona espressoa, mutta olen pitkään vähän havitellut mustavalkoisia Räsymatto-espressokuppeja. En ole ostanut. Otin opikseni kahdesta saman sarjan teekupista. Ei mitään käyttöä, ihan mahdottomat teen- tai minkään juontiin, mutta ovat ne kauniit. Johonkin pieneen tarjoiluun voi toki käyttää (karkit, pähkinät yms).

    Terkuin pitkien kommmenttien Paula Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas ihanasta, pitkästä kommentista sieltä Turusta Paula.

      Olen yrittänyt keskittää omaa keräilyä värin, suunnittelijan, tuotemerkin jne. mukaan.
      Mutta mutta... alan aina rönsyillä. Jokin punainen lanka olisi kuitenkin hyvä olla kirppiskierroksilla tai kotona syntyy kaaos.

      Tuo Arabian Sotka on tosiaan kuin samasta sarjasta.

      Muuten minun lempiteekuppi on Marimekon Räsymatto, koska siinä tee jäähtyy nopeasti ja pääsee nopeasti juomaan.

      Poista
  2. Upeat espressokupit, voisin vaihtaa sekalaisen kokoelmani näihin heti, jos tulisivat uustuotantoon. Kuppi on kauniin muotoinen. Ja on kiva, että lautasella kupin paikka on epäsymmetrisesti. Jos haluaa vaikka laittaa suklaapalan siihen viereen, se ei sula.
    Hyvää joulua toivotellen -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lautaselle jää juuri Fazerin siniselle paikka;)
      Hvvää joulua toivotan myös.

      Poista
  3. Etsin tietoa Marimekko for Finnair Kissapöllö espressokupeista ja ilokseni löysin blogisi. Muut viittaukset ovatkin sitten japaniksi, eli ilmeisen harvinaisista kupeista kyse.
    Minulta löytyi varastoa siivotessa näitä neljä avaamattomissa paketeissa. Osaatko yhtään sanoa näille arvoa? Itsellä kun ei ole näin pienille käyttöä ja keräilyyn ei ole tilaa…

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyynti oli 39 euroa yhdestä kupista, taisin tosin saada pientä alennusta. Räsymatto version hinnat pyörivät noin 26-32 euron tietämissä.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.