tiistai 18. lokakuuta 2016

Hän oli Venetsia

Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta Rut Brykin syntymästä. Oulun taidemuseolla on nähtävillä nyt hartaasti odottamani Espoon EMMAsta saatu näyttely Taikalaatikko 1.10.2016–15.1.2017.  

Näyttelyyn tulijan ottaa vastaan värikässeinäke, jossa Brykin värikylläiset perhoset lentävät. Seinä on häkellyttävän kaunis. Kun kiertää näyttelyn oikeaan kaartaen, saa samalla aikamatkan taiteilijan tuotantoon; esittävistä teoksista kohti arkkitehtoonisia keramiikkareliefejä. Pelkistetyimmissäkin töissä on yksityiskohtien runsautta. Minua ihastutti erityisesti keskellä näyttelysalia oleva Kaupunki teos. Oulun näyttelystä on harmikseni jäänyt pois keraamiset kulhot ja vadit. 

Oulun taidemuseossa oli myös samaan aikaan muita kiinnostavia näyttelyitä, jotka tietysti koko perheen voimin katsastettiin. Lisää tälläistä kiitos.

























4 kommenttia:

  1. Miten kauniita esineitä tuolla näyttelyssä onkaan. Nuo perhosjutut ja talot ovat niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttely on täysosumasydämmeen.
      Ihasteltavaa riittäisi vaikka kuinka paljon.

      Poista
  2. Kaunista! Minä oon aina ollut vähän huono taidenäyttelyissä kävijä. Pitäisi ehkä opetella, niistä saisi varmasti paljon inspiraatiota :) Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidenäyttelyt ja museovierailut on mun paheeni ;)
      Koukuttavaa, kokeile.
      Kivaa viikkoa myös sinulle.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.