perjantai 3. heinäkuuta 2015

Keto-orvokkeja Birgerille

Keskiviikkona 1.7. tuli 100 vuotta Birger Kaipiaisen syntymästä. Arabia juhlii Birger Kaipiaisen juhlavuotta näyttelyn ohella uudella koristeella. Professori Heikki Orvola on poiminut paratiisin maailmasta orvokit ja asetellut ne astioiden pinnoille. Kuvion nimi on Keto-orvokki. Lisäksi elokuun puolivälissä kauppoihin saapuu Arabia-lautanen, jonka reunaa koristaa Paratiisi sarjasta tuttu mustaherukanterttu kokokuviona. Lautanen on ajateltu tarjoiluastiaksi sekä katelautaseksi.

Minulle Kaipiainen on jokapäiväinen tuttu arkiastiastona toimivan mustavalkoisen Paratiisi astiaston myötä. Sarjan purppura versiokin miellyttää, katso Häivähdys purppuraa blogista ihana pieni kattaus. Ja olin melkein unohtaa Huutiksestä hankkimani ihanan Apila purkin. Tapettitalon designmalliston Kiurujen yö ja Ken kiuruista kaunein tapetit lienevät myös monille tuttuja. Kaipiaisen tyyli on omantakeisen rehevä ja mystinenkin vedoten tunteisiin.






tiistai 30. kesäkuuta 2015

I shop TRE

Näissä kuvissa vilahtelee Tampereelle suuntautuneen pitkän viikonlopun ostoksia. Kaikenlaista pientä kivaa tarttui mukaan.






Klaffitaulu ja musta "sienilamppu" | Tiger store
BUNSÖ lasten aurinkotuoli sekä LÖYDÄ! OSA 1 kirja säilyttämisestä | Ikea
Pink Cadillac pienoismalli ja nukkekodin astiasto | Amurin Helmi
Lehtipinossa päällimmäisenä uusi sisutuslehti Asun 

maanantai 29. kesäkuuta 2015

I kiss TRE

Oltiin pitkäviikonloppu Tampereella. Majoituttiin 45 neliöisessä Forenomin CITY Suitessa ja hyvin sopi meidän perheelle, kun saunakin löytyi. Aluksi epäröin varausta, koska haluan lomalla valmiiseen aamiaispöytään, mutta läheisen museon kahvila Amurin Helmi korvasi hyvin puutteen. Läheltä löytyy myös Sale, Valintatalo, R-kioski, grilli ja Väinö Linna leikkipuisto. 

Pääkohteena oli majoituksesta kävelymatkan päässä oleva Särkänniemi ja Koiramäki. Delfinaariossa vierailtiin myös. No mukavaahan siellä oli. Meillä on periaatteena lomalla, että huvittelun ja shoppailun lisäksi myös museoita, historiaa ja luonnonnähtävyyksiä. Yöpaikan vieressä onkin Tampereen taidemuseo vanhassa viljamakasiinissa ja siellä Kumiankka veistos sekä Muumi näyttely. Tällä kertaa Tampereen reissulla erityisen vaikutuksen teki Tuomiokirkko ja muukin kaupungin arkkitehtuuri. Sunnuntaina vierailimme vielä Pispalanharjulla nauttimassa siellä olevan Vesisäiliönmäen leikkipuiston näköaloista. 

Oululaiselle Tampere tarjoaa shoppailumahdollisuuksia mm. Tiger Storen rautatieaseman lähellä ja Koskikeskuksessa, Indiska Hämeenkadulla ja tietysti Etelään menevän moottoritien varressa Ikean. Ostoksissa kerron tulevissa postuksissa.












torstai 25. kesäkuuta 2015

Pääovella tapahtunutta

Pääovelta otetuissa kuvissa laukkoja eli Alliumeja maljakoksi muuntuneessa kynttilälyhdyssä. Näkyy kuvissa myös mieheni vaaleanharmaaksi maalaama terassin laudoitus ja betoniosa. Vielä pitää sutia taittopöytä samalla sävyllä. Vertaa entiseen, kyllä on mielestäni raikastunut. 

Lisäksi jossakin kuvassa vilahtaa erittäin harvinainen kesäilmiö eli aurinko. Mukavaa vkloppua kaikille!







tiistai 23. kesäkuuta 2015

Olen ainutlaatuinen

Pia Wallénin Briolle suunnittelema piianpeili My First Reflection 2008 on tarkoitettu sekä tyttärille että äideille. Peilin takana on teksti "Olen ainutlaatuinen" sekä salalokero aarteille. Wallén lienee tunnetumpi ristikuvioidusta huovastaan.

Kun näin tämän esineen muutama vuosi sitten ensi kertaa, ihastuin heti sen lapsekkaaseen charmiin ja pirteään väritykseen. Joku halusi tästä halvalla eroon Tori.fissä ja minä tietysti toisen karsimisinnostusta tukemaan. Täällä postailee onnellinen uusi omistaja. Tai jaa, minähän ostin sen tytöille.






lauantai 20. kesäkuuta 2015

Humalasalko

ja muita mummolan pihan ihanuuksia näin vuoden pisimpinä päivinä. Tänä vuonna kesä on juhannusruusujen verran myöhässä. Ollaan syöty työkaverin inspiroimana paahtopaistisalaattia ja lilluttu kylpypaljussa. Juhannusaaton illan päätti todella huikea auringonlasku, josta ei ole kuvia, koska siitä nautittiin vain livenä. Lämpöistä juhannusta kaikille!

Humalasalot

Kurjenpolvi

Puna-ailakki

Syreeni



Siperianunikko


keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Inspiraatio NYT 1506

Yksiö puutarhassa on puinen, teollisesti tuotettu miniomakotitalo täydennysrakentamiseen. Olen seurannut jo aikaisesta vaiheesta tätä mielenkiintoista projektia ja on ollut mukava seurata kodin rakentumista. Tutustu videoon ensimmäisestä valmiista kodista. Onnea uuteen kotiin Olli!



































Olipa muuten kerrankin tehty helpoksi viedä blogi uudelle Blogit.fi sivustolle. Ehkäpä tulee löydettyä sieltä uusia blogituttavuuksia ja inspiraatiota.

Tiedän että Ilse Crawford Ikealle luoma sarja Sinnerlig tulee olemaan syksyn blogisuosikkiaihe. Malliston teemana on kosketusaistin tärkeys nykyajan ihmiselle. Katso ihastuttava video. Kuvien tuotteet voisin ainakin kotiuttaa.