torstai 1. tammikuuta 2015

Tulossa 2015

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Perunasalaatit sekä nakit on huudottu alas kuoharilla ja raketit räiskitty taivaalle. Tein taas pienen koosteen jutuista, joita Materian taju odottaa vuodelta 2015.



  1. Tapio Wirkkalan syntymästä tulee 100 vuotta täyteen 2.6.2015. Olisipa mukava jos jokainen kynnelle kykenevä sisustusbloggari tekisi tuolle päivälle postauksen teemalla tribut to TW. Voit ottaa tämän haasteena. Myös Birger Kaipiainen täyttäisi 1.7.2015 100 vuotta. Kiintoisaa seurata miten nämä näkyvät sisustusrintamalla. Designmuseon Galleriassa on näyttely Tapio Wirkkala – Revisited 5.6.–2.8. ja ainakin Iittala valmistaa Wirkkalan lasista pulloa juhlavuoden kunniaksi. Mutta eikö kukaan muista Kaipiaista.
  2. Hullaannu ja hurmaannu blogin Johanna ja Tanja Hakala julkaisevat kirjan Laiturilla merellisistä kesämökeistä. Johannan oma ihastuttava kesämökki on komeillut niin koti- kuin ulkomaalaisissa sisustuslehdissä.
  3. Keräilijän aarteet saa uuden osan, kun Helena Leppänen on tehnyt kirjan Iloista emalia suomalaisista käyttöesineistä. Tämän kirjan hankin. Lähteeköhän emalin hinta nousuun ja tuleeko retroversioita?
  4. Mielenkiintoinen on myös teeveestä tutun Tea-Mariian sisustusopas. Kiva nähdä onko klassiseen sisutuskirjaan saatu jokin oma lähestysmiskulma.
  5. Asuntomessut 2015 pidetään Vantaan Kivistössä. Teemoina ovat arjen sujuvuus sekä asuntojen monimuotoisuus. En taida taaskaan päästä, mutta onneksi moni muu menee ja kertoo blogeissa.
  6. Pantone on julkaisut 2015 vuoden värin, joka on vihreän 2013 ja lilan 2014 jälkeen, viininpunainen Marsala. Jännä seurata näkyykö väri myös sisustustrendeissä. Muuten Bloesem blogin mukaan vuoden 2015 materiaali on, kuparin ja messingin jälkeen, tina.




keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nämä jäi mieleen 2014

Muutama otanta Materian tajua kiinnostavista asioista ja ilmiöistä kuluneelta vuodelta. Toivotan samalla kaikille lukijoille hyviä asioita tulevaan vuoteen!





Liityin Pop-blogit yhteisöön, jossa Pohjois-Pohjanmaan sisustus- ja lifestyle blogit tapaavat sekä jakavat infoa keskenään. Tämä on ollutkin yksi tämän vuoden bloggaustrendeistä, paikalliset yhteisöt, jossa samanhenkiset kohtaavat blogiporttaalirajojen yli. Heti tulee mieleen Åblogit ja Blogivaasa, mutta muitakin on. Näistä voisi vinkata ja linkata kommenttiboxiin.

Tove Janssonin syntymästä tuli 100 vuotta ja Muumi -muki villitys nousi juhlamukin myötä, jossa vain joka 6. oli varustettu rilleillä. Jokaisesta tuotteesta lahjoitetiin kaksi euroa UNICEFille. Meiltä löytyy juhlamuki, mutta rillit saa jäädä kuumeesta kärsiville.

Ateneumissa oli valtaisa yleisörynnistys Tove Janssonin näyttelyyn. Minulle tämä vuosi nosti Toven kuvataitelijana ja edelläkulkevana kansainvälisenä naisena. Kuvassa Toven omakuva, jota on kuvattu koko Suomen taidehistorian yhdeksi parhaimmista. Uusi elämäkerta Tee työtä ja rakasta on lukulistalla.

Uusia sisustuskauppoja rantautui maahamme; Vepsäläisen Fritz Hansen, Vitran myymälä sekä Habitat. Ja arvaa mitä, vaikka ehdin työasioissa piipahtaa Helsingissä, nämäkin on vielä näkemättä.

Bloggareiden yhteistyöt asuntorakennuttajien kanssa on nouseva ilmiö. Ruotsissa asuntomyynti sivustot ovat täynnä huikean hienoja stailauksia ja ainakin itselle melkoisia inspiraation lähteitä. Olethan vieraillut jo Entrancen sivuilla. Kuvissa on Time of aquarius Minnan stailauksia NCC:lle osa I ja osa II. Kävin läpi taas näitä Pauliina Salosen upeita kuvia ja ihastuin uudestaan. Myös Bambula blogin Naku on tehnyt hienoa yhteistyötä Boklok Ikean asuntokonseptin kanssa.

Tänä vuonna asuntomessut järjestettiin Jyväskylässä ja osallistuin muiden blogien ja lehtijuttujen kautta ;). Mielestäni ihanin ja oivaltavin oli Skammin talo, jossa perinteisten huoneiden sijaan oli tiloja. Lisäksi ulkotilat liittyivät jouhevasti osaksi kotia. Talo oli stailattu Marimekon tuotteilla ja sehän sopi hyvin, sillä minua on vaivannut koko vuoden melkoinen Mari-kuume.

Maija Isolan Marimekolle suunnittelema Unikko täytti 50 vuotta. Minulle mieluisampia ovat uudet dramaattiset väriyhdistelmät ja kuvan monivärinen versio.

Iittalan uusille sisutustuotteille en oikein lämmennyt, vaikka Residence lehti palkitsi Matti Klenellin Kerros pöytähyllyn vuoden sisustuslisävarusteena. Leimun valaisimen uusi väritys on kuitenkin mielestäni täydellinen.

Yrjö Kukkapuron Karuselli tuoli täytti myös 50 vuotta. Tämän tuolin hinta on pöyristyttävä, mutta kaunis se on ja ehkä parhain lepotuoli ikinä istua.





tiistai 30. joulukuuta 2014

Lopeta sisustaminen

Olen silmäillyt ja lueskellut Saara Henrikssonin ja Aino-Kaisa Leinosen kirjaa Leppoisa opas huusholliin. Oppaan tarkoitus on helpottaa arkea ja siinä on monenlaista siivous sekä järjestelyohjeita eri huoneisiin kotona. Kirja on näppärä opus, mutta kyllä kirpaisi kovaa kohdassa Olohuone..., jossa kehotetaan lopettamaan sisustaminen ja unohtamaan design. 

Mahdoton rasti minulle. Kehotus aiheuttaa minussa kovaa vastustusta ja suoranaista ärtymystä. Itseni tuntien tässä piilee jokin totuus, koska kapinoin. Pitää pureksia aihetta ensi vuonna. Tavoitteena kotona on rento ja kaunis sisustus vasemmalla kädellä. Jotain sellaista mitä oli joulukuun Deko lehden kodeissa. Olen jännittyneenä seurannut muuttuuko Deko lehden tyyli uuden päätoimittajan myötä, mutta ainakin vielä tykkään. Missähän muuten tyyli-idolini Ulla Koskinen nyt vaikuttaa. Tälläisia tyyliguruja ei varmaan kirjan hengen mukaisesti saisi olla, mutta minkäs leopardi täplilleen mahtaa.

Kirjan teemoihin vielä palatakseni. Inhoan siivoamista, mutta tykkään siististä kodista, joten meillä siivotaan kerran viikossa ja kaksi kertaa vuodessa, joulun ja juhannuksen tienoolla, tehdään perusteellisempaa siivousta esimerkiksi saunassa. Koska siivotaan säännöllisesti, ei synny katastrofia vaikka joku viikko jää vähemmälle tai kokonaan väliin. Petrausta voisi tehdä säilyttämisen ja kierrättämisen saralla. Siinäpä tavoitetta tulevaan vuoteen.

Oma kirjani on ilmainen arvostelukappale Into Kustannuksesta.






































perjantai 26. joulukuuta 2014

Juhlista jaloin

Olipa ihania hetkiä, hyvää ruokaa ja leppoisa meininki. Kiitos läheisille ja kiitos pukki lahjoista. 

Tytöille joulupukki kieltäytyi tuomasta uutta nukkekotia ja allekirjoittaneen vanha kaivettiin naftaliinista. Joulun alusviikolla mieheni imuroi keskuspölynimurilla nukkekodin lattiamattoja ja minä puhdistin kalusteita. Joulupukin odotus sujui hyvin tyttöiltä nukkekodin lumoissa. Huusin Huutiksesta nukkekotiin lahjaksi valaistun joulukuusen.

Kuvissa on paljon mieluisia koristeita, mutta mielestäni myös pelkkä vihreä joulupuu, kaukaasianpihta, näyttää hyvältä. Löysimme Ikeasta oivallisen kuusenjalan, Hasselnöt ruukun, joka on vesitiivis. Pihta pysyy pystyssä Kekkilän isojen valkoisten koristekivien avulla.















maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulu saapuu jokaiselle

Joulusiivot tehty, piparkakkuja leivottu, laatikot ostettu, lahjat paketoitu ja kuusi odottaa koristeita. Rakennettiin tyttöjen kanssa jouluseimi Dubloista ja laitettiin oikein valotkin. Nyt rauhoitutaan läheisten pariin. Oikein lämpöistä ja rauhallista Joulua kaikille! 





sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Teeman jännät värit

Huomenna alkaa Iittala Sale ja siellä on myynnissä erikoiserä Teema astioita lilana ja ruskeana. Tarjolla on myös kuparinväristä lasia. Nämä olisi maukasta yhdistää normaalihintaisiin Kartio lasien ja Kastehelmien herkkuväreihin.





perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukukkia

ja vähän koristeluakin. Ostin taas noita Ilex marjaoksia. Olen niihin tosi tyytyväinen; oikea joulunpunainen väri, edullinen hinta ja kestävät pitkään hyvinä maljakossa. Amaryllikset leikkona ovat myös suosikkejani. Nyt vielä raidallisina, mutta valkoinen on tietysti se paras väri. Olen etsinyt Saara Hopean Näppylämaljakkoa, johon voisin laittaa hyasintteja. Yksi meni jo kirpparilla ohi, kun epäröin sen kuntoa. Olisi kannattanut ostaa halpana pois, ilmeisesti sipulit multineen aiheuttavat hieman samentumista lasille.

Olen jäänyt joululomalle. Tai itseasiassa irtisanouduin työstäni ja loppiaisen jälkeen minua odottavat uudet haasteet. Työkavereiden jättäminen kirpaisee. Läksiäislahjaksi saamaani herkkukoria olen verottanut ja nauttinut ihanan elokuvan Julie & Julia, joka kertoo ranskalaisesta ruuasta ja bloggaamisesta. Herkullinen elokuva, olethan katsonut.