Materian taju sai arvostelukappaleen Avain -kustantamolta Fida Kettusen kirjasta Vintage ja secondhand: luovuutta kestävään tyyliin. Ajattelin ensin että selailen nopeasti läpi, mutta kirja sai minusta otteen. Päässä risteilee monenlaisia ajatuksia vaatteista ja niiden valmistuksen, kuluttamisen ja jälleen käytön ongelmista.
Kirjassa on mukavasti kerrottu oman tyylin löytämisestä ja eri vuosikymmenien tyyleistä. Materiaaliopas ja huolto-ohjeet ovat hyvin kirjoitettuja. Tätä kirjaa pitää vielä lisää lukea ja selailla.
Lajittelen ja hinnoittelen juuri kirpparille lastenvaatteita ja mietin kirjan antia. Vaikka vintage astiat ja huonekalut ovat tuttuja minulle, vaatteita olen huono ostamaan käytettynä. Kuvissa vilahtelee parhaimpia vintagelöytöjäni ja nekin ovat Marimekon asusteita: Siirtolapuutarha huivi ja Pikku Suomu hellehattu.
Pitää miettiä vielä uudelleen omaa vaate- ja asustekuluttamista, vaikka se onkin nykyisin maltillista. Muutamalla hyvällä pärjää pitkälle. Kierrätys on aina ollut tapetilla, mutta käytetyn vaatteen ostaminen itselle vaatii vielä harjoittelua. Oulussakin näyttää olevan vaatelainaamo Mallaamo, pitääkin tutustua paremmin sen tarjontaan. Kiitos ajatuksia herättävästä ja inspiroivasta kirjasta!
Vähennä, uudelleen käytä ja kierrätä
Jos aihe kiinnostaa laajemminkin kuin tyylillisestä näkökulmasta suosittelen jatkolukemiseksi Anniina Nurmen kirjaa Rakastan ja vihaan vaatteita. Nurmi on vaatetusalan ammattilainen ja avaa hienosti ja perustellen omaa ajatteluaan materiaaleista, kierrätyksestä ja uustuotannosta.
VastaaPoistaOlen pohdiskellut kierrätystä lähinnä ekologisesta näkökulmasta ja tullut siihen tulokseen, että ekologisinta on hankkia vaatteita vain tarpeeseen ja pitää se tarve mahdollisimman pienenä. Jos vaatetta käyttää kerran viikossa, vuodessa sitä on käytetty vasta 52 kertaa, joten käyttöikä voi (tai pitäisi) sillä käytöllä olla vuosia. Omalla kohtuullisella vaatevarastollani pärjää tästä näkökulmasta vielä vuosia ellei trendien vuoksi halua jotain uutta. Uutta tarvitsessani voisin ostaa myös käytettyä. Kuitenkin iso osa erityisesti second hand -yrityksissä kiertävistä vaatteista on ketjuliikkeiden pienimpiä kokoja olevia vaatteita. Sen puolesta juuri omaan tarpeeseen olevan vaatteen löytäminen käytettynä on kyllä erityisen aikaavievää, koska materiaalit, koot ja tyyli eivät kohtaa tarvetta. -q
Hei, kiitos kirjavinkistä. Samantyyppisiä ajatuksia täällä - pieni, toimiva vaatekaappi ja jos natsaa niin voin ostaa käytettynäkin.
Poista