sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Jos keräisin IKEA PS -sarjaa

Yksi mieluisimmista ajanviettotavoista on sisustushaaveilu ja unelmointi. Näet jonkin talon tai pohjakuvan ja mielikuvituksesi lähtee laukalle. 

Tänä talvena olen mietiskellyt taas vanhaa haavetta, että omistaisin ylimääräisen talon, johon voisin keräillä huonekaluja ja muuta sisustusta jollakin teemalla. Artekin, Hayn ja Muuton tuotantoa olen haaveillut kerääväni. Ehkä realistisin ajatus olisi keräillä Ikea PS -sarjan tuotteita. Ikea PS sarjaa on lanseeratttu vuonna: 1995, 1998, 2001, 2003, 2006, 2009, 2012, 2014 ja 2017.

Talosta tulisi tietysti niin ihana, että muutkin haluaisivat viettää siellä aikaa. Senhän voisi sitten laittaa vuokralle Airbnbn ja rahoitaa näin omaa keräilyviehtymystä. Itse kaipaan Suomen mökkitarjontaan juuri kohtuuhintaisia designkohteita esikuvina Vipp hotellihuoneistot ja Suomessa Villa Nagu. 



OLOTILA: maali Francis Cold rose Cover story paint | pellavakangas Ikea PS | vuodesohva yhdelle sininen ja valkoinen Ikea PS 2012 | keraamiset maljakot IKEA PS Jonsberg Hella Jongerius 2006 | valkoinen metalliverkko tuoli Ikea PS 2012 | säilytyspöytä Ikea PS 2014 | matot Ikea PS 2014 | tv-taso, sivulle taittuvat ovet Ikea PS 2012 | lattiavalaisin Ikea PS 2017




RUOKATILA: maali Tove Mid storm grey Cover Story Paint | kattolamppu led Ikea PS 2012 | ruokapöytä Ikea PS 2006 huom. kuvasta puuttuu tarjotinosa | musta käsinojallinen ja matala selkänojallinen tuoli Ikea PS 2012 | pippurimylly Ikea PS 2009 | leveä reunaiset ruokalautaset Ikea PS 2017 | keraaminen kuksa Ikea PS Fjällbjörk Maria Vinka 2009 | tarjotin kahvalla ja metallinen minikasvihuone Ikea PS 2014



ULKOTILA: maali Agatha Green-grey Cover Story Paint | jalallinen kukkaruukku Ikea PS 2017 | kastelukannu Ikea PS 2001 | riippukeinutuoli Ikea PS Svinga 2003 | taitettavat pöytä ja penkki sekä ledvaloistuin Ikea PS 2014 | muoviset, pinottavat puutarhatuolit Ikea PS Vågö 2001 | kulmapaloista koottu sohva Ikea PS 2017





2 kommenttia:

  1. Ei muuta kuin toteutukseen vaan! ;) Näillä saisi rennon tyylikkään kokonaisuuden, jossa todellakin vieraatkin viihtyisivät ja itse voisi lomailla. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveissa vainko oot mun... talo ja rahat vielä löytämättä, mutta isosti unelmoidaan ;)

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.