Materian tajun ensimmäinen postaus ilmestyi 10 vuotta sitten. Tänään muistellaan menneitä ja katsellaan kuvavirtaa menneiltä vuosilta. Kannattaa katsoa myös Instan puolelta juttua samasta aiheesta hieman eri näkökulmasta.
TÄRKEINTÄ Materian tajun blogissa on inspiraatio ja innostuminen sekä sitä kautta uuden oppiminen. Blogi on kotimme päiväkirja. Tänne dokumentoin sisustuksen kehityskaarta, designhankintoja sekä kirppislöytöjä.
PLUSSAA bloggaamisessa ovat saman henkiset ystävät ja blogin kautta avautuneet mahdollisuudet. Oli esimerkiksi hienoa päästä tutustumaan ja maistelemaan Lapplands hotelliin, kun se avautui Ouluun 2015.
KAIT JOTAIN HUONOJAKIN PUOLIA ON? Lukijoiden medianlukutaito ja kontekstin ymmärtäminen ovat parantuneet todella paljon alkuvuosista. Suurin osa lukijoista ymmärtää, että blogi on vain kurkistusikkuna eikä täydellinen totuus jonkun elämästä. Melkoinen aikasyöppö tämä blogin pitäminen on, jos sitä ei osaa rajoittaa. Tavarakeskeisyys toisinaan ahdistaa. Olen pyrkinyt viime vuosina Inspiraatio NYT -postauksissa kertomaan myös ei-aineellisista innostavista asioista.
MIKÄ ON MUUTTUNUT? Sisustusblogit ovat so last season. Nykyisin toimitaan somessa monikanavaisesti ja videot sekä podcastit ovat arkipäivää. Blogit ovat brändätty omille nimille ja kasvoille. Kaupalliset yhteistyöt ovat merkittävässä osassa. Kehityskulku on ollut nopeaa.
Materiantajussa toimitaan vielä vanhaan malliin kotikutoisesti: sivupalkissa nostetaan lempiblogien postauksia, on tärkeitä infolinkkejä, blogiarkisto ja tunnisteet. Lukijat kohtakin löytyy ja mikä parasta Materian taju saa edelleen kommentteja seuraajilta. Suuri kiitos ihanat lukijat.
MIKÄ ON YLLÄTTÄNYT? Vaikka kirpistely onkin minulle rakas harrastus, en osaa mieltää tyyliäni vain vintagekategoriaan, minua kun innostaa myös 2000-luvun design. Tämä kategoriointi joskus hieman hämmentää. Blogi on myös sisustustyylini kehittelyalusta. Toivoisin olevani todella tyylikäs ja hillityn hallittu, mutta kun aina lipsuu väri-iloittelun puolelle :)
KUVAT EDELLÄ Materian tajussa kuvat ovat tärkeitä ja tekstissä vilisee kirjoitusvirheitä. Valokuvaaminen ja kuvat ovat olennainen osa bloggausta. Minussa asuu myös pieni tietosanakirjanörtti ja haluan myös kirjata esineistä niiden tekijät, vuosiluvut ja muut detaljitiedot. Uskon tietoon ja lumoudun tiedosta.
LUETUIMMAT postaukset kautta aikojen ovat: Kokemuksia UNIQLO x Marimekko vaatteista ja Oiva Toikan lasiomenat. Yleensä jos kirjoitan Marimekosta tai kirppiskierroksista, te tykkäätte. Myös yllättäen ruokajutut innostavat.
TÄHTIHETKIÄ blogin ajoilta ovat kutsu osaksi LIF!E -portaalia 2013, viikonloppu 2019 BisnesOulun kutsumana tutustumassa #parastaoulussa hengessä oululaiseen osaamiseen asumisessa, hyvinvointiteknologiassa ja lifestyletuotteissa sekä tänä vuonna kun Materian taju sai vinkata Iltalehden keräilyliitteeseen Oulun parhaimpia kirppisvinkkejä.
PARHAIMMAT YHTEISTYÖT Materian taju on tehnyt kustantamoille, joilta saan arvostelukappaleita kirjoista, jotka kiinnostavat. Myös kampanja Bukowskis Marketin kanssa oli mieluinen. Maistuvin yhteistyö on ollut Estrellan kanssa.
KOTIHAAVEENA on saada kodista kokonaisuus, joka on kuin ASUN-lehdestä. Siis lisää dissainia, tavaroiden karsintaa ja persoona peliin.
TULEVAISUUDESSA bloggaus jatkuu, mutta määrän sijasta panostetaan laatuun. Instamaailmassa olisi vielä paljon opittavaa ja hyödynnettävää. Jos en bloggaisi, mihin laittaisin onnistuneet kuvani, tai mihin dokumentoisin hankinnat. Sisustus on ollut aina harrastuksena ja tulee olemaan.
KUVAKIERROS MENNEILTÄ VUOSILTA
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018
2019
2020
Äsken kirjoittamani pitkä rotla taisi hävitä taivaan tuuliin. Tarkoitus ei ainakaan ole näyttää sähköpostiani kaikille, joten jos se tulikin perille, niin toivon, ettet sähköpostia ainakaan julkaise.
VastaaPoistaPitkä blogitaival sinulla ja onnittelut kymmenestä vuodesta!
Olet luottoblogini, täältä löytyy tasaisin väliajoin kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa. Hurjan kivaa on aina silloin, kun löydän samoja esineitä - joskus jopa huonekalun - joita itselläni on. Kuvien katsominen toimii myös uuden tavaran ostamisen hillikkeenä, se oikeasti toimii.
Sinulla on hyvät kuvat ja myös enemmän tekstiä kuin kaksi lyhyttä riviä -tyyliin ja kirjoitat hyvää suomen kieltä. Kaikki em. ilahduttaa.
Olipa kyllä ihania kuvia vuosiean varrelta. :)
Terkuin Paula Turusta
Paljon kiitoksia onnitteluista ja ihanista sanoistasi.
VastaaPoistaKuvia oli tosi paljon tässä jutussa, hienoa että jaksoit ne katsoa läpi.
Mahtavaa, onnea 10-vuotias Materian taju! On ihanaa, että jaksat edelleen pitää blogia - liian moni asia siirtyy instaan, vaikka perinteisiä postauksia on ihan paras seurata ja lukea <3
VastaaPoistaKiitos Eeva.
PoistaMinusta on kiva lukea myös sinun postauksia.
Onnea 10-v blogille. Pidän erityisesti blogisi harkitusta linjasta, jossa kiinnostuksen kohteesi eli design eri vuosikymmeniltä pääsee etusijalle. -q
VastaaPoistaKiitos.
PoistaSanasi lämmittävät mieltä.
Design jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen.