sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kesäkukkakatsaus 2020

Tämän vuoden kesäkukat on ostettu melko hätäisesti, mutta olen niihin aivan tyytyväinen. Tämä lämpö on saanut alunperin heiveröisetkin taimet hyvään kasvuun. No, on niille vaaleanpunaista lannoitetta annettu säännöllisesti viikoittain. Nämä kukat saavat aamu- ja ilta-aurinkoa, mutta niitä on silti kasteltu päivittäin.

valkoinen daalia
sinivalkoinen Techno Up Delft ja purppuran sävyinen lobelia
pronssinen bataatti ja
purppurasuoninen petunia












5 kommenttia:

  1. Kauniita kesäkukkia :)

    VastaaPoista
  2. Ihmeen kauniisti sopivat yhteen ja kukoistavat, vaikka kokonaisuus hätäisesti valittu ja toisinaan hoito meinaa unohtua.

    VastaaPoista
  3. Ihanan runsas yhdistelmä. itsekin haaveilin tuollaisista, mutta jotenkin myöhästyin tänä vuonna parhaasta sesongista täysin. Toisaalta kukkia oli jo valmiiksi, kun kaksi erilaista laventelia ja muratti talvehtivat ruukuissaan. Ostin marokonmarketan ja tummalehtistä ketunleipää laventeleiden kanssa samaan ruukkuun. Ja jo keväällä olin laittanut orvokin muratin kanssa samaan ruukkuun ja lisäsin siihenkin ketunleipää. Dahlioita en saanut tänä vuonna ollenkaan valmiina taimena, joten odottelen mukuloista laitettujen dahlioiden kasvavan, toivottavasti ehtii kukkiakin. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne kasvavat hoitajasta huolimatta hyvin.
      Tosiaan, korona jarrutteli omia hankintoja ja sitten tulikin jo kiire kun lämpimät ilmat alkoivat. Valkoiset daaliat piti ostaa aivan nuppuisina ja luottaa että kukka on valkea, olihan se.
      Sinun kesäkukkakokonaisuus kuulostaa kivalta ja nostan hattua kun olet saanut kasveja talvehtimaan.

      Poista
    2. heh... sanoisin, että talvehtiminen oli ensisijaisesti leudon talven ansiota. -q

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.