sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Kesäkukissa tummia sävyjä

Tänä vuonna etuoven ryhmäkasvit laitettiin vasta juhannuksen jälkeen, koska olimme reisussa viikon verran kesäkuussa. Löysin kun löysinkin monta haaveilemaani kasvia, vaikka olin mattimyöhäinen. En ole varma onko kyse kesäkukkatrendeistä vai siitä että ostosreissulla minut tavoitti kaksi erittäin surullista uutista, mutta kesäkukissani on tänä vuonna paljon tummia vetoja ja herkkyyttä.

Kesäkukka valintaani vaikuttaa istutusastiat, kasviuutuudet ja tietysti saataavuus. Testailen yhdistelmiä jo kaupassa. Haluan että istutuksissani on kukkivien lisäksi vihreää. Minulle kasvien kasvutapa, habitus on tärkeää. Tänä vuonna tummalehtisen bataatin alaspäin kurottuva kasvu ja toisaalta pelargonian ryhdikkyys ovat kiva kontrastinen yhdistelmä. Sammakonputki on hauska uutuus ja sitä on kiva päästä kokeilemaan. Löysin myös mustakukkaista petuniaa sekä koristeapilaa, joita olen muiden sometileiltä ihaillut, mutta en ollut aiemmin kaupassa törmännyt.

Viimeissä kuvassa kasvit ovat vielä kivasti ostoskassissa ja niinhän se on, että kesäkukat eivät ole parhaimmillaan vielä istutushetkellä. Mustakukkainen petunia ei edes kuki vielä. The best is yet to come! 

tulppaanipelargonia | Prisman puutarhakauppa
tumma ja liuskalehtinen bataatti Ipomoea | Prisman puutarhakauppa
koristeapila/ lamoapila Trifolium | Tokmannin puutarhakauppa
sammakonputki Hydrocotyle sibthorpioides 'Variegata' | Vuokon Kukan Puutarha
mustakukkainen petunia | Bauhaus










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.