sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Ihastuin julkisentilan kalusteisiin

Näin jossain sosiaalisen median virrasssa kuvan Tukholman huonekalumessuilta ja päädyin ruotsalaisen Kinnarpsin sivuille. Perheyritys tarjoaa sisustusratkaisuja toimistoihin ja julkisiin ympäristöihin. Kinnarps Group suunnittelee, kehittää ja markkinoi seuraavia tuotemerkkejä: Kinnarps, Materia, Skandiform, NC Nordic Care, Drabert ja Martin Stoll. Heidän huonekalunsa ihastuttavat muotoilullaan, rohkealla värien käytöllä ja uusilla innovaatioilla. 

Kokosin kolme kollaasia heidän tuotteistaan teemoilla lapset, työ ja hoiva. Uusien koulujen tilaratkaisut ovat hyvin erilaisia verrattuna vaikka oman lapsuuteni vastaaviin. Uuden tyyppiset tilat tarvitsevat myös edistyneet kalusteet, jotka tukevat uutta opetussuunnitelmaa. Pinnasohvassa on eritasot, jotta lapsella ja aikuisella on mahdollisuus katsekontaktiin. Keinuvat istuimet tuovat liikeen staattiseen istumiseen ja pulpettikaan ei ole enää entisensä. Hyvä niin.

Me toimistotyötä tekevät mietimme avokonttoreiden haasteita ja plussia. Samalla istumisen haitallisuutta pyritään vähentämään monin tavoin. Sähköpöytä ja erilaiset korkeat istuimet ovat monelle tuttuja töistä. Viimeisessä kollaasikuvassa on hoitokodin kalusteita. Hirvittää miten tämän päivän hyvinvointivaltiossa pitää vielä keskustella perusasoista hoivapalveluissa, kun mielestäni meidän pitäisi olla jo vaiheessa, jossa voidaan panostaa visuaaliseen viihtyisyyteen ja erilaisten elämysten tuottamiseen vanhuksille.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.