perjantai 30. joulukuuta 2016

Nämä jäi mieleen 2016




Indiedays ja Blokirinki yhdistyivät, Materian tajulle sillä ei ole ollut suurta merkitystä. Surullisinta on ollut blogien yleinen hiljeneminen ja kommenttien kuoleminen. Minä vielä toisinaan kommentoin, vaikka se tuntuu olevan niin "laast seeson". Materian taju meni Instaan vihdoinkin loppu vuodesta ja kivaahan siellä on, muttei se minulle blogeja korvaa. 

Viherkasvit valloittivat viidakkona taas kodit ja yksi vuoden parhaimmista kirjoista oli Green Home Book by Susanna Vento ja Riikka Katinkoski. Tälläiselle kirjalle oli tosiaan tilaus tässä ajassa.

Rut Brykin teosten näyttely Taikalaatikko Oulun taidemuseossa oli minulle vuoden parhain taidenäyttely ja hänestä kertova kirja Elämän taide on loistava.

Asuntomessut olivat Seinäjoella ja nautin niistä blogien sekä lehtien kautta. Oma suosikki oli Vivolan Kotola. Kaunis, kompakti tilaihme.

Habitare-messuilla julkaistiin Carl-Gustaf Hiort af Ornäs elämästä ja työstä kertova kirja Muotojen mestari. Hatun nosto Fasetille kultturiteosta.

Tänä vuonna olen seurannut innolla Pihkalan Maijan remonttia. Keittiöt ovat murroksessa; minimalistisen, yläkaapittoman ja saarekkeellisen keittiöiden (Pieni talo Helsingissä ja Mustaovi) rinnalle nousevat retrohenkiset, kahvilakulttuurista ammentavat peiliovelliset, kahvalliset keittiöt (Pihkala ja Maiju Saw). Ja oli kysymyksessä kumpi tyyli tahansa, aamiaiskaappi pitää löytyä. Kiitos kuvalainasta Maija.

Lopuksi itseni yllättänyt muutos tykkäämisissä. Värillisen lasin ihailijana huomasin loppuvuodesta kirkaan ja kuviollisen, värittömän lasin alkaneen kiehtoa. Saman ihastuksen olen huomannut myös blogisiskoilla. Vintage hankintoina Heikki Orvolan Miranda kyntilän jalat ja kakkuvati <3.

Laitetaan tähän listaan vielä bonuksena seuraavat; luetuin blogijuttu oli heräteostoksista olohuoneeseen ja Pinterestin pinnatuin kuvani oli Stockmannin Marimekon Kestit vaaleanpunaisesta lautasesta. Tosin pinnausten määrä on vaatimaton 126 kertaa. 








2 kommenttia:

  1. Sun ja paria muuta blogia tulee seurattua Lifiessä.MARIMEKON Kesti on kyllä ihanaa sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tietää että blogin jutut tulee kaikkien nähtäville, aina jaksaa iloisesti hämmentää se että joku näitä oikeasti lukee.
      Jäin kommenttisi myötä miettimään, tuleekohan Marimekon Kestit-sarjaan vielä uusia värejä tulevina vuosina.
      Kaikkea hyvää tulevaan vuoteesi Aikku!

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.