sunnuntai 4. elokuuta 2013

Kateellinen kuopiolaisille

Perheemme kävi viettämässä kesälomapäivän ihastuttavassa Kuopion kaupungissa. Vai oliko se niin, että lähdettiin Kuopion Ikeaan, kun Haaparannan Ikeasta oli vessanharjat loppu. 

Kuopiossa on mahtava valikoima kauppaketjuja, kivoja kirppari/osto- ja myyntiliikkeitä sekä tietysti tori ja halli, josta saa italialaisella reseptillä tehtyä jäätelöä. Suklaata voi suositella. Ikean myymälä on aivan poikeuksellisesti saman katon alla Matkus kauppakeskuksen kanssa, jossa on mm. H&M Home ja Hanko Sushi ravintola. Rahaa paloi periaatteella "raha kiertoon ja Suomi nousuun", mutta kiva päivä oli ja voin suositella. Me mennään toistekin, kunhan saadaan tilit balanssiin.

Kuvissa yksi tavara retkisaaliista: Ikea PS 2012 seinälle kiinnitettävä ledvalaisin mustana. Silmä lepää. Nyt vaan pitää laittaa koko olohuoneen valaistus uusiksi syksyn pimeneviin iltoihin. Tuossa paikalla on ollut jalkalamppu, joka on antanut myös yleisvaloa. Uusi valaisin on kohdevalo, joten lisävaloa tarvitaan.

 






4 kommenttia:

  1. Tuo Ps on kyllä niin hieno! Olen kuumeisesti miettinyt saisinko meille sellaisen johonkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä aina yksi pieni valaisin jonnekin mahtuu :).
      Tämä menee erityisen litteään tilaan.

      Minä arvoin värin kanssa: musta vai valkoinen.
      Päädyin mustaan, koska näin upea varsi tulee esille.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että viihdyitte Kuopiossa. Minäkin tykkään. Tosin olen ehkä hieman puolueellinen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkö teidän ihana koti on!

      Kyllä teidän kuule kelpaa, eikä maisemissakaan ole moittimista.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.