tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset

Vuoden ensimmäiset astiahankinnat, kirppislöydöt ja tulppaanit tulevat tässä. Arabian juhlavuoden mukit on hankittu. Nyt saa siemailla kahvia Pastoraalista ja Esteristä, jonka kuvio on ollut aiemmin Arabian 100-vuotisjuhlakuvio. Taitaa muuten molempien kuvioiden vintageastioiden hinnat nousta. Itse ainakin ottaisin mieluusti jotain Pastoraali-kuviollista.

Kirppiskierros on jo mahtunut tänä vuonna kalenteriin. Tein heti kaksi hienoa löytöä. Kiltasarjan pienin neliövati tuli vastaan sinisenä ja vielä kaksin kappalein. Törmäsin muuten näihin nyt ensimmäisen kerran kirpparilla. Toinen löytö oli myös Kaj Franckin suunnittelua, annoskarahvi ruskeana. Näitä minulla oli jo aiemmin kaksi, mutta se kannatti ostaa, kun Kontissa hinta oli vain neljä euroa.

Tulppaanikausi on taas alkamassa. Kauden aloitan hennolla vaalenapunaisella ja punakeltakirjavilla kukkapunteilla.










sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Tulossa 2017





Hyvää uutta vuotta! Kaikille lienee selvää että tänä vuonna Suomi juhlii 100 vee juhlia ja se näkyy kaikessa ja kaikkialla. Arabian Suomi100 juhlamukeista suosikkini on Esteri Tomulan kuviot Esteri (1973) ja kuvassa oleva Pastoraali (1965). Juhlavuoden mukeja valmistetaan rajoitetusti ja niitä on saatavana vain vuoden 2017 ajan.

Asuntomessut ovat Mikkelissä 14.7.-13.8.2017 teemalla kustannustehokkuus, uusiutuminen ja ihmisen luontosuhde.

Habitare 13.-17.9.2017 messuilla MUJIn pääjohtaja Masaaki Kanai on Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2017. Kansainvälinen Ystävä valitsee Habitaren kiinnostavimmat tuotteet ja ilmiöt sekä pitää keynote-puheenvuoron messuilla.

Iittalan Teema Tiimi sisältää aasialaisen suunnittelija tiimin luomia lisäosia tähän klassiseen astiasarjaan. Hankin ainakin tuon jalallisen kulhon.

IKEA PS 2017 lanseerataan helmikuussa. Ola Wihlborgin suunnitelemat pöytä- ja lattiavalaisin innostavat, vaikka niissä onkin paljon yhtymäkohtia Flosin Taccia-valaisimeen ja Foscarinin Binic-valaisimeen. Myös kolmen setti maljakoita ja paperituotteet kiinnostavat. Kokoelmasta löytyy tällä kertaa kuitenkin melko vähän itseä innostavaa. Höh.

Marimekon Suomi 100-juhlavuoden kuosi on Veljekset, jonka suunnitteli Maija Louekari.

Marimekon sisustus uutuudet kevät-kesä 2017 hurmaavat. Vaikka mitä kivaa tulossa, näitä hankin.

Pantonen vuoden väri 15-0343 TPG Greenery on helposti tykättävä väri.

Tikkurilan vuoden väri on H466 (Angora). Tämä sävy on hieno tausta monelle värille. Onhan Color Now-lehti tilattu ja ammennettu inspiraatiota.

***

MTV3 kanavalla alkaa 9.1.2017 uudet jaksot Suomen kaunein koti 4. tuotantokaudesta. Kiva päästä katsomaan erilaisia koteja, voittaja ei niinkään kiinnosta.

Materian tajussa tulee postauksia 10 jutun tahtiin kuukaudessa. Lisäksi Instagram-tili ja Pinterest päivittyvät aktiivisesti. Ensi vuonna työhuone kaipaa päivitystä ja tytöt ovat kasvaneet ulos nykyisistä sängyistä. Kirppareita kierretään, kauppakassin sisältöä tutkitaan ja kirjoja arvostellaan.





perjantai 30. joulukuuta 2016

Nämä jäi mieleen 2016




Indiedays ja Blokirinki yhdistyivät, Materian tajulle sillä ei ole ollut suurta merkitystä. Surullisinta on ollut blogien yleinen hiljeneminen ja kommenttien kuoleminen. Minä vielä toisinaan kommentoin, vaikka se tuntuu olevan niin "laast seeson". Materian taju meni Instaan vihdoinkin loppu vuodesta ja kivaahan siellä on, muttei se minulle blogeja korvaa. 

Viherkasvit valloittivat viidakkona taas kodit ja yksi vuoden parhaimmista kirjoista oli Green Home Book by Susanna Vento ja Riikka Katinkoski. Tälläiselle kirjalle oli tosiaan tilaus tässä ajassa.

Rut Brykin teosten näyttely Taikalaatikko Oulun taidemuseossa oli minulle vuoden parhain taidenäyttely ja hänestä kertova kirja Elämän taide on loistava.

Asuntomessut olivat Seinäjoella ja nautin niistä blogien sekä lehtien kautta. Oma suosikki oli Vivolan Kotola. Kaunis, kompakti tilaihme.

Habitare-messuilla julkaistiin Carl-Gustaf Hiort af Ornäs elämästä ja työstä kertova kirja Muotojen mestari. Hatun nosto Fasetille kultturiteosta.

Tänä vuonna olen seurannut innolla Pihkalan Maijan remonttia. Keittiöt ovat murroksessa; minimalistisen, yläkaapittoman ja saarekkeellisen keittiöiden (Pieni talo Helsingissä ja Mustaovi) rinnalle nousevat retrohenkiset, kahvilakulttuurista ammentavat peiliovelliset, kahvalliset keittiöt (Pihkala ja Maiju Saw). Ja oli kysymyksessä kumpi tyyli tahansa, aamiaiskaappi pitää löytyä. Kiitos kuvalainasta Maija.

Lopuksi itseni yllättänyt muutos tykkäämisissä. Värillisen lasin ihailijana huomasin loppuvuodesta kirkaan ja kuviollisen, värittömän lasin alkaneen kiehtoa. Saman ihastuksen olen huomannut myös blogisiskoilla. Vintage hankintoina Heikki Orvolan Miranda kyntilän jalat ja kakkuvati <3.

Laitetaan tähän listaan vielä bonuksena seuraavat; luetuin blogijuttu oli heräteostoksista olohuoneeseen ja Pinterestin pinnatuin kuvani oli Stockmannin Marimekon Kestit vaaleanpunaisesta lautasesta. Tosin pinnausten määrä on vaatimaton 126 kertaa. 








torstai 29. joulukuuta 2016

Marimekkoa alessa

Kävin vähän surffaamassa Marimekkoa alesta. Tässä teillekin muutama vinkki. Tuo punainen Flower-maljakko Hobby Hallista kirkaan maljakon hinnalla on löytö sille jolla se on vielä hankkimatta. Myös Sokoksella on hyviä Marimekko alennuksia. Huomasin muuten että kannattaa vertailla hintoja, kaupoilla on eri tuotteet alessa ja niiden aleprosentit vaihtelee.






























Hattarakukka-tarjotin 41€ | Stockmann verkkokauppa
LÖYTÖ Flower-maljakko 34,90€ | Hobby Hall
Tiara-tyynynpäällinen 19€ | Stockmann verkkokauppa
Sulhasmies-tyynynpäällinen 20,65€ | Marimekko verkkokauppa
punainen Oiva-kulho 4dl 14€ | Marimuksu
punainen Räsymatto-kulho 12,25€ | Marimuksu
Tiara-lautanen 7€ | Stockmann verkkokauppa



maanantai 26. joulukuuta 2016

Hetkiä kotona 12

Joulu 2016 alkaa olla paketissa. Kuusen koristeet ovat samoja kuin aiempinakin vuosina. Syötiin hyvin ja suut pyyhittiin pellavaisiin liinoihin, jotka Kodin1 loppuunmyynnistä hankittiin. Tytöille ostin Marimekon Manta-paidan ja Mirella mekon. Jatkossa tyttöille ei enää löydykkään kokoja lastenmallistosta, harmi. Joulukorttikuusi on taas rakennettu työhuoneen seinälle ja ilexin oksa laitettu maljakkoon. Yle Teeman Palmu-paketti on katsottu, nukuttu pitkään ja konvehtit laitettu tuulen suojaan.












perjantai 23. joulukuuta 2016

Kauppakassissa 1612

Esittelen tässä tämän hetken ruokasuosikkeja ja kauppakassini sisältöä. Koska keittiössä on tällä hetkellä kiirusta, tulee esittelyt lyhyesti ja kuvia paljon. Materian taju hiljenee pariksi päiväksi, joten joulurauhaa ja lämpöisiä hetkiä kaikille teille.

uutuus Omar suklaatoffee


keltaiset luumutomaatit ja Fazerin Paesano leipä


pahvilaatikoittain klementiinejä


piparihemmolla on <3


tytöt innostuivat koristelusta, tyyli on "över"


lilliputtipipareita 


työkaverin suosittelemaa näkkäriä


Granola eli itsepaahdettu mysli on maukas ruokalahja työkaverilta






keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Ne kaikkein kauneimmat

joulukoristeet on tarkkaan valikoitu ja ne on ripustettu katosta roikkuvaan telineeseen. Tuo teline on valaisimesta, joka on hankittu Kodin1 loppuunmyynnistä juuri tätä tarkoitusta silmällä pitäen. Koristeet oli pakko ripustaa hakaneuloin, koska telineen tasapaino on äärimmäisen hankala hallita. Ensi vuonna pitää ripustaa teline hieman tosin, ettei hakaneuloja tarvita :) Hauska jouluinen härrävärkki pyörii ilmavirran mukana: joulupukki matkaan jo käy...