sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kivoja taloja

Asumme tavallista punatiilitaloa, mutta ihailen moderneja puutaloja. Löysin internetistä nämä Ziphousen kivat passiivi pientalot ja ihastuin sekä ulkonäköön että pohjien selkeyteen. Kuva saa klik-klik suuremmaksi.

Pidän Frame-houseen pohjasta: khh on erikseen ja lapsille jää oma olohuone, jota voi käyttää myös työ-/ kirjasto-/ ja vierashuoneena. Huomaa ikkunoiden rytmitys.


Myös Lodge miellyttää selkeydessään.


Sail-house on hyvännäköinen ja pieni tietokonesoppi plussaa.


Nice houses from Ziphouse.

lauantai 10. syyskuuta 2011

I Kiss Turku

Olin Turussa työhön liittyvällä opintomatkalla. Hurmaava kaupunki! Olen kateellinen mm. ihanasta kirjastosta sisäpihoineen, kaupunkikulttuurista ja shoppailumahdollisuuksista. Sinne mennään taas uudestaan.

Viimeisessä kuvassa osa tuliaisista, perhe sai lisäksi paljon vaatelahjoja. Uusin suomi Paumes lähti itselle mukaan. Pidin kirjan lopussa olevista kodeista eniten ja eka kirjasta enempi kuin tästä.





If you go to Turku, visit the library and museum Aboa Vetus.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Räpsyt eli nukensilmä neidit

Nämä Lancomen New Hypnose Doll Lashes maskaramainoskuvat ovat niin kauniit ja retrot, että pakko laittaa teillekin, vakkei tämä mikään muoti ja kauneus blogi olekaan.

Huomaathan uuden SUOMI DESIGN INFOLINKKI luettelon sivupalkin alaosassa.

Mukavaa viikkoa teille! Itsellä on tiedossa kiireinen ja mukava viikko. Kuulumisiin!



Pretty!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Muumit seikkailee emalimukeissa ja tarjottimissa

Plussakortit tarjouksena meidän Haisulimuki sai kaverikseen Muumipeikkomukin. Nyt vielä tekisi mieli muumitarjotinta tyttöjen leikkikeittiöön, mutta ne hinnat... Katso lisää Muumi ihanuuksia ja turhuuksia Muurlan sivuilta.





  More Moomin.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Pikku Myy ja Niiskuneiti

ovat Arabian uudet Muumifiguurit. Molemmat ovat ihania: Pikku Myy on hauskassa asennossa touhuamassa ja Niiskuneiti on juuri niin söpö kuin kuuluukin olla.

Myös uusia Muumilaseja on  tullut: Villi länsi ja Riviera. Kuvissa myös talven uutuus Muumimuki. Huomaa myös lilliputtimukit. Aiemmin on ollut markkinoilla ainakin Taika -sarjan minimukeja. Nyt harmittaa kun en ole älynnyt ruveta näitä keräämään.

Tässä pari hyödyllistä linkkiä Muumi -keräilijöille. Keräilijän luettelo Arabian muumiesineistä vuosilta 1950-2009 sekä erillinen luettelo Muumimukeista vuosilta 1990-2011.





New Moomin figurines: Little My and Snorkmaiden. Here you can find more info moomins at arabia.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Koboltinsininen Tuokio

Arabian 24h-astiasarja on saanut uuden kuvioinnin. Suunnittelijat Helorinne ja Kallio ovat pyrkineet koristeen yksityiskohdissa käsinmaalattuun vaikutelmaan, mikä on kunnianosoitus alkuperäisille keraamisille koristeille nykyaikaisin menetelmin toteutettuna.

Minä olen asunut yhden vuoden ystäväni asunnossa ja siellä kattaus muodostui valkoisista 24h astioista. Pidin niistä paljon, erityisesti pasta-/salaattilautasesta. Valitettavasti uudessa Tuokiossa juuri tämä erityinen lautanen puuttuu.

Katso ja osallistu myös Suomen kaunein kattaus kilpailuun.



A kobolt blue Moment.

torstai 1. syyskuuta 2011

Päiväkotilainen

Päiväkotiin piti hankkia:
  • vaihtovaatteet
  • sadevaatteet+kumisaappaat
  • kerhotossut
  • unilelu
  • hammaslääke (ksylitoli)
  • vaippoja (ei housumallisia)
  • täytellä "1000 ja 1" A4 paperia
  • vaatteiden merkkaustussi
Ensimmäinen päivä on takana. Minua halattiin lujasti, kun tulin kotiin hakemaan. Itkua ja parin tunnin päikkärit. Hyvää ruokahalua ja vakio unikaverin ikävää. Tästä se lähtee. Voi kun voisi olla vaan omien lasten kanssa...



New clothes for rainy days.