lauantai 6. huhtikuuta 2019

Tein kevään etuovelle

Valoisuus, lintujen äänet ja sulamisvedet. Innostuin lapioimaan osan etuterassin lumista pois ja laittamaan kevätkukkia jo esille jättikokoisiin Mariskooleihin. Nämä marketeista ostetut lasimaljat  eivät ole aitoja ja ne raskii laittaa ulos. Etuovelle valikoitui ihania perunanarsisseja, sinisiä helmililjoja ja orvokkeja sekä onnenpensaan keltaisina kukkivia oksia. Voi olla että yöpakkaset vielä iskevät, mutta toisaalta kukat voi nostaa sisälle yöksi turvaan. 

Tein myös jotain jota olen pitkään harkinnut. Minulla on kirppikseltä hankittu keltainen keraaminen kannu, joka on ollut pihalla ja sen pinta on alakanut kovasti haalistua ja hilseillä. Hion pinnan kevysti ja maalasin liitutaulumaalilla mustaksi. Minun mielestäni tuli hieno. Se iso Mutta tässä jutussa on, että kannu on mahdollisesti Kupittaan saven malli 109. Kaveriksi kaatimelle laitoin Ikean keraamisen hahmon.

Muuten kukkien sinivalkoisesta väreistä tuli mieleeni kotimaa ja äänioikeus. Pitää viikonloppuna vertailla hallitusohjelmia ja käydä uurnilla. 

















6 kommenttia:

  1. Hieno kannusta tulikin ja asetelma on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina.
      Kyllä sipulikukat on aina niin ihania.
      Minustakin kannu on nyt tosi hieno.
      Hieman mietityttää tuliko tehtyä kulttuurihistoriallinen pölijyys, kun Kupittaan saven maalasin.

      Poista
    2. No sitä en tiedä laskiko kannun arvo, mutta kaunis se ainakin nyt on.

      Poista
  2. Kevään suloinen asetelma.Ihanat nuo vaaleansiniset orvokit☺️��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko saada nuo vaaleansiniset orvokit.
      Keväisen raikkaat.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.