Momo tulee sanoista modest ja modern, vaatimaton ja moderni. Momokoti löytyy yleensä 1950-, 1960- ja 1970-luvulla rakennetuista kerros- tai rivitaloista.
Opintojen kautta aikanaan tutustuin ystävääni, jolla on Jyväskylän kävelykadun tuntumassa 1956 valmistuneessa kerrostalossa ihastuttava koti. Sain pari vuotta sitten käydä siellä ensivierailulla totaalisen pintaremontin keskellä. Jo silloin oli selvää että kodista tulee ihana.
Tunnen ystäväni tyyliä ja osasin odottaa musta-valkoista graafisen tyylikästä kokonaisuutta. Se yllätti miten kodikasta siellä samalla oli. Taidokas tekstiilien käyttö, viherkasvien runsaus ja taide luovat persoonallisen kodintunnun. Myös kiintokalusteiden säilytys remontissa, pesubetoniset ikkunalaudat, Cole & Sonin Cow Parsley-tapetti ja ajanhengenmukaiset sähkökalusteet tuovat oman lisänsä kodin hyvään tunnelmaan. Omaksi suosikiksi nousi keittiö sekä näkymä makuuhuoneesta olohuoneeseen ja toisin päin. Tuo parioviaukko oli ollut peitettynä, mutta remontissa se avattiin jälleen käyttöön.
Kotiin on hankittu pikku hiljaa monia klassikkokalusteita, mutta muutama unelma on vielä kaupassa odottamassa. Valaisimet ovat erityisen mielenkiinnon kohteena ja niitä löytyykin runsaasti joka huoneesta. Kuvissa ollaan ensin keittiössä ja siirrytään sitten eteisen kautta olohuoneen ja makuuhuoneen näkymiin. Kiitos kun sain tulla kylään kameran kanssa.
Kivat kuvat. Ihanat ikkunalaudat !
VastaaPoistaKiitos. Otin täältä 118 kuvaa, tässä nyt 15 niistä.
PoistaNuo ikkunalaudat on kyllä ihan mahtavat ja kasvit viihtyy.