Huhtikuu ei sitten tuonutkaan kevättä, mutta sisällä on sipulikukkia riittänyt. On ollut keltaista hyasintteja, narsisseja ja tulppaaneja, joissa raidalliset lehdet. Tytöt saivat pyöräilykauden myötä uudet makeet kypärät. KappAhlin välikausitakit on jo toiveikkaana otettu käyttöön. Viikot on mennyt todella nopeasti. Toukokuussa on samoin kaksi vajaata työviikkoa, vapun ja helatorstain myötä. Toivottavasti talvi jo antautuu.
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
lauantai 29. huhtikuuta 2017
Hankin Laila Pullisen veistoksen
Laitoin raflaavan otsikon näin kevään kunniaksi. Mutta tosiaan pitkäaikainen haave löytyi tänään. Ajaton aika liikkeestä löytyi pirunnyrkki-periaatteella toimiva pronssinen pienoisveistos Hädän kolmet kasvot.
Laila Pullinen veistos / mitali, pronssia, signeerattu LP ja numeroitu. Muotoiltu vuonna 1977, SPR:n 100-vuotismitaliksi. Nro 1 lahjoitettu Urho Kekkoselle.
Kuvissa myös suloisista suloisin Viola hederacea, johon myös Kotilo-blogin Johanna on ihastunut. Omani ostin paikallisesta Prismasta.
torstai 27. huhtikuuta 2017
Kauppakassissa 1704
Huhtikuun kauppakassissa on ollut suklaata, vessapaperia, juustoja ja talkkunaa. Nämä Oulun murre-suklaat on jo instan puolella nähtykin ja on ne raskittu jo syödäkin.
Olin ennen vankka valkoisen vessapaperin kannattaja. Nykyisin kuviokin käy. Nämä NiksiPirkka wc-paperit ovat aika hauskoja. Pirkka tuotteista löytyi myös toinen suosikki tässä kuussa. Pirkka Parhaat juustolajitelmassa on sopiva combo perjantain herkutteluun: brie, vuohenjuusto, emmental, sinihomejuusto cheddar. Carr’s Table Water keksien kanssa täydellisiä.
Lopuksi uusin jauhoihastus tai aika perinteinen: Hirvelän uunitalkkuna. Lisää vaikka mustikkarahkaan kuten minun lounasruokalassa, nam.
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
Myrtus communis
Minä kulissiviherpeukaloksi tunnustautuva otin haasteen vastaan ja osti niin ihanan minisen pallopuun, vaikka tiedän sen erittäin rantuksi kasvatettavaksi. Melkein arvaan kuinka tässä käy taas, mutta geometrinen muoto vei mukanaan. Tuli muuten kuvia varten otettua sisustuslehtikasa pois olkkarin sivupöydältä ja hyvältä näyttää. Tosin kuvauksen jälkeen muutama suosikki ja vielä lukematon palasi takaisin.
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Inspiraatio NYT 1704
Tässä viime aikaiset esineet, jotka ovat innostaneet ja saaneet minut toivomaan paksumpaa kukkaroa tai edes Eurojackpottia.
Lätäkkötyttö-solkiriipus, Kim Simonsson ja Kirsti Doukas | Kalevala Koru
STOCKHOLM 2017 sohvapöytä ja kaappi | Ikea
Muumilaakso-muki | Arabia ja Tampereen taidemuseo
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Pääsiäinen on katettu
Pääsiäisenä on syöty taas yhdessä läheisten kanssa. Montaa meitä ei tänä vuonna ollut, mutta todella mukavaa oli. Kattaus syntyi minun ja tyttöjen yhteistyönä. Näin meidänkin pöydästä löytyi nuo trendikkäät pupunkorvaservetit, joissa oli Mignon-munat kätkettyinä. Bataattiranskalaiset olivat helppotekoisia ja herkullisia. Kanaa tarjottiin mango- ja persikkapediltä; kylmä kastike niille syntyi kermaviilistä. banaanista, suolapähkinöistä ja currysta. Rahkainen jälkkäri terästettiin tyrnimehulla. Kahvin kanssa tarjottiin raikasta pajunkissakakkua.
Huomaa miten pikkunarsissit on pesty mullasta ja istutettu Kastehelmi-kynttilälyhtyihin. Arabian pupuperhe kaivettiin taas esiin ja pikkuhyllykössä tuoksuu keltainen hyasintti.
perjantai 14. huhtikuuta 2017
Narsissit ja neodyymi
Kuvissa seikkailee viime aikaisia hankintoja; persikkatorvisia narsisseja ja neodyymiväriset Flora-sarjan sokerikko ja kermakko. On siellä pari muutakin neodyymiväristä lasiesinettä. Oivo Toikan Flora-sarjaa ei meillä ole aiemmin ollutkaan, mutta Faunaa löytyy muutama osa.
Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille. Meillä otetaan rennosti ja viihdytään kotona.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
