sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Inspiraatio NYT 1304

Tämän kuukauden innoituksen yhteisinä teemana voisi olla vaikka värit. Minun mielessäni on selvästi perusvärit tummumassa ja toisaalta haalustumassa pastilleiksi. 

  • Kun näin Kotilon blogissa näitä Pantonen värikortteja, minulle tuli valtava hinku saada niitä itsellenikin. Kun hetken surffailin netissä oli Pantonen 100 värikorttia matkalla postissa minulle Adlibriksestä. Nyt minä voin taikoa ilmoitustaululle mitä ihanampia värikompinaatioita mielialani mukaan. Mahtavaa! Muuten Say Yes kortti on tulostettu myös Kotilon mallin pohjalta. Tupla kiitos Kotilon Johannalle!








  • Avotakassa 04/2013 oli sisällöllisesti erittäin asiallisia juttuja. Olin aivan fiiliksissä kun löysin lehden kautta ulkomaalaukseen tarkoitetut värikartat Tikkurilan sivuilta sekä Helsingin kaupungin värikaavan. Jos olet ulkomaalaus aikeissa, katso ihmeessä nämä. Minulle kysyiset värit kelpaavat kyllä sisätiloihinkin.




torstai 11. huhtikuuta 2013

Kilta ja Kompotti

Kävin Stokkan Hullareilla sekä katsastamassa Oulun uuden Marimekon. Tulin vihaiseksi kuin pikku Myy jäätyäni ilman 50-luvun henkistä Muumi keittiöpyyhettä ja tarjotinta Stokkalla, vaikka kiiruhdin paikan päälle jo heti aamusta :(. 
Kuka lohduttaisi rannalle jäänyttä keräilijää? 

Lohdutukseksi ostin Teeman valkoisen pikkuruisen kaatimen, ns. kermapullon, joka aloitti aikanaan Kilta -astiasarjan kehittelyn. Ostin myös toiset haaveilemani astiat, Marimekon Kompotti kuvioidut lautaset. Kivalta näyttävät yhdessä; vanhat Kilta astiat, uudet Teemat ja Marimekon Oivat. Enempi kauniita astioita, parempi mieli. 







tiistai 9. huhtikuuta 2013

Wirkkalaa tuotannossa

Tapio Wirkkala (1915-1985) oli nuoruudessani ehkä se arvostetuin suomalainen muotoilija. Yllättävän niukasti hänen tuotantoaan on nykyisin saatavilla, mutta tähän kokosin muillekin double W -faneille iloksi kaupoissa tarjolla olevia tuotteita.


  1. Mestari itse. 
  2. Artek on ottanut tuotantoon taas Wirkkalan valaisimia. Kuvassa riippuvalaisin TW002 vuodelta 1951. Katso myös upea hyrränmallinen led-valonlähde valaisimeen TW003 (saatavana kesällä).
  3. Metallit ovat myös taipuneet hienosti TW:n käsissä. Kuvassa ruostumattomasta teräksestä tarjoilukulho vuodelta 1953-54 sekä sarjakynttilänjalka vuodelta 1970 Artekin abc collection. Kultakeskuksen sivuilta voi käydä katsomassa upeat hopeaesineet.
  4. Artekistä myös X-frame lasilevypöytä vuodelta 1958.
  5. Wirkkalan ja hänen vaimonsa Rut Brykin taiteellista perintöä vaalii Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö. Säätiön kokoelma on lahjoitettu EMMA - Espoon modernin taiteen museolle, jossa on kokoelmasta pysyvä, vuosittain vaihtuva pienoisnäyttely näyttelykeskus WeeGeen aulassa, Wirkkala-kabinetiksi nimetyssä tilassa.  Emma museon verkkokaupasta on tämä Paperipussi-vaasi. 
  6. Jääkuikka vuodelta 1975 mattaposliinia, saatavana mustana tai valkoisena kahdessa koossa. 
  7. Iittalan Kantarelli 1947 hinta 990€. Vapaasti muovattu esine on lasinpuhaltajien vaativaa, yksilöllistä käsityötä - jokaisen esineen viimeistelee hiojamestarin taidokas viivahionta. 
  8. Iittalan Ultima Thule puolentoista litran kannu jääpalanokalla. Markkkinoilla on vain harvoja lasikannuja tätä nykyä. Elämme karahvien kulta-aikaa; kahva ei ole pop. Tämän toivon joskus omistavani.
  9. Ultima Thulen 370 mm tarjoilukulho on huikea esine. Tämän olen antanut äidilleni täydentämään hänen Ultima Thule kokoelmaa.




Kuvassa Iittalan tuotannosta tällä hetkellä löytyvät Tapio Wirkkalan lasistot.





Rosenthal halusi  kunnioittaa suomalaisen muotoilun juhlavuotta ja monivuotista yhteistyötään Tapio Wirkkalan kanssa lanseeraamalla 2012 designvuoden erikoismalliston. Tuotteet ovat saatavilla vain vuoden 2012 ja rajallisen määrän, tehden tuotteista keräilyharvinaisuuksia. World Design Capital Helsinki-mallistoon on herätetty henkiin vanhoja jo tuotannosta poistettuja malleja, kuten Tapio Wirkkalan Kuikat ja Pollo-vaasit. Kuvassa Pollo pippuri- ja suolasiroitin Emma -museon Wirkkala valikoimasta.




sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Oikea koti 2

Tässä vielä ensimmäisessä vaiheessa karsituneet huoneet: keittiö (joka kyllä nykyisin on oikeesti khh) ja lastenhuone. Näitä kuvatessa hämmästelin miten minulle on kertynyt Marimekon astioita. En tiennyt keränneeni niitä. Aika paljon löytyi kaapeista myös espressokuppeja, vaikkei meillä ole edes keitintä kysyiselle juomalle. Olen mitä ilmeisemmin astiakoukussa.

Tässä kisassa tuli selväksi se, mitä olenkin jo aavistellut; minun makuni ei ole valtavirtaa. Eniten ääni sai makuuhuoneen kuva, joka on mielestäni huonoin. Huone tarvitsisi ehdottomasti värien suhteen downshiftaamisen. Toisaalta nämä mielestäni hauskat kuvat eivät innostaneet äänestäjiä. Mutta Kansa on puhunut; tupinat ja kapinat pois. 

Muuten kuukausittain ilmestyvä Ikea family live -lehti on tosi rentoa luettavaa ja nykyisin siinä on kivoja suomalaisiakin koteja.








lauantai 6. huhtikuuta 2013

Oikea koti

Blogissa oli tuossa oikeassa palkissa muutama meiltä otettu otos, jotka olivat ehdolla Ikean äänestyksessä Suomen Oikea koti -kuvastoon. Pääsimme kilpailun toiseen vaiheeseen. 10 parasta pääsi kuvastoon. Lopputulos oli makuuhuonesarjassa 75 ääntä, sijoitus 12/23 ja olohuonesarjassa 42 ääntä, sijoitus 29/35.
 
Julkaisen nyt nuo kuvat, koska jäimme kuvaston ulkopuolelle. Nämä eivät ole sitten mitään Naked Truth kuvia, vaan hevisti stailattu näyttämään huolettomalta, ihanalta arjelta ;). Ruotsalainen versio on jo ilmestyt ja Folkets IKEA katalogin voi lukea täältä.







keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Muumi uutukaisia



1.-2. Muumipeikko ja Niiskuneiti ovat uusia Arabian muumimukeja. Sarjassa on myös lautanen sekä syvä lautanen.
3. Muumilasit ovat uusiutumassa henkilömukeiksi: Pikku Myy kelluu, Niiskuneiti auringossa, Muumipeikko ongella, Muumipappa ruorissa ja Muumimamma rannalla.
4. Muumikausimukina kesä 2013 on Niiskuneiti ja runoilija. Saatavana on myös syvä lautanen.
5. Lindexillä on Moomin-merkin alla monia mukavia lastenvaatteita.
6. Artekin muumikokoelma Alvar Aallon kalusteissa keväällä 2013. Muumipeikko, Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy löytyvät jatkossa Jakkara 60:sta, lastenjakkarasta NE60 ja –tuolista N65 sekä pyöreästä pöydästä 90B. Kaksi klassikkoa lyö hynttyyt yhteen.
7. Muurla valmistaa mm. Muumi tarjottimia ja emaliastioita. Kuvassa uutuus mukeja, kaatimia ja  purnukoita.
8. Finlaysonin Aurinkomuumi-pussilakanasetti. Löytyy sieltä muitakin Muumitekstiilejä.
9. Elokuussa ilmestyy Riina ja Sami  Kaarlan Muumipeikko lentää kirja tähän ainakin meillä rakastettuun kirjasarjaan.

Tuntuuko että Muumeja ilmestyy kuin hattivatteja konsanaan. Tämä on vasta alkusoittoa. Ensi vuonna vasta juhlitaan kunnolla kun Tove Janssonin (1914-2001) syntymästä tulee kuluneeksi satavuotta.


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Tilaa ihmiselle

Olen virkistänyt pitkällä vapaalla mieltäni käymällä perheeni kanssa Aarne Ervistä (1910–1977) kertovassa näyttelyssä Pohjois-Pohjanmaan museossa 23.3. - 19.5. Ihanaa että Ouluunkin on saatu arkkitehtuurista kertova näyttely.

"Aarne Ervi oli yksi Suomen sodanjälkeisen modernin arkkitehtuurin kärkitekijöistä. Hänen nimensä yhdistetään ensimmäisenä Espoon Tapiolaan. Heikintorin tavaratalo, keskustorni, uimahalli ja keskustan asemakaava altaineen ja suihkulähteineen ovat hänen suunnittelemiaan. Muita Ervin huomattavia töitä ovat, sekä Helsingin yliopiston Porthania-rakennus ja Turun yliopiston eri rakennukset. Hänen viimeisiä töitään oli Töölön kirjasto. 


Pohjois-Suomen tunnetut Ervi-kohteet ovat Oulujoen ja Emäjoen voimalaitokset ja niiden yhteydessä sijaitsevat asuinrakennukset. Oulussa KOP-rakennus (nykyinen Nordea) Kirkkokadulla on hänen käsialaansa.

Sisustussuunnitelmat olivat tärkeä osa Ervin tuotantoa ja hän palkkasi ensimmäisten arkkitehtien joukossa sisutusarkkitehtejä toimistoonsa. 

Ervi suhtautui arkkitehdin työhön avarakatseisesti ja kokeilevasti. Hänelle rakennus oli aina osa ympäristöään ja ympäristö osa rakennusta. Arkkitehtuurimuseon kokoama Aarne Ervi - tilaa ihmiselle -näyttely koostuu runsaasta valokuva-aineistosta. Näyttelyn nimi "Tilaa ihmiselle" viittaa paitsi Ervin luontevaan ja humaaniin suhtautumiseen kanssaihmisiin, myös hänen arkkitehtuurinsa olennaisimpaan ytimeen. Ervin arkkitehtuuri on harmonista, hallittua ja viihtyisää. Se sekä tarjoaa että jättää tilaa ihmiselle."



Aarne Ervi ensimmäisen vaimonsa kanssa Villa Ervissä. 

 
Pyhäkosken voimalaitoksen kahva, Muhos 1949-1951
Valokuva: Fortum / Heikki Rautio


Otaniemen kasinon aula
KOP-pankin Otaniemen kasino, Keilaniemi, Espoo 1951
Valokuva: SRM / Aukusti Heinonen 2010

Tuoli Porthaniasta.

Villa Ervi

Lauttasaaarentie 7, Helsinki. Näyttelynkuva Mari Mäkiö.

Martinpuisto, Turku. Näyttelynkuva Mari Mäkiö.

Näyttelyjulkaisu kotiutui kirjahyllyyni.