tiistai 31. joulukuuta 2019

Nämä jäi mieleen 2019


Yhteenvetona muutamia mieleen jääneitä asioita ja ilmiöitä vuodelta 2019. Pääosissa tänäkin vuonna astiarintamalla tapahtuvat jutut.

MARIMEKON OIVA-ASTIAT 10 VEE

Sami Ruotsalaisen suunnittelema astiasarja vuodelta 2009 vietti syntymäpäiviään komeasti; Sami ja  kuviosuunnittelija Maija Louekari maalasivat käsin jättikokoisia Oiva kulhoja ja kuppeja numeroidun sarjan. Oma jäi hitaalta saamatta. Tämä astiasarja on hiipinyt salaa minun astiasuosikiksi ja sarjan uutuuksia odottelen aina innolla. 

SUNNUNTAIN PALUU

Arabia otti uudelleen tuotantoonsa Birger Kaipiaisen 1971 suunnitteleman Sunnuntai-kuvion. Tämä aurinkoinen kuvio koristaa samoja muotoja kun Arabian klassikko Paratiisi. 

ARABIAN ASTIAPALVELU

Arabia tarjoaa uuden palvelun, joka antaa vaihtoehdon perinteiselle omistamiselle. Arabian Astiapalvelussa voit valita itsellesi sopivan astiapaketin ja maksaa sen käytöstä kuukausittain. Valittavana on useita Arabian rakastettuja sarjoja, ja astiapaketin kokoa voi muokata oman elämäntilanteen mukaan kahden hengen paketista jopa 12 hengen astiastoon.  Kauniilta sivuilta saa myös ihania kattausvinkkejä. 

SUSHIA

Tämä japanilainen ruoka on rantautunut jo isoihin K-kauppoihin ja taistelee pizzan ylivaltaa vastaan takeawaykategoriassa. Tähän puumiin liittyy myös Järvenpään K-Citymarket, jonka kansainvälinen ruokakauppa-alan asiantuntijaorganisaatio IGD on valinnut vuoden 2019 ruokakaupan voittajaksi. K-Citymarket Järvenpää selvisi kilpailussa seitsemän finalistin joukkoon ainoana kauppana Pohjoismaista. Pääsarjaan ei ole aiemmin päässyt yhtään suomalaista tai pohjoismaalaista kauppaa. Makoisat onnittelut!

VUODEN PARAS TAIDENÄYTTELY

Kesälomalla Helsingissä kävin Atenumissa taidenäyttelyssä joka ei ihan heti unohdu: Hiljainen kauneus. Teosten estetiikka oli pelkistettyä ja dynaamista: geometriset muodot, hienostuneet värit ja materiaalin tuntu yhdistävät näyttelyn teoksia. Myös näyttelysalien teemoittelu teki suuren vaikutuksen minuun. Jos minulla olisi oma taidekokoelma se olisi jotain tälläistä.

LAATUTUOTTEILLA ON VINTAGEJALANJÄLKI

Laadukkaan design tuotteen tuntee siitä, että sillä on jälleenmyyntiarvoa eli se on haluttava tuote vielä seuraavallekin käyttäjälle ja että se kestää vuosikymmenten käyttöä. Laatubrändit ovatkin ottaneet vintagetuotteiden myynnin osaksi bisnestään mm. Iittala vintagepalvelu ja verkkokauppa Finnish Design Shop lanseeraama Franckly-markkinapaikka, joka tarjoaa kuratoidun kattauksen modernia designia.

JAKKARAN G-PISTE

Raflaavan otsikon takaa löytyy uutinen; Alvar Aallon ikoninen jakkara 60 on saanut vuoden 2019 Good Design Long Life Design Award -palkinnon. Japanilaisen Institute of Design Promotionin vuonna 1957 perustaman palkinnon tavoitteena on rikastaa elämää ja yhteiskuntaa designin keinoin. Ehdolle asetettuja muotoilutuotteita arvioidaan niiden humaaniuden, rehellisyyden, innovatiivisuuden, esteettisyyden ja eettisyyden perusteella. Voittajiksi valitut tuotteet saavat oikeuden käyttää G-merkintää, logoa, joka kertoo tunnustuksesta. Onnea Artek ja Alvar!

ARKKITEHTUURIN FINLANDIA -PALKINNON SAI PERUSKORJAUSKOHDE

Vuoden 2019 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon sai Käärmetalon peruskorjaus. Peruskorjauksen suunnittelusta vastasi Kati Salonen & Mona Schalin Arkkitehdit Oy. Esiraadin nimeämät ehdokkaat olivat Käärmetalon peruskorjauksen ohella Helsingin keskustakirjasto Oodi, Jyväskylän yliopiston päärakennuksen restaurointi, Kruunuvuorenrannan koonta-asema ja Vaaralanpuiston päiväkoti. Palkinnon valitsi tänä vuonna kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisänen. Hieno tunnustus laadukkaalle peruskorjaukselle.

HITTIKORU ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLISSA

Heli Kauhasen Kalevalakorulle suunnittelema Kaikuja iso kaulakoru oli aika monen juhlian valinta. Mattahopean hohteesta ja kaulakorun kartiomaisista elementeistä muodostuu näyttävä, veistoksellinen kokonaisuus. Voit lyhentää kaulakorua kiinnittämällä lukkokoukun korun toiseksi viimeiseen renkaaseen, jolloin viimeinen hopeaosa jää riipukseksi, eteen kaulalle tai selän puolelle. Koruun on saatavissa myös erillinen jatkopala, jolla voit tarvittaessa pidentää kaulakorua. Korun muunneltavuus on tätä päivää.







Laitan tähän myös #2019bestnine Materiantajun Insta-tililtä. Kun teen asetelman Arabian, Iittalan tai Marimekon astioista, te tykkäätte. Kaunis kiitos kommenteista ja tykkäyksistä.

Tämän vuoden TOP5 luetuimissa postauksissa oli muutamia sellaisia postauksia, jotka olivat myös itselle tärkeitä: suomalaisten suosikkiesineet kotonamme, vuoden 2019 kirppislöydöt sekä Kauneimmat kynttilänjalat tältä vuosikymmeneltä. Näiden kirjoittamisesta nautin, ihana kun luit. Tapaamisiin ja kohtaamisiin ensi vuonna! Juhlikaa tyylillä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.