Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. joulukuuta 2025

Hetkiä kotona 2512

Olipa lomaa jo kaivattukin ja ihan iisisti pikku hiljaa joulua valmisteltiin. Joulupöydässä istui ydinperhe ja äitini, illalla tuli kummipoikani ja tietysti joulupukki apureineen kahville ja laulamaan. Muutama lahjakin jaettiin ja kivoja myös saatiin. Kiitos. Kattauksessa oli Arabian Paratiisi astiasto ja ruskeaa vintage & uudenpaa lasia. Tänä vuonna pellavaiset lautasliinat oli taiteltu joulutorttua muistuttamaan. Makuina tänä jouluna paahdettu voi, graavilohi piparjuurituorejuustolla ja karpalokiisseli kanelikermavaahdolla.  Kahvipöydässä loisti Kuopuksen tekemä juustokakku, jossa maistui puolukka ja kinuski. Muutenkin tytöt auttoivat, tehden piparit ja koristelivat kuusen. Uusin joulukoriste on jättikokoinen karkkikeppi. Jouluruoka on ihanaa, mutta jo Tapaninpäivänä siirryttiin salaatti- ja kasvislinjalle.

Laitan tähän myös kuvan kinkunsulattelu kävelyretkeltä, jotta jää aikakirjoihin merkintä ettei lunta oikeastaan ollut.

Töllölista on pitkäää; YLE Areena neliosainen minisarja Veljen luo, Agatha Christien uusfilmatisointi Kohti nollapistettä ei onnistunut vakuuttamaan minua, kuten ei muutkaan aiemmat uusinta yritykset, MTV Petos on ollut tiiviissä seurannassa, Netflix tarjosi Veitset esiin, josta en kyllä innostunut sekä ihastuttava Emily in Paris, joka on silmä herkkua ja yhtä coctailjuhlaa. Hauska välillä katsoa sarjaa, joka vain viihdyttää ja on tosi kaukana arjesta. Lisäksi vuokrattiin elokuva Downton Abbey: Viimeinen näytös, jota en ehtinyt marraskuussa elokuviin katsomaan.













tiistai 23. joulukuuta 2025

Jouluun viininpunaista ja paahdettua voita

Muutama inspiskuva tämän joulun IN asioista: väreistä syvä viininpunainen ja makuna paahdettu voi. Myös teräksiset asiat ja jouluiset kukkakimput innostavat.

Marimekon Unikkoja löytyy nyt Havin kynttilöissäkin ja niiden värit ovat todella ajassa. Kauniisti kotimainen -instatili kannattaa ottaa seurantaan, jos kukkajutut kiinnostelee. Hayn metallisena peilaava maljakko on hauska käyttää muuloinkin kuin jouluna. Hemtexin joulukuvassa on ihana kattaus sivupöydällä. Muuton Ritge maljakoissa on modernit joulukimput. Artekin joulukuvassa on ajaton joulutunnelma. Viimeisessä kuvassa on paahdettua voita, joka on noussut leivonnan ja herkkuriisipurojen myötä suosioon. Itse opiskelin netistä videoiden avulla ja ensimmäinen erä on testissä.












perjantai 31. lokakuuta 2025

Hetkiä kotona 2510

Tässä kuussa oli meillä pronssi- eli posliinihäät. Uskomatonta, mutta totta. Työreissu Tampereelle ja syyslomalla käytiin ulkomailla - perinteinen Haaparannanreissu Ikeaan, Iittala outletissä fiilistelin Rörstrandin Mon Amie astioita ja Torniotar-liikkeessä upeita Marimekon aarteita. Töissä on saanut ulkoilla, kun ensi vuoden suunnittelukohteita on käyty kiertämässä; ihania sammaloituneita kiviä Sarvikankaalla. Olen ollut noin 8 viikkoa ilman herkkuja, nyt karkkikipossa on uusin suosikki Haribon Lakri Likes Mix.

Töllölistalla Netflix Nobody Wants This 2. tuotantokausi, Viaplaystä tanskalainen Kylmäveriset tappajat ja Disney+ Karhun keitto.










sunnuntai 31. elokuuta 2025

Hetkiä kotona 2508

Elokuu karkasi käsistä. Lomalta paluu, tyttöjen koulun ja harrastusten alkamiset sekä töissä esittelykierroksia. Tuli tieto että pääsin lyhyeen koulutusjaksoon, mutta samalla jouduin luopumaan yhdestä ihanasta harrastekurssista. Työmatkalla Pietarsaari-Kokkola ja kylläpä oli kaunista; Koulupuisto, Aspegrenin puutarha huvimajoineen, Kokkolan Mäntykankaan ja Neristan talot sekä puistot. Maukas lounas nautittiin Kokkolinnassa.

"Ihmisen suuruus ilmenee hänen tavastaan kohdella lähimmäistään" tämä ajatus kosketti.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Kansainväliset Suurmarkkinat Oulussa, josta ostin iiriksiä ison nipun. Samalla kuvasin Kaupungintalon ihanat ryhmäkasvit. Kesäiset salaatit ovat vaihtuneet makoisiin keittoihin ja omenainen kanakeitto oli ruokalistalla. Muutama räpsy myös kasvulavojen kukinnasta ja tämän kesän basilikasta.

Töllölistalla oli Netflixin Kolmas valta -sarja ja vuokrattiin Viaplaystä kotimainen elokuva 100 litraa sahtia. Jos pääosissa ei olisi ollut naisia, ei olisi yhtään naurattanut. 

















keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Road trip kesä 2025

Oulu-Koli-Joensuu-Savonlinna-Kotka-Porvoo-Helsinki-Karjaa-Billnäs-Tammisaari-Paimio-Turku-Rauma-Oulu omalla autolla. Ajatuksena kulttuurikohteet ja teinille kahviloita + shoppailua.

Majoitukset paremmuusjärjestyksessä: kaunis Runo hotelli Porvoossa ja yhdistettävät huoneet, jotk ovat kätevät kun yrittää herätellä teinejä kaupunkikierrokselle. Bob W huoneistohotelli Vuorikadulla tarjosi jokaiselle omaan makuuhuoneen ja saunan aivan Helsingin ytimessä. Kimmel hotellissa Joensuussa oli tilava huoneisto koko perheelle. Paimiossa majoituimme Mäntylä-talossa ja Porissa Scandicissa.

Savonlinnan Olavinlinna on vaan niin hieno ja mahtavalla paikalla. Tori oli myös hyvin eläväinen.  Kotkan Merimuseon katolle kiivettiin ja käveltiin Sapokan vesipuistossa. Porvoon vanha kaupunki oli kaikkien suosikki ja siellä riitti katseltavaa. Tänne pitää tulla vielä uudestaan.

Helsingissä ja Turussa shoppailtiin ja minä ihailin Iittalan Solare kattauksia. Karjaalla kävimme tietysti Mållissa vintage megastoressa, kahvilassa ja näyttelytilassa. Seinällinen astioita saa astiahullulta ison peukun, samoin kaikki esillepano.

Billnäsissä oli Katja Hagelstam kuratoima ja Hanni Koroman työstämä näyttelyarkkitehtuuri Lokal Gallerian kesänäyttelyssä Sommarstilleben. Kannattaa ehdottomasti tutkia myös näyttelyyn liittyvä kauppa Billnäsin Ruukissa. Tammisaaressa kohteena oli taidemuseo Chappe, joka on ollut arkkitehtuurin Finlandia -ehdokas 2023. Herkulliset lehtipihvit söimme Restaurang Harold'sissa. 

Alvar Aallon ikoninen Paimion parantola oli kokonaisvaltainen taideteos, jossa värit yllättivät iloisesti niin kierroksella kuin kesänäyttelyssä. Lukunurkkaus ja valaisimet jäivät verkkokalvolle muistiin.

Turussa Luostarinmäen museokortteli oli kiva kokonaisuus ja oli kiva vihdoinkin päästä Turun tuomiokirkkoon sisälle aiemmin kun on ollut aina kiinni. Turun torin uudistus oli myös onnistunut ja kivasti oli kirpparimyyjiä ristikäytävän varrella sunnuntaina. 

Kiva reissu, vaikka alku oli katastrofi, kun kovasti kehumamme kansallismaisema jäi sateen takia näkemättä ja kastuimme läpimäräksi. Teinit sieti yllättävän hyvin tätä meidän keski-ikäisten kulttuuri-innostusta. Mieleen jäi myös ihania niittyjä maanteiden varsilta.

Alunperin ajatus oli mennä Viroon, mutta se sai täystyrmäyksen teineiltä. No, joku toinen kerta ja ensi kesänä toisen näköinen reissu, ehkä ulkomaat tai sitten vuokrataan mökki etelärannikolta viikoksi ja tehdään päiväretkiä...