sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Kärsämäen paanukirkko

"Kärsämäen paanukirkko sijaitsee Kärsämäen ensimmäisen kirkon paikan läheisyydessä Pyhäjoen rannalla. Kirkko on moderni, mutta se on rakennettu kokonaisuudessaan vanhoilla 1700-luvun työmenetelmillä. Rakennus koostuu hirsisestä ”sydämestä” ja sitä ympäröivästä mustaksi tervatusta paanupintaisesta ”takista”. Paanukirkon pinta-ala on noin 100 m².

Arkkitehti Panu Kaila toi ajatuksen nykyaikaisen kirkon rakentamisesta 1700-luvun rakennustekniikalla. Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto järjesti kilpailun kirkon rakentamisesta. Kilpailun voitti arkkitehti Anssi Lassilan työ Kärsämäen kantaatti. Rakennesuunnittelijana hankkeessa oli arkkitehti Jussi Tervaoja. Kirkkoa rakennettiin vuosina 2000–2004 sekä talkootyönä että palkatulla työvoimalla. Päärahoitus saatiin Euroopan Unionilta EAKR-rahoituksena. Rakentamisen kokonaiskustannukset olivat 1 181 040 euroa. Vuonna 2004 Kärsämäen Paanukirkko sai Pohjois-Suomen paras rakennusteko -palkinnon ja vuonna 2005 Paanukirkko sai toisen palkinnon eurooppalaisessa puujulkisivukilpailussa." lähde Wikipedia

Kärsämäen paanukirkko sijaitsee sopivasti matkalla Oulusta Helsinkiin, noin 116 km päässä Oulusta, ja siinä kohdalla kannattaa pysähtyä hetkeksi. Kirkkopolku lähtee pappilan pihasta ja siellä toimii myös kahvila. 

Tässä myös muutama muu vinkki pysähtymispaikoista välillä Oulu-Helsinki:

Edit 26.6.2019 lisään tähän vielä Kalevan linkin Pohjois.Suomen outlet-myymälöistä.












1 kommentti:

  1. Paanukirkko oli todella yllätys ja elämys 11.7.21, kun siellä kävimme.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.