sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kokemuksia Tikkurilan Lumi-maalista

Tämä on oodi Tikkurilan Lumi-maalille. "Tikkurilan täyshimmeä Lumi on valkoistakin valkoisempi sisustusmaali, jolla loihdit raikkaat pinnat makuu- ja olohuoneisiin. Lumen erikoispigmentti saa huonetilan tuntumaan valoisammalta. Hyvä peittävyys ja erittäin hyvä vesihöyrynläpäisevyys."

Meillä on tehty täydellinen pintaremontti vuonna 2011 ja silloin sisämaaliksi valikoitui sävyttämätön Lumi-maali. Vuosien vieriessä tyytyväisyys maalin oli himmentynyt, sillä sen lähes liitumainen mattapinta on herkkä lialle ja naarmuuntumiselle lapsiperheessä. Pinta on myös hankala puhdistaa, sillä mattamaisuus katoaa kostealla pyyhittäessä. Tosin naulan ja ruuvin reikiä olen taululiidulla saanut onnistuneesti peittoon.

Tämän kesän huonejärjestysmuutoksissa totesin, että joitain seinäpintoja on aivan pakko uudelleen maalata. Ensimmäisen seinän kohdalla mieheni suojasi huolellisesti lattiat ja maalasi koko seinän, mutta pian huomasimme että Lumi-maali on mitä oivallisin korjausmaali. Kun korjauskäsittely tehtiin pienellä telalla ja paikkakohdan jälkeen "kevennettiin", niin koko seinän maalaaminen ei ollutkaan tarpeellista. Myös lattian suojaamisesta luovuttiin, koska maali pysyy hyvin telassa, eikä räisky.  

Paikkamaalaus kävi niin kätevästi etten ehtinyt kameralla mukaan, kun kaikki oli jo paikattu. Nyt siis ei ole ennen ja jälkeen kuvia, vaan lainattuja markkinointikuvia. Halusin kuitenkin tehdä tämän jutun, koska joku muukin miettii varmasti Lumi-maalauksen korjaamista tai korvaamista. Meillä vitsaillaan nyt että paikkamaalaus otetaan osaksi viikkosiivousta, niin vaivatonta se oli ja lopputulokseen ollaan tosi tyytyväisiä.







1 kommentti:

  1. Kiitos, sama havainto paikkamaalausten osalta. Lumi on erinomainen maali, kunhan kaikki pinnat on suojattu kosketus estetty vaikka aitanarulla. Vuokrakämpään hyvä ratkaisu, on helppo käydä tekemässä tasonnosto maalaus ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.