sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hankintoja opiskelukämppään

Kesälomalla puuhastelin kummipoikani opiskelukämpän hankintojen parissa. Ensikodin hankintoja on yllättävän monta ja apuna käytettiin maikkarinlistaa sekä opiskelupaikka.fi listaa. Kattavin lista löytyy Martoilta Aikuispakkaus sivuilta.

Mikäli kaiken tarvittavan hankkisi uutena, palaisi rahaa useita tonneja. Me hyödynnettiin läheisten varastoja, kirppareita ja mm. Ikean edullisia valikoimia. Haastavinta mielestäni hankinnoissa oli, että rahaa oli rajoitetusti käytössä suhteessa tarpeisiin, mutta huonoa ei mielestäni kannata ensikotiinkaan hankkia. Väliaikaisratkaisut ovat niin helposti pysyviä. 

Valaisimiin käytettiin noin 40 euroa. Lattiavalaisin on varastostamme, siihen hankitiin uusi varjostin rikkinäisen tilalle. Työvalo on Ikean poistopisteestä ja kattolamppu Basisk Kontista. Kaikki valaisimet ovat Ikean valikoimista. Valaisimiin hankittiin LED valot käyttömenojen minimoimiseksi. Sohvapöydäksi lähti meidän entinen sohvapöytä, joka on palvellut tässä välissä lastenhuoneessa askartelupöytänä. 

Ensiapuarasiaan keräsin laastareiden lisäksi perusompelutarvikkeita ja siivousavuksi ruokasoodaa sekä Kuningaskuluttajan testivoittaja Taikasieni Akron. Astiastoksi lähti varastosta perusvalkoinen ja laseiksi Iittalan Ainot, joita hankin alesta muutaman lisää. Opiskelijalle riittäisi aluksi pelkät matalat lautaset kiinteille aterioille, syvät kulhot lusikkaruoalle ja mukit juomiseen. Keittiövälineitä hankittiin Kontista ja Ikeasta. Näitä kannattaa katsastaa myös Bilteman ja Clas Ohlsonin valikoimasta.







Note to self: designvalaisin on hyvä ylioppilaslahja ja pojatkin voivat kerätä "kapioita".



2 kommenttia:

  1. Onpa sulla ollut hauska projekti! Me ollaan ostettu kummilapsille astioita lahjaksi, ja juuri mietin kummipojalle ylioppilaslahjaksi jotakin designkalustetta. Vielä ehtii, sillä aiomme lahjoa häntä vasta syyslomalla Suomessa ollessamme ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, sinä osaat aina lukea ajatuksiani.
      Minusta tämä oli oikein hauska projekti, johon oli kiva keskittyä kesälomilla.
      Tuli muuten samalla siivottua omia varastoja.
      Lahjaideasi kelpaisi ainakin minulle :)

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.