Välissä tuntuu että kotikaupunkini keskusta nukkuu Ruususen unta. Mutta tänä syksynä on monenlaista kivaa tullut katukuvaan. Syyslomani oli mini, mutta muutamaan kivaan uuteen juttuun ehdin kuitenkin tutustua.
Ensinäkin Ouluun avattiin uusi Alfred Kitchen & Bar, jota vetää oululaislähtöinen Michelin-kokki Janne Nevalainen. Aikanaan ASK ravintolassa vaikuttanut kokki toi ihastuttavan konseptin tänne, ja kyllä viihtyy ja ruoka maittaa.
Kävelykaduille ovat ilmestyneet syysistutukset ja Kauppurin keidas on saanut syysilmeen. Vaaranpuiston eteläosa on valmistunut ja Teuvo Pakkalan patsas katselee nyt kohti lapsuutensa Kakaravaaraa.
Oulun kaupungintalon remontti jatkuu ja uusittu kuparikatto loistaa upeasti kuulaissa syyspäivien paisteessa. Oulun taitelijaseuran 60-vuotis juhlanäyttely on meneillään Valveella.
Pekurin kulmassa, pääkirjaston kanssa samassa kerroksessa, on avattu uusi vaatteisiin keskittyvä kirpputori SMUK. Heinäkuussa by Pias palasi Oulun katukuvaan nyt Kauppurien aukiolle.
Muuta uutta Oulussa:
- Hiukkavaaran keskusleikkipuisto on valmistunut syksyllä
- OULU -kirjaimet ovat ilmestyneet Hupisaarille
- Rusta-tavaratalo on juuri auennut Ritaharjussa
Tulossa Ouluun:
- Coca-Cola rekka 10.11. Kuusisaaren tapahtumapuisto klo 16–20
- Lumo-valofestivaali 17.-19.11.2023
- Normal avaa kaksi uutta myymälää Oulun keskustaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.