sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Romaani Wivi Lönnistä

Pirkko Soininen on kirjoittanut romaanin Valosta rakentuvat huoneet, joka on fiktiivinen päiväkirja, jossa Wivi Lönnin kertoo oman tarinansa; niin lapsuudesta, opiskelusta, urasta kuin henkilökohtaisesta elämästä. Tuosta yllä olevasta linkista pääsee lukunäytteeseen. 

Ihana lukukokemus arkkitehtuurin ihailijalle. Kirjasta nousee esiin voimakkaasti naisen asema itsenäistyvässä Suomessa. Aika kapeat ovat raamit, joihin naisen oletetaan asettuvan. Kapeaksi määritelty asema, vaikka Wivi onkin selkästi parempiosainen ja siten vaihtoehdot ikätovereitaan laajemmat. Kiitos Wivi ja muut urauurtavat naiset, jotka ovat raivanneet meille nykynaisille avoimemmat raamit. Työ jatkukoon.

Kirja noudattelee hyvin uskollisesti Wivin todellista elämänpolkua. Kiinnostuin kovasti Wivistä ja hänen elämänkumppanistaan Hanna Parviaisesta. Googlettamalla löysin Oulun kaupungin kirjaston sivuston, joka  tarjoaa hyvää tietoutta Wivi Lönnistä. Oulun Rotuaarilla Kirkkokatu 10 sijaitsee Wivi Lönnin suunnittelema talo (Säästäpankki Optia) ja sen ikkunoissa on nähtävissä koristeena soikio, samoin kuin Wivin omassa huvilassa Jyväskylässä. 

Onko sinulle jo tuttu kaupunkiatlas, josta voi tutkia Helsingin rakennuksia. Sieltä voi käydä kurkkimassa Wivi Lönnin suunnittelemia rakennuksia: Mannerheimintiellä uusi Ylioppilastalo (yhdessa Armas Lindgrenin kanssa), Helsinginkadulla Harjussa Ebeneser-talo, nykyisin lastentarhamuseona ja pohjoinen rautatienkatu Hotelli Helka, jonka yläkerrassa Wivi Lönn asui viimeiset vuotensa.

Kirjani on arvostelukappale Bazar kustannukselta.





 

6 kommenttia:

  1. Wivi Lönn on kiehtonut minua, koska hänen kotitalonsa on Älylän kaupunginosan kauneimpia ja toisaalta hän on ollut uranuurtaja naisille arkkitehtuurin alalla. En ole koskaan perehtynyt tarkkaan hänen suunnittelemiin kohteisiin ja oli hauska huomata, että muutama tuttu kaunis rakennus onkin itseasiassa hänen töitään. Täytyy laittaa lukulistalle tämäkin. -q

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wivi tosiaan mursi lasikattoja vai lieneekö tuohon aikaan olleet betonista.
      Minulle heräsi tarve lähteä "pyhiinvaellukselle" näitä Wivin taloja katsomaan.
      Lämmin lukusuositus kirjalle.

      Poista
  2. Jaa että Wiwistäkin on nyt kirja! Aivan mahtavaa. :) Ihailen vanhan ajan arkkitehtuuria ja kaikki siihen liittyvä on kiinnostavaa. Siispä todella iso kiitos, että esittelit tuon Hgin rakennusten sivuston! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä on tuo Wivistä kertova kirja.
      Kansallisromantiikka kiehtoo, tosin kiehtoo arkkkitehtuuri yleensäkin.
      Kiva jos sait vinkin kaupunkiatlaksesta. Olen aivan ihastunut kun hyvä ystäväni vinkkasi sen minulle. Hyvä tieto kiertoon!

      Poista
  3. Pidän Soinisen kirjoista. Hetki sitten luin Anna-Leena Lehdon kirjan Elämää ja arkkitehtuuria naisten talossa. Se kertoo Jyväskylän Älylässä olevasta Wivin omasta talosta ja vähän Wivin elämästä. Suosittelen sitäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon vinkistä, menee lukulistalle.
      Tosiaan, Pirkko Soininen on kirjoittanut myös mm. Ellen Thesleffistä kirjan, joka koostuu fiktiisiviä päiväkirjamerkintöjä samoin kuten Wivistä kertova kirjakin.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.