lauantai 9. marraskuuta 2019

Paljon onnea vaan, Kaj!

Luin mukavan ja mielenkiintoisen postauksen Kirppisrakkautta- blogista, jossa Eeva kertoo Kilta-astiakokoelmastaan. Innostuin itsekin tekemään juttua näin Kaj Franckin syntymäpäivänä hänen suunnittelemistaan astioista.

Minulla on astiakaapissa Kilta- ja Teema-sarjan astioita monissa väreissä. Erityisesti tarjoiluastiat ovat suosikkejani ja ne sopivat hyvin kattauksiin yhdessä kuviollisten astioiden kanssa. Myös Marimekon Oiva-astiat istuvat hyvin niiden kanssa. Olen kerännyt Kilta-astiani hitaasti kirpputoreilta, osto- ja myyntiliikkeistä, antiikkimessuilta ja internetin vintagesivustoilta. Olen tehnyt omat löytöni verrattain edullisesti, mutta tiedän olleeni monesti onnekas. Eeva oli laskenut astiansa. En uskaltanut ryhtyä tähän puuhaan, koska minulla on myös Teema-astioita runsaasti ja osa Kilta-sarjaan kuuluvista astioista eivät ole KF:n suunnittelemia.

Eeva toivoo kokoelmaansa vielä ainakin isoa omelettikulhoa. Minulla on on etsinnässä ainakin kannellinen kannu ja aamiaisssettiä olen myös katsellut ostomielessä. Tarjoiluastiat kiinnostavat myös aina kun tulevat kohtuuhintaisina ja hyväkuntoisina vastaan. Kuvissa näkyy myös Ateenan aamu koriste, joka on tullut taas myyntiin. Kiitos Iittala, olenkin toivonut näitä lisää joulukuuseen.




purnukat | Teema Iittala
Kartio maljakko | Iittala
kermapurkki | Teema Iittala
pieni kulppi | Kilta Arabia
etikkapullo, sinappiastia ja sirotin | Kilta Arabia
BT1 | Ulla Procopé Kilta Arabia
pienet Ateenan aamu koristeet | Iittala






2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että postaukseni inspiroi <3 Ja todellakin, hyvää synttäriä KF! Ihania astialöytöjä olet tehnyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.