tiistai 26. syyskuuta 2017

Kauppakassissa 1709

Tässä kuussa on siirrytty jo ostokukkiin puutarhan asettuessa pikku hiljaa talven tuloon. Ihanat isot krysanteemit, jotka olivat "valkosipulisukassa" ovat aivan hurmaavia syksyisessä kimpussa. Tomaatteja monessa muodossa menee ympäri vuoden meidän taloudessa. Leivoin vanhoista torttutaikinoista suolaisen piirakan, jonka päälle askartelin nätin punoksen. Mustikkapiirakka syntyi samoilla lämmöillä. Ehdottomasti maukkain ostos oli Valion Koskenlaskija Ruoka, jota käytin Perunapizzan pohjassa tomaattikastikkeen tapaan. Tähän pizzaan lisään ensi kerralla kapriksia tai anjovista suolaiseksi lisäksi. Pekoni sopii myös, mikäli siitä pitää.









2 kommenttia:

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.