sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Asuntoja ja koteja

Luin aikanaan Agatha Christien elämänkerran. Erityisesti minuun kolahti se miten hän sijoitti ansaitsemiaan rahoja ostamalla taloja, josta piti. Ajattelin että juuri noin minäkin tekisin rikkaana. Rahoja ei ole kertynyt, mutta haaveetkaan ei ole haihtuneet.

Tällä hetkellä minua innostaa erityisesti Kastelli talojen Cubic-mallisto. Haaveilen taloyhtiötontista, jolle rakennuttaisin näitä pikkutaloja yhtiömuotoon. Samassa taloyhtiössä voisi asua perusperheen lisäksi isovanhemmat ja nuoret aikuiset. Voisihan se rakentaa ryhmärakentamisprojektina ja taloyhtiö voisi pitää yhden taloista vuokralla, jotta taloyhtiöllä olisi hieman tuloja.  










Tämä vuokratalo idea tuli mieleen, kun haen perhellemme majoitusta Helsingistä ensi kesän lomareissua varten ja kävin tutkailemassa Airbnb valikoimaa. Voi valtava mitä kaunottaria. Jos noissa viettäisi pari yötä iskisikö kotikateus vai saisiko inspiraation. Sitäkin mietin voisinko itse vuokrata kotiamme. Milloin asunnosta tulee koti?















6 kommenttia:

  1. Ihania taloja. Tuollaiseen muuttaisin kyllä itsekin. Periaatteessa hyvä ajatus tuo eri sukupolvien asuminen lähekkäin, mutta ehkä en sentään omalle kohdalle sitä haluaisi. Luulen että sopu säilyy paremmin kun ei asuta liian lähekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun äitini asuu muutaman sadan metrin päässä meiltä. Itseasiassa alun perin muutimme tälle asuinalueelle juuri sen vuoksi että vanhempani ovat auttaneet meitä paljon lastenhoidossa. Kun hoitosuhde aikanaan kääntyy olemme kätevästi lähellä. Mutta oma rauha=koti kuuluu olla jokaisella.

      Poista
  2. Talojen ostelu kuulostaa hauskalta, siihen minäkin sijoittaisin mielelläni ;) Upea tuo alimpien kuvien asunto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lottovoittoa odotellessa ;).
      Helsingin Airbnb kohteissa on tosi herkkuja.

      Poista
  3. Hyvä, että puutaloteollisuus on kehitellyt kapeita ja korkeita talotyyppejä markkinoille. Nämä kastellit ovat hieman kuin Helsinki-pientalon jälkeläisiä. Meillä pientalotontin ovat tosi pieniä eikä yksitasoisia pientaloja käytännössä juuri voi rakentaa. Vielä kun saataisiin näistä myyntikuvista hervottomat ajoaukot ja ilmassa leijuvat jättiterassit siistittyä tyylikkäämmiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta näistä malleista osa sopisi myös rintamamiestaloalueiden täydennys- ja lisärakentamiseen. Tuo kaksitasoisuus mietityttää. Kaksitasoinen käyttää tehokkaasti tonttia, mutta kun väestön keski-ikä nousee, olisko yksitasoinen ratkaisu sittenkin elinkaareltaan parempi. Olen tainnut katsoa vain taloja, koska leveät tonttiliittymät ja terassit ovat menneet ohi :).

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.