torstai 8. tammikuuta 2015

Ryhmäterapiaa

Siivoilin ja järjestelin joulun pois. Samalla kokosin viherkasvit yhteen. Kylläpä ne näyttävät keväisen hyvännäköisiltä yhdessä. Tiedän myös että kasvit viihtyvät näin paremmin. Yhden mehikasvin jouduin laittamaan pois, mutta onneksi kaksi uutta on tullut lahjaksi.






























4 kommenttia:

  1. Hyvin näyttävätkin mehikasvisi viihtyvän anopin kielen kanssa samassa ryhmässä. Minulla on ainoastaan kaktuksia ja kaksi mehikasvia. Pitää vaan varoa, ettei kastele niitä hengiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun taas pitää varoa ettei unohdu kastelu kokonaan :).
      Anopinkieli sai kuvausten yhteydessä joulukuun ainoan kastelun.

      Poista
  2. Suloinen kasvinurkkaus. Minulla on tilanpuutteen vuoksi ripoteltu kasveja vähän sinne sun tänne ja osa taitaa vielä osoittaa mieltään, kun nostin pari kasvia ikkunan eteen amppeleihin. Eivät ole ehkä tottuneet vielä uuteen sijoituspaikkaansa, mutta toivotaan parasta.
    Valoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, onneksi kasvava valonmäärä saa kasvit viihtymään paremmin.
      Valoisaa vkloppua myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.