tiistai 17. syyskuuta 2013

Valoa vitosella

Olen koukussa Tori.fi -sivustoon. Ostin sieltä taannoin yhteishintaan 5 euroa kaksi Ikea Smila Blomma valaisinta helpottamaan olohuoneen pimeyttä. Muuten tuote ei ole enää Ikean valikoimissa ja he pyytävät kaikkia IKEA SMILA -seinävalaisimen tai muun seinävalaisimen ostaneita asiakkaita varmistamaan, että valaisimen johto on poissa lasten ulottuvilta ja kiinnitetty turvallisesti seinään. 

Mieheltäni ei herunut tyylipisteitä, kun olohuoneen seinälle ruuvailtiin kaksi muovista lastenhuoneen valaisinta, mutta valoa pitää saada tilaan ja mieluiten useammasta eri lähteestä. En pidä yleiskattovalosta.  Seinällä on jo Kuopuksen piirtämä iso oranssi ympyrä, jonka loistetta en ole saanut edes ihmesienellä himmenemään, joten tämä väliaikaisratkaisu kelvatkoon ennen seinän uudelleen maalausta. 

Olkoon tämä myös pienimuotoinen vastaukseni Riikalta saamaani Uusia kuvakulmia – haasteeseen. Tätä nurkkaa tulee harvemmin kuvattua, se on tyttöjen leikki- ja askartelupöytä olohuoneessa. Vanhalla mustaksi petsatulla sohvapöydällä on Iittalan Taika metalliboksi ja Tiger Storen säilytyslaatikko. Istuimina ovat valkoinen Ikean Mammut jakkara ja isovanhempien lahjoittama punainen kirpparituoli. Huomaa Smila valaisimien trendikkäät vihreät johdot lattialla ;).






3 kommenttia:

  1. Nuo kukat sopivat hyvin leikkipisteen valaisuun, kun eivät vie tilaa pöydältä. Kiva kun osallistuit haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pointtia en yhtään ajatellut, mutta juuri noinhan se on.
      Saanhan käyttää argumenttina miestäni vastaan,
      kun tulee taas "muovikukat" puheeksi ;).

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.