torstai 13. toukokuuta 2021

Marimekko hankintoja pinkkinä

Ostin kevättä kotiin Marimekon YSMYiltä ja tuli ostoskoriin myös Melooni-tyyny. Tuo Melooni tyyny oli hienoinen pettymys, kun avasin paketin. Kangas on puuvilla-pellava sekoitetta ja kankaassa on nyppyjä, joihin väri ei ole tarttunut. Värisävyt olivat myös joulunpunaisempia, mitä kuvista hahmotin. Tyyny oli Esikoiselle ja hän on täysin tyytyväinen tähän hankintaan. Kuvassa Lappuliisa tyynyjen kanssa.

Satula pyyhkeet olivat niin ihanan pinkkejä, että oli ihan pakko ostaa. Huomaa myös kylppärin vessan uusi valkoinen huuhtelupainake. Että ihminen voi tulla tyytyväiseksi pienestä korjauksesta. Edellinen huuhtelupainake oli terästä ja rikki, tämä uusi valkoinen on aivan täydelllinen.

On se meilläkin, nimittäin Armi Ratian suunnittelema Tiiliskivi tyyny pinkkinä. Ihana uusi värikombo ja tukevaa kangasta, joten ei ihme että näkyy monissa somepäivityksissä. Oli hauska sovitella sitä yhteen jo olemassa olevien sisutustyynyjen kanssa. Kuvissa käverina Pakkasmarjatyyny ja Sulhasmies.











lauantai 8. toukokuuta 2021

Puutarha haaveilua SS21

Aurinko on jo muutamana päivänä ihan lämmittänyt, tosin toisena päivänä on tullut sitten lunta. Hieman jo haravoin pihaa ja ajattelin laittaa viljelylaatikoita kuntoon. Into tyssäsi lyhyeen, kun talikko ei mennyt edes 1 senttiä multaan. Viljelylaatikot ovat vielä pankkojäässä ja siirryin sisätiloihin jatkamaan haaveilua.

Tässä muutama inspiraatio kuva ja haaveita. Kävin jo Vuokon puutarhalla kukkaterapiassa vetämässä voimia tähän kiireiseen kevääseen, mutta vielä ei saa sormia multaan. Lopussa muutama aiheeseen liityvä linkki.


Kuvassa joku kurjenpolvi Geranium lajike ja isolehtinen maanpeittoksvi suikeroalpi.



Kerrottu lumihiutale on kaunis ja kestävä.




Nuotiopaikka pihalle | Opa Muurikka Kotakeittiö Notski
Tuoksuherne maniaa | Lathyrus odoratus TRUE FRAGRANCE Hyötykasviyhdistys
perinteiset puutarhakalusteet uudella twistillä | EcoFurn Tupla Granny VEKE
hyvä ruukku on kaunis ilman kasvejakin | ruukut Ellos Home Sani ja House Nordic Corvo terrakotta ruukku 
elegantti kesäkeittiö | Norma by Roda 



syötävän kaunista | silpoherne 'Blauwschokker' Nelson Garden
kaksin aina kaunihimpi | Hetki riippukeinu 2-istuttava Veke
uudelleen tuotantoon | Flower Table Alexander Girard 1977 Vitra




Auringonkukkien loistoa


Riippuvat kukkasäkit


VINKKINÄ

Japanin puutarhoissa keväällä ja syksyllä YLE AREENA


lauantai 1. toukokuuta 2021

Inspiraatio NYT 2105

 






kuukauden inspiroivin tyyli | klassinen seilor-tyyli Toast
kuukauden kaluste | Varnii 006 mäntypuinen lepotuoli Max Lambin suunnittelema, Suomessa valmistettu 
kuukauden kylpyhuoneinnovaatio | Woodion Block puukomposiitista valmistettu seinä-wc-istuin  
kuukauden puutarhajuttu | joko kohta pääsee istuttamaan Hyötykasviyhdistyksen siemeniä





perjantai 30. huhtikuuta 2021

Hetkiä kotona 2104

Sehän meni äkkiä. Pääsiäinen toi ihanan katkon kiireiseen kevääseen. En meinaa ehtiä kevään vauhtiin ja valoon mukaan. Pään sisässä on vielä kaamos.

Uutisena kerrottakoon, että Materian taju -blogi sai potkut blogiporttaalista ja jatkaa omillaan. Sisustus, design, arkkitehtuuri, taide, keräily, ruoka, muoti ja matkailu kiinnostaa edelleen. Niistä tänne raportoin omaksi muistilapuksi. Jos se jotain muutakin kiinnostaa ja innostaa, niin tosi hyvä niin.

Töllölistalla olivat seuraavat jutut: brittiläisessä minisarja Äidin uusi mies; israelilainen sarja Shtisel kertoo haredijuutalaisesta Shtiselin perheestä, joka asuu Jerusalemissa sekä YLE Areenasta dokumentti Kylmäverisesti Truman Capote. Kaikki ovat viihdyttäviä katsottavia.













sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Jos keräisin IKEA PS -sarjaa

Yksi mieluisimmista ajanviettotavoista on sisustushaaveilu ja unelmointi. Näet jonkin talon tai pohjakuvan ja mielikuvituksesi lähtee laukalle. 

Tänä talvena olen mietiskellyt taas vanhaa haavetta, että omistaisin ylimääräisen talon, johon voisin keräillä huonekaluja ja muuta sisustusta jollakin teemalla. Artekin, Hayn ja Muuton tuotantoa olen haaveillut kerääväni. Ehkä realistisin ajatus olisi keräillä Ikea PS -sarjan tuotteita. Ikea PS sarjaa on lanseeratttu vuonna: 1995, 1998, 2001, 2003, 2006, 2009, 2012, 2014 ja 2017.

Talosta tulisi tietysti niin ihana, että muutkin haluaisivat viettää siellä aikaa. Senhän voisi sitten laittaa vuokralle Airbnbn ja rahoitaa näin omaa keräilyviehtymystä. Itse kaipaan Suomen mökkitarjontaan juuri kohtuuhintaisia designkohteita esikuvina Vipp hotellihuoneistot ja Suomessa Villa Nagu. 



OLOTILA: maali Francis Cold rose Cover story paint | pellavakangas Ikea PS | vuodesohva yhdelle sininen ja valkoinen Ikea PS 2012 | keraamiset maljakot IKEA PS Jonsberg Hella Jongerius 2006 | valkoinen metalliverkko tuoli Ikea PS 2012 | säilytyspöytä Ikea PS 2014 | matot Ikea PS 2014 | tv-taso, sivulle taittuvat ovet Ikea PS 2012 | lattiavalaisin Ikea PS 2017




RUOKATILA: maali Tove Mid storm grey Cover Story Paint | kattolamppu led Ikea PS 2012 | ruokapöytä Ikea PS 2006 huom. kuvasta puuttuu tarjotinosa | musta käsinojallinen ja matala selkänojallinen tuoli Ikea PS 2012 | pippurimylly Ikea PS 2009 | leveä reunaiset ruokalautaset Ikea PS 2017 | keraaminen kuksa Ikea PS Fjällbjörk Maria Vinka 2009 | tarjotin kahvalla ja metallinen minikasvihuone Ikea PS 2014



ULKOTILA: maali Agatha Green-grey Cover Story Paint | jalallinen kukkaruukku Ikea PS 2017 | kastelukannu Ikea PS 2001 | riippukeinutuoli Ikea PS Svinga 2003 | taitettavat pöytä ja penkki sekä ledvaloistuin Ikea PS 2014 | muoviset, pinottavat puutarhatuolit Ikea PS Vågö 2001 | kulmapaloista koottu sohva Ikea PS 2017





lauantai 10. huhtikuuta 2021

Vietnamilaiset kevätrullat

Näin keväisin, juhlapyhien jälkeen, tekee mieli jotain tuoretta ja vihreää syömistä. Päätin kokeilla vietnamilaisia kevätrullia, koska ne ovat tuoreruokaa ja visuaalisesti herkullisia. 

Ensin piti löytää riisipapereita kevätrulliin. Onneksi meidän lähikaupassa K-market Ruokavinkissä on niin hyvä palvelu, että jollei jotain valikoimista löydy, sitä tilataan. Sieltä löytyi myös täyteet sekä dippikastikkeeseen Pirkan maapähkinävoi, jossa ei ole lisättyä sokeria.

Tämä oli kivaa, koko perheen kesken valmistettua "askarteluruokaa". Riisipaperin kastellaan, täytteet asetellaan kauniisti ennen rullausta ja nauttimaan. Täytteitä voi valita oman mieltymysten ja kauden mukaan. Erityisesti ihastuin tuohon dippikastikkeeseen ja sitä tulee varmasti kokeiltua  muihinkin ruokiin.















maanantai 5. huhtikuuta 2021

Inspiraatio NYT 2104

 









kuukauden metalliesine | House doctorin hyllysysteemi Fari
kuukauden keittiötrendi | Pukkilan Retromix kaakelit ihastuttavat, mutta huomaa leveät alakaapit!
kuukauden tekstiili | Maria Korkeilan vaatemallisto Fiskarsille on työvaatteiden aatelia