sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntaina

Jotta palmusunnuntaina pääsee pikku virpojat tosi toimiin, pitää ennen sitä tehdä yhtä sun toista. Pajunoksat haetaan, vaikka taivas vihmoo räntää ja takana on pitkä työviikko. Höyhenet ja tällä kertaa teipit on hankittava hyvissä ajoin esimerkiksi Tiger storesta. Näistä tulee kasata sitten vitsat yhdessä tyttöjen kanssa. Siinä sivussa perheen oma lounas täytyy valmistella ja kaunis kattaus kuuluu tietysti asiaan. Tyttöjen vaatetus ja maski on mietittävä muistaen keväiset vaihtelevat sääilmiöt. Pitää myös muistaa ostaa herkkuja vastavierailulle tuleville lapsille. Onneksi isä on touhussa mukana. Tänäkin vuonna Noita ja Pupu saatiin onnellisesti matkaan.




















2 kommenttia:

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.