keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Havi ja Miranda

Tämän jutun olisin voinut julkaista myös Designvisa-otsikon alla, mutta laitetaan nyt näin. Olen hankkinut taas vintagelasia ja uutta on se että se on kuvioillista väritöntä lasia. Kyseessä on Heikki Orvolan Miranda-sarja. Esineiden suunnitteluvuosi on 1970 ja niitä on valmistettu saman vuosikymmenen ajan. 

Kynttilänjalat ovat kääntömallia ja ne pyydystin Torista. Niihin on istutettu Havin korukruunukynttilät ja niihin olen aivan ihastunut. Kakkulautanen on Kontista ja se oli minulle uusi tuttavuus. Erityisesti pidän siitä että vati on tasainen, ilman reunoja. Samasta paikasta on myös suunnittelijan sininen Arabian 24h-sarjan kermakko. Se taitaa tulla maljakko käyttöön meillä.

Heikki Orvolan tunnetuin esine lienee Kivi-tuikku. Oulussa nuoruutensa viettäneen muotoilijan esineitä on muuten laajasti esillä Pohjois-Pohjanmaan museon toisessa kerroksessa perusnäyttelyn yhteydessä.






2 kommenttia:

  1. Oi! En ole tiennyt, että Mirandasta on myös tuollainen kakkutarjotin. Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiennyt minäkään ennen kuin tämän näin Kontissa.
      Katselin sitä monta viikkoa vitriinissä ja
      sitten tajusin että olen hullu jos en tuota osta.
      Luulen että se oli tuo kirkas lasi kun ei heti iskenyt.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.