sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Minttuja ja muita makuja

Kävin ennen juhannusta Oulussa Yrjänäisen puutarhalla, vaikka minun pitäisi vältellä puutarhoja ja taimistoja. Innostun aina valtavasti kasveista ja tulee hullu halua kerätä niitä hunningolla olevaan puutarhaani. Puutarhani kaipaisi oikestaan kitkentää ja karsintaa, ennemmin kuin uusia kasveja.

Viljelylaatikoihin istutin ihastuttavan vierailun jäljiltä kuitenkin makuyrttejä: Lippia citriodora, Lippia toiselta nimitykseltään sitruunaverbena, jonka lehdissä on huumaava sitruunantuoksu; Tulbachia violacea, Kuvernöörinkukka, jossa on valkoraitaiset lehdet ja ihana valkosipulinmaku; Agastache rugosa, Koreanminttu, joka maistuu aivan lakritsilta sekä mansikkaminttu, jonka tuoksun ja maun varmaan arvaattekin.

Ensimmäiset yrttien lehdet, lippia ja mansikkaminttu, käytin makuveteen. 



2 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloisia yrttejä! Minä olen pitäytynyt ihan perusyrteissä ja yritän saada edes niitä pysymään hengissä parvekkeella. Ainoa, joka tuntuu todella viihtyvän, on jo muutaman talven talvehtinut rosmariini. Se kukkikin keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä talvehtimisesta voi vaan uneksia.
      Tai siis, kyllä mulla lipstikka on menestynyt.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.