sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Metallin hohdokkuutta

Metalli on viime vuosina tullut voimallisesti osaksi sisustusmateraalivalikoimaa suomalaisille niin tutun puun rinnalle. Ensin tuli teräs, sitten kupari. Nyt myös messinki sekä kulta ovat salonkikelpoisia. Eikä tässä vielä kaikki. Metalleja saa myös sekoittaa. Tässä vapauden huumassa meinaa pieni sisustaja eksyä. 

Jotta metallin voisi ottaa materiaalina hallintaan, esittelen kolme kovinta kiiltävää sisustustuotetta ja lisäksi myös pieniä juttuja joilla voi lähteä kokeilemaan omaa metallin sietokykyä. Minulla on välillä vaikea hahmottaa raja liiallisen bling-blingin ja kiinnostavan kiillon välillä. Yhdistelemällä kiiltoa rouheisiin, mattamaisiin ja pehmeisiin pintoihin syntyy modernia kontrastia.















TAPWELLl EVO 184 hana. Löytö blogin keittiössä sellainen kohta kiiltelee.
ARTEK RIIPPUVALAISIN A330S on tuttu näky Vihreässä talossa ja Kirpparikeijun kotona on sellaiset juuri asennettu makuuhuoneeseen.
IINA VUORIVIRRAN VINO peilin myös mieluusti omaan kotiini ottaisin. Mami GoGo ja Pastellimaja ovat sellaisen jo hankkineet.


























Ellos Home Bloomingvillen Mill-pippurimylly kuparinen 36,95€.
Ellos Home George-sohvapöytä 69€.
Ellos Home Razz-valoköynnös 20,95€.
HM Home peili hopeinen 24,99€.
Skultunan Lilja-kynttilänjalka Finnish Design Shop 95€.
Ellos Home Bloominville Boris-WC-harja 78,95€.
HM Home peili kultainen 19,99€.
Iittala Nappula kynttilänjalka 45,90€ ja 42,90€.
HM Home kannellinen metallirasia 4,99€.


8 kommenttia:

  1. Itseä viehättää myöskin kovasti tuo messinki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain metallista voisi kotiin kyllä tulla.

      Poista
  2. Oooo! Tämä messinkiin rakastunut bloggaaja kiittää tästä postauksesta ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, arvasin että muitakin metallit kuumottaa :).

      Poista
  3. Lämpimät metallisävyt ovat kauniita, kunhan niitä ei ole liikaa. Meillä messinkinen Bumling on aika hallitseva elementti olkkarissa, joten kaipaan tilaan kontrastiksi myös viileää terästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen arka metallien suhteen. Toisinaan mietin olisiko ruokailutilan Lisa sittenkin pitänyt ostaa messinkisenä.
      Se teidän Bumling on ihana, muutenkin osaat mielestäni käyttää kivasti metallia sisustuksessa.

      Poista
  4. Täälläkin arastellaan metallien kanssa. Kotoa ei taida löytyä juurikaan mitään bling blingiä. Iinan peilin ottaisin kyllä mielelläni. Ehkä jopa kultaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan noista ekasta kolmesta voisin ottaa minkä tahansa tai vaikka kaikki.
      Jännä nähdä hiipikö messinki meillekin.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.