lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kirja emaliastioista

Nyt se on ilmestynyt. Keräilijän aarteet kirjasarja on saanut uusimman tulokkaan, Helena Leppäsen Ilosta emalia. Tekijä on aiemmin kirjoittanut mm. Esteri Tomulan Arabian tuotannosta. Aihe on erityisen kiinnostava ja kirja oikein kattava ja kaunis ulkoasultaan. Huomion arvoista on että myös uusimmat emaliastiat ovat päässeet mukaan. Tämä kirja on muuten Akateemisessa Kirjakaupassa juuri nyt hyvällä hinnalla Hulluilla Päivillä. Oma kirjani on ilmainen arvostelukappale WSOYltä.

P.S. Käy kurkkiin mikä on 70-luvulta päivää -blogin mielestä Keräilijän aarteet kirjasarjan paras.








































Edit 3.4.2015. Pääsiäisenä minulla on ollut mahdollisuus syventyä todella tähän kirjaan ja mikä upea tietolähde se onkaan. Nyt tiedän huomattavasti enempi emalista materiaalina ja sen valmistajista sekä designista. Kirjassa esitellään myös kolme ihastuttavaa emaliatioiden keräilijää.

Kirjassa on maininta että osa emalitietoudesta on keräilyblogeissa harhaanjohtavaa. Yksi juttu ainakin minulle selvisi. Kuvissa näkyvä emali Purnukka ei ole Kaj Franckin suunnittelema kuten olen luullut vaan Leif Erikssonin käsialaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.