sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Päivän väri oranssi

Yksi väri. Yksi päivä. Haasteen tarkoituksena on löytää kodista 5 väriä ja esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan. Haaste on lähtöisin Syhinä-blogista.

Olen ihastellut Pihkala, Valkoinen Harmaja ja minut haastaneen Ex-minimalistin tunnustuksia blogeissa tätä haastetta. Myös Vihreän talon Annikan postaukset ovat olleet silmäkarkkia. Kettukarkin Maire on juuri aloittanut oman sarjansa ja sitä seuraan mielenkiinnolla.

Tämä haaste on yhtäaikaa mielestäni ihana ja toisaalta ärsyttävä. Ihana siksi että voi käyttää paremman valon aikaan otettuja kuvia, joita ei ole tullut julkaistua. Toisaalta ikään kuin pitäisi todistella että kyllä meidän mustavalkoisesta kodista väriäkin löytyy. Hirvittää myös haasteen kovataso ja tiukka aikataulu.

Tämä on ensimmäinen kotini, jossa olen voinut vaikuttaa kaikkiin pintamateriaaliratkaisuihin, toki oman kukkaron puitteissa. Kotimme sisustuksen pintamateriaaleissa on käytetty lähes ainoastaan valkoista tai mustaa.  Huomaan myös että peruskalusteet ovat aika musta-valkoisia, muutama puupintainen toki mukana. Mutta kun siirrytään tekstiileihin, astioihin ja koriste-esineisiin, alkaa väri-iloittelu ja leikittely. Minulla ei ole lempiväriä kuin kausittain. Nuoruuden kahden vuoden taideopintojen peruja lienee se, että enempi kiinnostaa väriyhdistelmät. 

Oranssikaappi  kakkoseteisessä on ainoa iso värillinen huonekalu. Minusta se tuo arkeen iloa ja leikkimielisyyttä. Tätä juttua valmistellessa jäin miettimään pitäisikö kotiimme tuoda muitakin värillisiä kalusteita. Oranssia löytyy myös muutamista astioista ja puutarhan peruskasveista. Kukkakaupasta oranssit kukat eivät helposti lähde mukaan.

Haaste laitetaan totta kait eteenpäin! Täyttä elämää Hannele ota koppi jos kerkeet.






4 kommenttia:

  1. Toi oranssi pelikaappi on niin ihana! Meillä on samanlainen, mutta vihreä mökin vajassa ja olen aina silloin tällöin suunitellut sen tuomista sisätiloihin, mutta mökillä ei oikein ole sopivaa tilaa sille. Joskus sen kyllä vielä sieltä otan esille! Kiva haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi on kivan värin lisäksi myös kätevä.
      Kristiina, voin huomenna muistaa sinua tällä haasteella.

      Poista
  2. Kaappi tuo kivasti särmää niin värin kuin materiaalinsa puolesta. Hyvin aloitettu värihaaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran haasteesta.
      Työlästä, mutta mielenkiintoista tämä värien metsästäminen.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.